1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Mars (planeetat)

Nasa julkaisi kuvaa Mars-mönkijän laskeutumisesta – videolla kuullaan ensimmäistä kertaa myös ääntä Marsista

Vahvistus onnistuneesta laskeutumisesta saatiin vasta 11 minuuttia sen jälkeen kun mönkijä oli Marsissa, sillä radiosignaalin kulku Marsista Maahan kestää tuon ajan.

Mars (planeetat)
Nasa on julkaissut ensimmäisen videon mönkijän viime viikkoisesta laskeutumisesta Marsiin
Nasa on julkaissut ensimmäisen videon mönkijän viime viikkoisesta laskeutumisesta Marsiin

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa julkaisi maanantaina ensimmäisen videon Perseverance-mönkijän laskeutumisesta Marsiin. Videon lisäksi Nasa julkaisi myös ensimmäisen äänitiedoston.

Mönkijän mikrofoni ei toiminut laskeutumisen aikana, mutta Perseverance onnistui nauhoittamaan ääntä sen jälkeen, kun se oli laskeutunut.

Alla olevasta tviitistä pääset näkemään Perseverancen laskeutumisen Marsin pinnalle.

Perseverance eli suomalaisittain Sisu tupsahti pehmeästi Jerezon kraatteriin Marsin pinnalle Suomen aikaa viime viikon torstaina hieman ennen kello yhtätoista taitettuaan sitä ennen matkaa avaruudessa seitsemän kuukautta ja yli 480 miljoonaa kilometriä.

Alla olevasta tviitistä pääset kuulemaan ensimmäiset äänet Marsin kamaralta.

Vahvistus onnistuneesta laskeutumisesta saatiin vasta 11 minuuttia sen jälkeen kun mönkijä oli Marsissa, sillä radiosignaalin kulku Marsista Maahan kestää tuon ajan.

Lue lisää:

Toivo-luotain lähetti ensimmäisen kuvan Marsista – ikuisti aurinkokunnan suurimman tulivuoren

Lue seuraavaksi