1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Suomen eduskunta

Eduskunnan turvallisuusjohtaja luovutti itse Sipilän tönäisyvideot julkisuuteen – "Halusin rauhoittaa kuohuntaa"

Eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola luonnehtii turvallisuusjohtajan ratkaisua poikkeukselliseksi.

Suomen eduskunta
MTV uutisten uutinen Sipilään kohdistuneesta välikohtauksesta
Ex-pääministeri Juha Sipilä oli ylittämässä tietä Arkadiankadulla, kun epäilty rikos tapahtui.MTV uutiset, Petteri Sopanen / Yle

Eduskunta on saanut valmiiksi selvityksen kansanedustaja, ex-pääministeri Juha Sipilään (kesk.) liittyvien kameravalvontatallenteiden päätymisestä julkisuuteen.

Eduskunnan selvityksen perusteella median kautta julkisuuteen päätyneet kameravalvontatallenteet ovat eduskunnan turvavalvontakameroista.

Turvallisuusjohtaja Jukka Savola on puolestaan omassa selvityksessään eduskunnalle todennut luovuttaneensa kameratallenteet medialle.

Eduskunnan kanslia ryhtyi selvittämään tammikuussa, miten videotallenne 7. tammikuuta tapahtuneesta Sipilän epäillystä pahoinpitelystä päätyi julkisuuteen.

MTV:n uutiset julkaisi videomateriaalia hyökkäyksestä.

Eduskunnan kansliatoimikunta kokoontuu todennäköisesti ensi viikolla käsittelemään sitä, koituuko Savolalle seuraamuksia tallenteiden luovuttamisesta.

Epäilty pahoinpitely tapahtui ilmeisesti hetken mielijohteesta

Sipilä joutui hyökkäyksen kohteeksi tammikuun alussa.

Epäilty rikos tapahtui eduskuntatalon lähistöllä. Sipilä oli ylittämässä tietä Arkadiankadulla, kun vastaantulija löi häntä yllättäen nyrkein.

Esitutkinnassa tapahtuneelle ei selvinnyt mitään erityistä syytä. Poliisin mukaan pahoinpitelystä epäilty mies oli tunnistanut Sipilän ja käynyt hänen kimppuunsa ilmeisesti hetken mielijohteesta.

Epäilty pahoinpitely tallentui siis myös videolle.

MTV Uutisten haltuunsa saamilla kahdella videolla näkyy, miten epäilty sananvaihdon jälkeen lähtee seuraamaan Sipilää ja sysäisee tätä takaapäin.

Eduskunnan kanslia ryhtyi selvittämään eduskunnan kameravalvontakuvien päätymistä julkisuuteen.

Eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola sanoi tuolloin, että kameravalvonnan kuvamateriaali on lähtökohtaisesti salassa pidettävää tietoa.

Eduskunnan kanslia halusi kokonaiskuvan siitä, "miten on mahdollista", että materiaalia on päätynyt julkisuuteen.

Savola: Puolustin suomalaista demokratiaa

Eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola kertoo tilanteesta selvityksessään eduskunnalle.

Hän taustoittaa, että useat mediat pyysivät nähtäväkseen kameravalvontatallenteita Sipilään kohdistuneesta teosta.

Savolan mukaan kaikille on annettu tilaisuus tutustua tallenteisiin "mitään eduskunnan fyysistä tallennetta luovuttamatta".

– Julkisuuslain mukaan minulla eduskunnan turvallisuusjohtajana on harkintavalta päättää, luovutetaanko ja miltä osin ja miten muutoin ehkä salassa pidettävää tietoa, hän toteaa selvityksessä.

Savola kertoo tulleensa lopputulemaan, että hän voi luovuttaa pyydetyt videokuvat muun muassa siksi, että se ei vaarantanut eduskunnan turvallisuusjärjestelmää.

Näin siksi, että on yleistä tietoa, että eduskunnassa ja sen ympäristössä on kameravalvontaa.

Lisäksi videot ovat julkiselta paikalta eikä niissä ollut mitään yksityisyyttä loukkaavaa, turvallisuusjohtaja perustelee.

Savola perustelee ratkaisuaan myös sillä, että näin hän pystyi tuomaan valaistusta siihen, että kyse oli yksittäisestä tapahtumasta eikä hyökkäyksestä demokratiaa tai eduskuntaa kohtaan.

Hän sanoo halunneensa "rauhoittaa asian ympärillä noussutta kuohuntaa".

– Halusin osaltani hälventää mediassa nostettua käsitystä, että Capitolin tapahtumat olisivat tämän tapauksen johdosta Suomessa toteutumassa, hän sanoo viitaten Yhdysvaltain tammikuiseen kongressi-iskuun.

Hän perustelee myös puolustaneensa päätöksellään suomalaista demokratiaa.

Selvitys: Savolalla oli motiivi saattaa materiaali yleisön arvioitavaksi

Eduskunnan selvityksessä toistetaan, että valvontakamerakuva on lähtökohtaisesti salassa pidettävää.

Kun MTV Uutisten julkaisema video on asiantuntija-arvioiden mukaan eduskunnan kameravalvonnan kuvaa, salassa pidettävää tietoa voidaan katsoa vuotaneen julkisuuteen, selvityksessä todetaan.

Selvityksen mukaan Savolalla vaikuttaa olleen motiivi saattaa kuvamateriaali yleisön itse arvioitavaksi, sillä häntä oli kritisoitu lehtikirjoituksissa esimerkiksi tapahtuneen vähättelystä.

Eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola luonnehtii Ylelle tapahtunutta "poikkeukselliseksi".

– Meillä on selkeä linja, että kameratallenteet ovat lähtökohtaisesti salassa pidettäviä. Savola on itsekin tätä linjaa tähän saakka noudattanut. Hänen menettelynsä poikkeaa aikaisemmasta käytännöstä.

Eduskunnan pääsihteeri ei ota kantaa mahdollisiin seuraamuksiin

Paavola ei halua kommentoida sitä, koituuko Savolalle asiasta seuraamuksia.

– Siitä päättää kansliatoimikunta. En ota siihen vielä kantaa. Ajattelin, että Jukka Savolan on hyvä kuulla itse ensin mahdollisista seuraamuksista ennen kuin annan julkisuuteen mitään lausuntoa asiasta.

Kansliatoimikunta kokoontuu siis todennäköisesti ensi viikolla.

Paavola ei halua ottaa kantaa myöskään Savolan esittämiin perusteluihin.

Hän kummeksuu sitä, että Savola ei heti kertonut päätöksestä ja perusteluista muulle virkajohdolle vaan selvityksessään vasta kuukausi jälkeenpäin.

Lisää aiheesta:

Esitutkinta Juha Sipilään kohdistuneesta hyökkäyksestä valmistui: vastaantulija kävi kimppuun hetken mielijohteesta

Eduskunta aloitti selvityksen, "miten on mahdollista", että videokuva Sipilän päälle käymisestä päätyi julkisuuteen

Ex-pääministeri Juha Sipilään käytiin käsiksi eduskunnan edustalla, poliisi tutkii – Sipilä MTV:lle: Kimppuuni käytiin nyrkein

Lue seuraavaksi