1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Boeing

Metallin väsyminen aiheutti todennäköisesti Boeingin 777 -koneen moottorin hajoamisen Yhdysvalloissa

Onnettomuuden seurauksena lentokieltoon on laitettu matkustajakoneet, joissa on samanlainen moottori kuin Denverissä hajonneessa koneessa.

Boeing
Kuvassa United Airlinesin matkustajakone, jonka oikeanpuoleisesta moottorista tulee savua.
Matkustajakoneen moottori savusi lauantaina Denverissä pian nousun jälkeen. Hayden Smith/ EPA

Amerikkalaisten onnettomuustutkijoiden mukaan metallin väsyminen näyttää aiheuttaneen Boeing 777 -matkustajakoneen toisen moottorin hajoamisen Yhdysvaltojen Denverissä lauantaina.

Alustavan tutkinnan perusteella yksi moottorin puhaltimen lavoista oli vaurioitunut.

United Airlinesin koneen hajoamisen takia osa Boeing 777 -koneista on määrätty lentokieltoon. Lentokiellossa ovat koneet, joissa on Pratt & Whitneyn PW4000 -moottori.

Tällaisia koneita on maailmassa 128 ja niistä on ollut koronapandemian aikaan käytössä 69 konetta.

Amerikkalainen United Airlines, egyptiläinen Egyptair sekä japanilaiset ja eteläkorealaiset lentoyhtiöt ovat keskeyttäneet lennot koneilla, joissa on kyseinen Pratt & Whitneyn PW4000 -moottori.

Yhdysvalloissa United Airlinesin matkustajakone joutui palaamaan lauantaina takaisin Denverin lentokentälle, kun koneen moottorissa ilmeni vika

Kova pamaus pian nousun jälkeen

Denveristä kohti Havaijin Honolulua lähtenyt kone sai moottorivian pian nousun jälkeen. Matkustajat kertoivat uutistoimistoille kovasta pamauksesta.

Kone onnistui palamaan takaisin kentälle. Kukaan 241 koneessa olleesta ei loukkaantunut.

Koneen moottorin osia tippui Denverin esikaupunkialueelle, mutta kukaan ei loukkaantunut myöskään maassa.

Vastaavanlaiseen koneeseen tuli moottorivika myös Japanissa viime joulukuussa. Myös tuolloin moottorin lapa oli vaurioitunut.

Kolme vuotta sitten moottorivika tuli United Airlinesin koneeseen, jonka oli tarkoitus lentää Honoluluun, kuten lauantain koneenkin.

Lentokonevalmistaja Boeingin koneissa on ollut ongelmia, sillä sen 737 Max -koneet olivat aikaisemmin 20 kuukautta lentokiellossa kahden vakavan onnettomuuden takia.

Lisää aiheesta:

Boeing 777 -koneita lentokieltoon Japanissa ja Yhdysvalloissa – myös lentokonevalmistaja suosittelee keskeyttämään lennot

Boeingin koneesta putosi osia myös Hollannissa – moottori lähes samaa tyyppiä kuin Denverin tapauksessa

Britannia ja EU: Boeingin 737 Max -mallin koneet voivat palata käyttöön – konemalli joutui lentokieltoon tuhoisien onnettomuuksien takia

Lähteet: AFP, Reuters

Lue seuraavaksi