1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Rauma

Koronan rökittämän Rauman telakan tuotanto käyntiin vaiheittain torstaista alkaen – ensi vaiheessa töihin vain muutamia kymmeniä ihmisiä

Ensi vaiheessa töihin palaa vain sellaisia työntekijöitä, jotka eivät ole olleet telakalla koronan leviämisen aikana.

Rauma
Rauman telakka,  Rauma Marine Constructions.
Kasper Heimolehto / Yle

Koronan leviämisen keskukseksi muodostuneella Rauman telakalla aloitetaan tuotantotöitä vaiheittain uudestaan torstaista alkaen.

Telakan tuotanto pysähtyi viime lauantaina koronaviruksen leviämisen takia. Telakalta löytyi koronatartuntoja päivitetyn tiedon mukaan 239 työntekijältä. Heidät laitettiin eristyksiin ja loput työntekijät koronakaranteeniin.

Töihin asteittain

Töihin palataan vähitellen. Torstain ja perjantain aikana telakalle tulee vain joitakin kymmeniä työntekijöitä, jotka eivät ole olleet töissä koronan leviämisen aikana.

– Viikonloppuna töitä ei telakalla tehdä, jotta voimme rauhassa valmistautua ensi viikkoon. Seuraavat töihin palaavat saapuvat ensi viikon maanantaina, ja määrää kasvatetaan päivä kerrallaan, Rauman telakkayhtiön RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa sanoo.

Rauman terveysviranomaiset ovat hyväksyneet telakan suunnitelman töiden aloittamisesta. Eristyksiin ja karanteeniin asetettujen henkilöiden rajoituksia ei pureta.

– Edellytämme töihin palaavilta negatiivisia testituloksia. Tulemme myös lisäämään satunnaistestausta ja muun muassa selvitämme pikatestausta töihin saavuttaessa, toimitusjohtaja Heinimaa kertoo käytännöistä.

Satasairaalan infektio-osaston ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä arvioi tiistaina Ylelle, että korona ehti levitä Rauman telakalla useita viikkoja ennen kuin epidemia karkasi käsistä.

Työt viivästyneet

Töiden uusi aloittaminen on telakkayhtiölle tärkeää, sillä yhtiön laivatilaukset ovat jo viivästyneet. Kesken on kolmen tilauksen valmistaminen: Wasalinen laiva Aurora Botnia, Tallinkin matkustaja-autolautta My Star sekä Puolustusvoimien neljän monitoimikorvetin kokonaisuus.

Vielä ei ole varmaa, miten pahasti koronan leviäminen on viivästyttänyt laivojen valmistumista. Tarkoitus on alkaa kuroa valmistumisaikataulua umpeen erityisesti ensi viikolla, kun työntekijöiden määrä kasvaa.

Rauman telakkayhtiö RMC perustettiin viime vuosikymmenellä telakkayhtiö STX:n lopetettua oman telakkansa Raumalla. RMC on perustanut toimintansa "verkostomaisuuteen" eli käytännössä lukuisten alihankintayhtiöiden käyttöön.

Korona levisi nopeasti

Koronan leviäminen johtuu arvioiden mukaan muun muassa telakan ulkomaalaisen alihankintatyövoiman asumisoloista ja liikkumistavoista. Telakalla on noin 800 ei-suomenkielistä työntekijää.

Ulkomainen työvoima ei ole Rauman kaupungin mukaan ymmärtänyt sitä, että koronakaranteenin rikkominen on lain rikkomista.

Uusia rajoituksia Raumalle

Satakunta on tällä hetkellä koronan pahinta leviämisaluetta Uudenmaan jälkeen. Koronan leviämisen keskus on Rauman telakka, mutta tartuntoja on ollut myös muualla.

Rauman kaupunki on tiistai-iltana päättänyt asettaa uusia rajoituksia koronan leviämisen rajoittamiseksi.

Kyse on tartuntatautilain muutoksen mahdollistamista päätöksistä. Esimerkiksi yleisölle avoimien tilojen omistajien vaaditaan pitävän tiloissaan riittävät turvavälit ja huolehtimaan tilojen puhdistuksesta. Päätös koskee muun muassa kauppoja ja uskonnollisia yhteisöjä.

Rauman sote-johtaja Satu Helin sanoo, että kaupunki odottaa kaikkien toimijoiden noudattavan lain vaatimuksia eli ylläpitävän esimerkiksi kahden metrin turvavälejä. Hän myöntää, että määräyksen valvonta on haasteellista, mutta sitä aiotaan tehdä.

Julkiset tilat on Raumalla pääosin suljettu.

Lue lisää:

Koronavirus sai Rauman telakan polvilleen – näin kaikki eteni vain kahdessa viikossa

Lue seuraavaksi