1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Fortum

Hallinto-oikeus hylkäsi Fortumin tuhkajalostamoa koskevat valitukset – yhtiö saa luvan tuoda myös ulkomaista jätettä käsiteltäväksi Poriin

Tuhkajalostamon toiminnasta oli tehty useita valituksia ympäristövaikutuksiin vedoten.

Fortum
Porin Mäntyluodon kyltti, jonka taustalla Fortumin tuhkankäsittelylaitos.
Fortum sai vuonna 2019 aluehallintovirastolta luvan toiminnan aloittamiselle Mäntyluodossa.Heta Harju / Yle

Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt Fortumin Porin tuhkajalostamon toimintaa koskevat valitukset.

Hallinto-oikeudessa oli käsittelyssä neljä valitusta koskien aluehallintoviraston vuonna 2019 antamaa päätöstä. Kolme valituksista vaati toiminnan keskeyttämistä. Nämä hallinto-oikeus hylkäsi.

Yksi valituksista oli Fortumin tekemä ja se koski ulkomailta tuotua jätettä. Avin päätöksen mukaan Fortum ei saanut tuoda ulkomaista APC-jätettä laitokselle poltettavaksi. Tämän valituksen hallinto-oikeus hyväksyi.

APC-jäte tarkoittaa Air Pollution Control -jätettä (siirryt toiseen palveluun), joka syntyy polttolaitoksen savukaasujen puhdistusprosessissa. Jätteenpolton oletetaan lisääntyvän koko maailmassa monien eri tekijöiden seurauksena, joten vaihtoehtoisia tapoja nykyisin usein vaarallisena jätteenä pitkäaikaisvarastoidun lentotuhkan sekä APC-jätteen käsittelylle kaivataan.

Hallinto-oikeus: Vesistömallinnus riittävä

Fortumiin kohdistuneissa valituksissa kritisoitiin muun muassa sitä, että yhtiön tekemät tutkimukset ja ympäristövaikutusten selvitykset ovat puutteellisia.

Tuoreessa päätöksessä sanotaan, että Fortumin ympäristövaikutuksista tekemä vesistömallinnus on riittävä. Päätöksen mukaan mallintamiseen liittyy aina jonkin verran epävarmuutta. Mallinnus on kuitenkin yleisesti käytössä oleva menetelmä vesistöön johdettavien päästöjen aiheuttamien vedenlaatuvaikutusten ja vaikutusalueen laajuuden selvittämisessä.

Saadun selvityksen perusteella hallinto-oikeus arvioi, että mallinnuksessa käytetyt lähtöarvot ovat riittävät luotettavien tulosten saamiseksi, eivätkä virtaamamittaukset ole olleet aluehallintoviraston suorittaman lupaharkinnan kannalta tarpeen.

Hallinto-oikeus katsoo, että selvityksiä ei voida pitää muutoksenhakijoiden esittämillä perusteilla siten puutteellisina, että päätös tulisi kumota tai palauttaa aluehallintovirastoon uudestaan käsiteltäväksi.

Päätökseen saa hakea muutosta, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Puhtaan meren puolesta -yhdistys pitää aiheesta tiedotustilaisuuden myöhemmin tiistaina.

PMP: Asia viedään korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyyn

Puhtaan meren puolesta -yhdistys ilmoitti heti tiistaisen tiedotustilaisuutensa aluksi, että asia tullaan viemään korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyyn.

Yhdistys perustelee asian eteenpäin viemisen sillä, ettei hallinto-oikeus ottanut perusteluissaan huomioon kaikkia tarvittavia seikkoja.

Yhdistys vetoaa niin sanottuun Weser-tuomioon, jota pidetään Euroopan unionin tuomioistuimen EUTI:n vesiensuojelun ennakkopäätöksenä. Sen perusteella esimerkiksi olemassaoleva riski ympäristöhaitoista riittäisi luvan kumoamiseen, eikä valittajien tarvitsisi näyttää haittojen jo käyneen toteen.

– Uskon, että tällä perusteella tullaan saamaan valituslupa, sanoi varatuomari Jouni Lehtimäki.

Toinen peruste yhdistyksen mukaan on se, ettei hallinto-oikeus päätöksessään ottanut täysin huomioon sitä, mikä on tällä hetkellä paras käytettävissä oleva tekniikka. PMP on vaatinut Fortumilta suljettua jätevesijärjestelmää.

– Tiedämme, että suljettu järjestelmä on paras vaihtoehto, Lehtimäki sanoi.

Fortum: Olemme sitoutuneet toimimaan lainsäädännön mukaisesti

Fortum kommentoi hallinto-oikeuden päätöstä Ylelle sähköpostitse.

– Hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti, lupa ei rajoita ulkomailta tulevien jätteiden vastaanottamista. Fortum perehtyy hallinto-oikeuden lupaan tekemiin muutoksiin koskien jätteiden vastaanottamista ja tekee erillisen harkinnan mahdollisista jatkotoimista myöhemmin.

– Fortum on tyytyväinen päätökseen, joka tuo ennakoitavuutta tuhkajalostamon kaltaisiin Suomen kiertotaloustavoitteita tukeviin investointeihin. Fortum on sitoutunut kehittämään Porin tuhkajalostamoa Suomen kiertotalouden tavoitteiden mahdollistamiseksi.

– Ymmärrämme hyvin, että hanke herättää tunteita ja huolia porilaisten keskuudessa. Fortum on sitoutunut toimimaan lainsäädännön ja ympäristöluvan mukaisesti, niin että laitoksen toiminnasta ei koidu negatiivisia vaikutuksia paikalliselle ympäristölle.

Aiheesta aiemmin:

Vaasan hallinto-oikeus päättää tänään Fortumin tuhkajalostamosta – valituksissa vaaditaan suljettua jätevesijärjestelmää

Porin Mäntyluodon tuhkanjalostamo sai luvan toiminnan aloittamiselle – käsittelee lähes kaikki maan jätteenpolttolaitoksissa syntyvät tuhkat

Fortumin putkisuunnitelmat poikivat kansalaisliikkeen Meri-Porissa: "On saatava valtakunnallinen haloo" – Reposaareen vaaditaan Porin kaupungin tuki

Lue seuraavaksi