1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vammaispalvelut

Väkivallanuhka on läsnä vammaistyössä jatkuvasti – nyt siihen halutaan puuttua uusin keinoin

Soiten vammaispalvelujen henkilökunta kohtaa työssään niin sanallista kuin fyysistäkin väkivaltaa. Tilanteeseen on tarkoitus puuttua vireillä olevan kaksivuotisen hankkeen avulla.

Väkivaltatilanteeseen voivat johtaa hyvin monenlaiset syyt. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Vammaispalveluissa kohdataan väkivaltaa tai sen uhkaa miltei päivittäin. Esimerkiksi Soiten vammaispalveluissa raportoitiin viime vuonna 845 henkilöstöön kohdistuvaa väkivaltatilannetta.

Vammaispalveluiden toimialuejohtaja Tanja Witick kertoo, että yli puolet vammaispalvelun työntekijöiden tekemistä haittatapahtumailmoituksista koskee henkilöstön työssään kohtaamaa väkivaltaa.

– Henkilöstön kohtaama väkivalta sosiaali- ja terveysalalla koskee hyvin monia ammattiryhmiä, mutta erityisesti vammaispalveluissa se on ikävä kyllä meidän arkea, Witick sanoo.

Tilanne näkyy myös henkilöstön työssäjaksamisessa: Soiten vammaispalveluiden henkilöstön sairaspoissaolot ovat kasvaneet useampana vuonna peräkkäin.

Witickin mukaan väkivaltatilanteet yksiköissä ovat hyvin monenlaisia haukkumisesta aina päällekäymiseen. Se, että väkivaltatilanteeseen ajaudutaan, voi johtua ympäristöstä, asiakkaasta itsestään tai henkilöstön toimintatavoista.

– Voi olla, että asiakas kärsii aistiyliherkkyydestä tai voi olla, että juuri sinä päivänä kaikki ei ole mennyt hyvin tai asiakkaat voivat ärsyttää toisiaan. Ilman muuta voi olla myös henkilöstöstä lähteviä syitä, että ei osata suhtautua asiakkaaseen, ei osata kommunikoida oikein.

Uudet keinot haussa tilanteen parantamiseksi

Soitessa on jo käytössä erilaisia toimintatapoja, joilla väkivallan uhkaan voidaan puuttua. Nyt valmistelussa olevassa kaksivuotisessa hankkeessa on tarkoitus etsiä ja kokeilla uusia menetelmiä väkivaltatilanteisiin johtaneiden syiden tunnistamiseksi ja tilanteiden ennaltaehkäisemiseksi.

– Kaikkein tärkeintä on, että löydetään ne juurisyyt, miksi asiakas käyttäytyy tietyllä tavalla. Silloin elämä hymyilee enemmän asiakkaalle itselleen, meidän henkilökunnalle sekä muille samassa yksikössä asuville, Witick sanoo.

Samalla panostetaan myös väkivaltatilanteiden käsittelyyn.

– On tärkeää, että nämä väkivaltatilanteet käsitellään siellä työyhteisössä ja että tästä ongelmasta puhutaan. Emme halua, että henkilöstö jää yksin asian kanssa.

Kaksivuotinen hanke toteutetaan yhteistyössä Centrian kanssa, ja sen on tarkoitus alkaa ensi syksynä. Rahoitusta sille haetaan Euroopan sosiaalirahastosta.

Lue täältä lisää Ylen uutisia Keski-Pohjanmaalta.