1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kyläkaupat

1 500 asukkaan Koijärvi on peräkorpea mutta kyläkauppatukeen liian tiivis metropoli – tänä vuonna sitkeät Pietilät hakevat uudestaan

Kyläkauppatuen suosio yllätti Ruokaviraston ja piristi alaa viime vuonna, nyt tukisumma kaksinkertaistetaan.

Kyläkaupat
Kauppiaat tiskin takana
Reijo ja Tarja Pietilä pitävät kyläkauppaa pienessä Koijärven kylässä. Kauppa on yksi kuudesta jäljellä olevasta kyläkaupasta Kanta-Hämeessä.Kati Turtola / Yle

Koijärvi on pieni kylä Forssan kupeessa. Sen asukasluku ei koskaan ole ollut suuri, ja viidessäkymmenessä vuodessa asukasluku on tippunut yli tuhannella. Vielä sotavuosina vilkas pitäjä on kutistunut 1 500 asukkaan kyläksi. Kylässä toimii kyläkauppa, jonka kauppiaina toimivat Tarja ja Reijo Pietilä.

Viime vuonna Ruokavirasto tarjosi kyläkauppatukea miljoonalla eurolla, tarkoituksena oli parantaa syrjäseutujen elinvoimaisuutta. Myös Pietilät hakivat toiveikkaina viime vuonna tukea, mutta eivät saaneet sitä.

asiakas kyläkaupassa
Aamun tunnit ovat kyläkaupassa vilkkaita. Kuulumisia vaihdetaan tiskin molemmin puolin.Kati Turtola / Yle

– Tuli hylkäys sillä perusteella, ettei olla tarpeeksi harvaanasutulla alueella.

Pietilät eivät olleet ainoita hylätyn päätöksen saaneita, sama peruste oli valtaosassa hylättyjä hakemuksia.

Ruokaviraston kyläkauppatuen suosio yllätti viime vuonna. Miljoona tukieuroa riitti vain 40 prosentille hakijoista. Tänä vuonna tukea on tarjolla tuplasti enemmän (siirryt toiseen palveluun), ja Pietilät aikovat hakea sitä uudelleen.

Koijärven raitti on rauhallinen. Kauppiasta harmittaakin syy, jolla tuki evättiin. Paljon harvempaa asutusta ei kauppiaan mukaan voisi olla.

– Ei tätä kyläkauppaa kahden tönön voimin pyöritettäisikään.

Kyläkauppojen määrä on laskenut tasaisesti. Ne ovat alueilleen kuitenkin tärkeitä ja jokaista suljettua ovea jää moni ihminen suremaan. Kanta-Hämeessä kyläkauppoja on jäljellä vielä kuusi, Pietilöiden kauppa on yksi niistä.

Kevät on kauppiaan parasta aikaa

Keväällä koronasulkujen myötä ihmiset lähtivät mökeilleen, välttelivät isoja hypermarketteja ja niinpä kyläkauppojen kassat kilisivät ennätystahtia.

– Oli kuin joulumyynti, kuvailee kauppias vilkasta kevättä. Tavaraa keräiltiin valmiiksi ja vietiin odottamaan hakijoita.

Sen jälkeen hiljeni. Tammikuussa isäntä uskaltautui leikkaukseen kun töissä riitti vähempikin panos. Koijärveltäkin lähdetään kolmentoista kilometrin päähän Forssaan kauppaan.

vihanneksia kaupan tiskillä.
Lähiruoka on ollut kyläkauppojen luontevassa tarjonnassa jo kauan ennen kuin siitä tuli trendi.Kati Turtola / Yle

– Kyllä oman kylän asukkaiden toivoisi kauppaa käyttävän, sanoo Raija Pietilä.

Kevään tullen tulevat mökkiläiset ja sen myötä taas Koijärven kaupan ovi kilahtaa useammin.

Kyläkaupasta saa lähes kaikkea, ja tilaamalla tulee loput. Samaan koriin saa sekä maidot että mutterit.

– Ennen vanhaan kun maalla rakennettiin, meni sementtiäkin viikossa kymmenen lavaa. Nyt Keskosta ei saa enää rautapuolta samalla tavalla, kuvailee kauppiaspari.

Kyläkauppoja on suljettu ympäri Suomen joka vuosi. Päivittäistavarakauppa ry:n tilastojen mukaan Suomessa oli vuonna 2019 vain 213 kyläkauppaa, kun kymmenen vuotta aiemmin kyläkauppoja oli 500.

Kuuntele Koijärven kyläkaupan aamun ensimmäisten asiakkaiden tunnelmat ja ajatukset kyläkaupasta ja sen merkityksestä. Toimittajana Kati Turtola.

Lue lisää:

Vuolenkoskelle avataan osin talkootöinä rakennettu kyläkauppa – kauppias: "luotan tähän 100 prosenttisesti"