1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koti ja asuminen

Koronapandemia vilkastutti asuntokauppaa Etelä-Savossa – nyt haetaan etäkonttoreita ja palataan kotiseudulle

Pienissä kirkonkylissä kaupuankäynti on kuitenkin hiljentynyt.

koti ja asuminen
Tyhjä myytävänä oleva asunto, seinällä ihmisen varjo.
Koronapandemia on saanut ihmiset haluamaan asunnoiltaan muun muassa enemmän tilaa. Kuvituskuva. Petteri Bülow / Yle

Koronapandemia on kiihdyttänyt Etelä-Savon asuntokauppaa.

Mikkelin Kiinteistömaailman yrittäjä Pertti Oravan mukaan viime huhtikuusta alkaen joka kuukauden myyntimäärät ovat ylittäneet edellisten vuosien määrät. Loma-asuntojen kysyntä on vilkasta ja ostajissa on paljon myös kotiseudulle palaajia. Myös entistä isompien asuntojen kysyntä on noussut korona-aikana.

– Selkeästi on näkynyt se, että tilaa tarvitaan enemmän. Etätyö tulee moneen asiakkaan jutustelussa ilmi. Kotiseudulle palaajia on myös paljon, Orava kertoo.

Etelä-Savon huoneistomarkkinoiden toimitusjohtaja Jouni Karjalainen arvelee asuntokaupan vilkastumisen taustalla olevan muun muassa monenlaisen kotoilun lisääntyminen poikkeusoloissa.

– Tilan tarve on lisääntynyt etätyön johdosta ja se on vilkastuttanut asuntokauppaa. Ehkä ihmiset ovat myös alkaneet kiinnittää huomiota asumisväljyyteen elämänlaatua tuovana tekijänä.

Karjalaisen mukaan pienissä kirkonkylissä kaupankäynti on kuitenkin hiljentynyt.

– Saattaa olla, että korona-aika tuo jossain määrin muutosta suomalaiseen elämäntapaan ja maaseutumaiseen ympäristöön asettuminen lisääntyy, mutta koska palveluja on niin paljon karsittu pieniltä paikkakunnilta, en pidä tätä kovinkaan todennäköisenä, Karjalainen sanoo.

Lue seuraavaksi