1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Ravintolat kiinni myös Päijät-Hämeessä – tiukat rajoitustoimet voimaan kaikilla kiihtymis- ja leviämisalueilla

Kiihtymis- ja leviämisvaiheen maakuntiin tulee kolmen viikon sulkutila 8. maaliskuuta alkaen.

koronavirus
Tarjoilija täyttää kylmäkaappia juomilla ravintolassa.
Hallitus antaa eduskunnalle ensi viikolla esityksen ravintoloiden sulkemisesta. Kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

Hallitus on päättänyt tiukoista koronarajoituksista jotka koskevat myös Päijät-Hämettä. Suomessa toteutetaan 8. maaliskuuta alkava kolmen viikon sulkutila, joka päättyy 28. maaliskuuta.

Uskooko infektioylilääkäri siihen että uudet rajoitukset purevat? Entä ovatko ne juuri Päijät-Hämeessä oikea-aikaisia? Riitta Tapiomäki haastattelee.

Pääministeri Sanna Marin totesi hallituksen tiedotustilaisuudessa aiemmin aamupäivällä, että sulkutilan aikana kaikilla leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla otetaan käyttöön jo käytössä olevien toimien lisäksi etäopetus toisella asteella ja perusopetuksen yläluokilla. Lisäksi yli 12-vuotiaden ryhmäharrastustoiminta keskeytetään. Toimia ei uloteta alakouluikäisiin ja sitä nuorempiin lapsiin.

Markku Lähdetluoma kyselee miten koulut toimivat käytännössä.

Vaikka sulkutila astuu voimaan vasta reilun viikon kuluttua, hallitus suosittelee rajoitusten kiristämistä välittömästi kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla, kuten Päijät-Hämeessä.

Lisäksi hallitus tuo eduskuntaan esityksen ravintoloiden sulkemisesta, myös tämä koskee Päijät-Hämettä.

Ravintoloiden sulkemisesta koituvia kustannuksia tullaan Marinin mukaan korvaamaan yrittäjille.

Mikko Tuomikosken haastattelussa puhutaan lomautuksista ja alan tulevaisuudesta.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä ja koronayhteistyöryhmä ottavat viimeistään kokouksessaan maanantaina 1. maaliskuuta kantaa alueen suosituksiin ja rajoituksiin. Valtioneuvoston torstaina julkaisemat toimet tullaan ottamaan alueella käyttöön, tiedottaa yhtymä.

Lue seuraavaksi