1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. etäopetus

Koronasulku iskee pahoin nuoriin, joita rajoitukset ahdistivat jo ennestään: "Todella puuduttavaa olla neljän seinän sisällä"

Hallituksen kaavailemat koronarajoitukset kolahtavat kovasti yli 12-vuotiaisiin nuoriin.

etäopetus
Taru Nekkula Kouvolan nuorisovaltuuston jäsen
Koronarajoitukset lisäävät stressiä, sanoo 17-vuotias lukiolainen Taru Nekkula.Taru Nekkula

Kiristyvät koronarajoitukset tuntuvat nuorista epäreilulta. Kouvolalainen Taru Nekkula, 17, ymmärtää rajoitusten syyt ja tarpeen, mutta pitää kohtuuttomana sitä, että rajoitukset osuvat eniten lapsiin ja nuoriin.

– On todella puuduttavaa olla "neljän seinän sisällä". Harrastan uintia ja treenitauko on ollut todella pitkä, harmittelee Nekkula.

Kyselyjen mukaan koronan mukanaan tuomat rajoitukset ovat lisänneet lasten ja nuorten stressiä, ahdistusta, väsymystä ja muita negatiivisia tunteita. Esimerkiksi Suomen Lukiolaisten Liiton kyselyn mukaan (siirryt toiseen palveluun) kuormitus ja työmäärä on lisääntynyt.

– Opiskelijat tarvitsisivat nyt kipeästi matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita. Tällä hetkellä esimerkiksi Kouvolan alueen koulupsykologien tilanne on todella huono, sanoo Taru Nekkula.

Nekkula vaikuttaa myös Kouvolan nuorisovaltuustossa.

Myös epätietoisuus ja jatkuva tilanteiden muuttuminen ahdistaa nuoria.

– Monella pyörii päässä, että mitä tapahtuu esimerkiksi kahden viikon päästä, sanoo kouvolalainen Taru Nekkula.

Etäopetukseen suoraan lomilta

Hallituksen esityksen mukaan toisella asteella ja yläkouluissa siirryittäisiin kolmeksi viikoksi etäopetukseen Kymeenlaakson hiihtolomien jälkeen 8. maaliskuuta. Rehtoreilla on käytännössä yksi vuorokausi aikaa valmistautua etäopetukseen.

Haminan kaupungin kasvatus- ja koulutuspalveluista vastaava muutosjohtaja Liisa Koski-Lukkari pitää aikataulua tiukkana ja sokkihoitona valtionhallinnon taholta.

– Me teemme mitä määrätään, mutta välillä tiukennukset kyllä tuntuvat kohtuuttomilta. Toivoisin, että maakunnallinen tilanne voitaisiin huomioida paremmin, koska tartuntatilanne Kymenlaaksossa on kuitenkin hyvin paljon parempi kuin Uudellamaalla, sanoo Koski-Lukkari.

Valmiudet etäopetukseen ovat Haminassa parantuneet viime keväästä.

– Me olemme vahvistaneet tietoliikenneverkkoja, hankkineet etäopetustekniikkaa kouluille sekä tietotekniikkaa oppilaiden ja opettajien etäkäyttöön, kertoo Liisa Koski-Lukkari.

Pappilansalmen koulun rehtori Suvi Takkinen kertoo, miten etäopetus järjestetään Haminassa. Toimittaja on Kirsi Lönnblad.

Pappilansalmen koulun rehtori Suvi Takkinen Haminasta vahvistaa, että valmiudet ovat hyvät, eikä edes nopea aikataulu tuota ylitsepääsemättömiä ongelmia.

– Meillä on hyvät suunnitelmat tehty jo elokuussa, kaikilla oppilailla on laitteet päivittäisessä käytössä ja opettajat on saaneet koulutusta tämän lukuvuoden aikana etäopetukseen, sanoo rehtori Suvi Takkinen.

Tehtäväksi jää ainoastaan viestintä kotiin ja oppilaiden ohjeistaminen henkilökohtaisella tasolla.

– Viime kevään kokemusten perusteella osa koki etäopetuksen itselleen sopivana. Koulutyön aloittaminen suoraan loman jälkeen voi olla hankalaa niille oppilaille, joilla on vaikeuksia itseohjautuvuuden kanssa. Varmasti haastaa, kun loman jälkeen pitäisi itse tarttua työhön, arvelee Pappilansalmen koulun rehtori Suvi Takkinen.

Eskolanmäen koulun rehtori Teija Toppila-Mörsky.
Etäopetuksessa on iso työ opettajille, mutta Eskolanmäen koulussa etäopetukseen siirrytään turvallisin mielin, sanoo rehtori Teija Toppila-Mörksy.Antro Valo / Yle

Eskolanmäen koulussa tieto mahdollisesta etäopetukseen siirtymisestä on otettu vastaan rauhallisin mielin. Etäopiskelu on tuoreessa muistissa, sillä koulun 4.-9. –luokkalaiset olivat etäopetuksessa tammi-helmikuun taitteessa koulussa ilmenneiden koronavirustartuntojen vuoksi.

– Meillä on hyvä tilanne, sillä etäopetussuunnitelma on juuri testattu käytännössä. Pyysimme etäopetusjaksosta palautetta huoltajilta ja oppilailta, ja sen perusteella onnistuimme etäopetuksessa kevääseen verrattuna paremmin, sanoo Eskolanmäen koulun rehtori Teija Toppila-Mörsky.

Kouvolan nuorisovaltuuston jäsenenä Taru Nekkula on huolissaan erityisesti yläkoululaisten etäopetuksen onnistumisesta.

– Peruskoululaisilla ei välttämättä ole vielä riittäviä digitaitoja, joita etäopetuksessa vaaditaan. Heiltä puuttuu osaaminen etänä opiskeluun, arvelee Valkealan lukiossa opiskeleva Taru Nekkula.

Eskolanmäen koulun rehtori ei ole huolissaan. Hänen mukaansa valmiudet ovat paremmat kuin viime keväänä, koska etäyhteyksien käyttöä on harjoiteltu koulussa.

Kouvolan urheiluakatemian pelaajia koripalloharjoituksissa Mansikka-ahon urheiluhallilla Kouvolassa.
Nuorten ja lasten harrastustoimintaa kiristetään jälleen.Antro Valo / Yle

Harrastustoiminnan suhteen nuorilta vietiin tikkari suusta

Hallituksen rajoitustoimet ulottuvat mahdollisesti myös ryhmäharrastuksiin. Harrastustoiminta keskeytettäisiin yli 12-vuotiailta.

Esimerkiksi Kymenlaaksossa päätös osuu nuorten kannalta ikävään saumaan sillä Kymenlaakson koronakoordinaatiotyöryhmä teki vasta viime viikolla suosituksen, jonka mukaan alle 18-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta sallittaisiin enintään 10 hengen ryhmissä sisä- ja ulkotiloissa maaliskuun alussa.

– Tämä harrastustoiminnan vapauttaminen oli jo valonpilkahdus, mutta ei se taida nyt toteutua, harmittelee Taru Nekkula.

Koronakoordinaatioryhmä kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen huomenna.

Kymenlaakson liikunnan toiminnnanjohtaja Tommi Lehtinen osasi odottaa, että rajoituksia on tulossa. Hän on huolissaan erityisesti 15-18 –vuotiaista. Harrastustoiminnassa on kyse hyvinvoinnista ja sosiaalisten kontaktien tarpeen tyydyttämisestä.

– He ovat etäopetuksessa ja kaikesta muustakin toiminnasta ulkona. Samalla he ovat sosiaalisia ja haluaisivat nähdä kavereita, joten pyrkivät tapaamaan toisiaan jossain muualla, sanoo Kymenlaakson liikunnan toiminnanjohtaja Tommi Lehtinen.

Ahdistaako koronasulku sinua? Voit keskustella aiheesta perjantaihin 26.2. klo 23:een asti.

Lue seuraavaksi