1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Tartuntariski Suomessa on pieni, totesi terveysministeri vuosi sitten – ensimmäinen suomalainen koronatartunta löytyi 26. helmikuuta 2020

Korona oli varoittanut jo reilua kuukautta aiemmin, kun virus löydettiin kiinalaiselta turistilta Lapissa.

koronavirus
Aino-Kaisa Pekonen Riihimäellä
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen toivoo kesän tulon viimein helpottavan koronatilannetta Suomessa.Dani Branthin / Yle

Ensimmäinen suomalainen koronaviruspotilas löytyi tasan vuosi sitten 26. helmikuuta 2020. Hallitus aloitti tutuiksi tulleet koronatiedotustilaisuudet seuraavana päivänä.

Koronatilanteesta kansalle kertoi tuolloin sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.). Hän kuvasi Suomen tartuntariskiä pieneksi ja sanoi, ettei Suomessa ollut vielä epidemiaa.

Nyt Pekonen kertoo, että tunnelma oli vuosi sitten jännittynyt.

– Olimme toki seuranneet ministeriössä ja hallituksessa koronan leviämistä maailmalla ja oletimme, että korona myös Suomeen rantautuu.

Kului vain pari viikkoa ensimmäisestä koronatiedotustilaisuudesta, kun hallitus piti toisen tilaisuuden ja Aino-Kaisa Pekosen sävy oli jo huomattavasti huolestuneempi.

– Epidemian pysäyttäminen ei ole meillä enää mahdollista. Tavoitteena on hidastaa epidemiaa Suomessa, ennakoi Aino-Kaisa Pekonen 12. maaliskuuta 2020.

Korona tuli Suomeen pikavauhtia, paljolti kiitos vuoden 2020 hiihtolomien.

– Ehkä meidät yllätti se, että niin moni suomalainen oli hiihtolomalla ulkomailla ja erityisesti hiihtokeskuksissa, joissa koronavirustartuntoja oli paljon. Me emme olleet vielä maaliskuun puolivälissä epidemiassa, mutta tautitapauksia oli jo niin paljon, että oli selvää, että tauti lähtee leviämään meillä Suomessa, muistelee Aino-Kaisa Pekonen.

Pekonen ei usko koronan hellittävän ennen kesää

Aino-Kaisa Pekosen pesti sosiaali- ja terveysministerinä päättyy kesällä, kun kansanedustaja Hanna Sarkkinen siirtyy sopimuksen mukaan ministeriksi.

Pekonen uskoo, että hän painii koronan kanssa koko loppukautensa. Kesällä hän toivoo tilanteen paranevan.

– Olemme saaneet toivottavasti kesään mennessä rokotetuksi ison osan väestöstä ja kesä muutenkin vaikuttaa hillitsevän virustauteja.

Koronaviruksen mutatoituneet ja helpommin leviävät muodot ovat saapuneet Suomeen. Taistelu niitä vastaan olisi helpompaa, jos rokotteita saataisiin tarpeeksi nopeasti ja tarpeeksi paljon.

– En usko, että rokotukset pelastavat meitä muuntuneilta viruksilta vielä lähiaikoina. Meillä on nyt jo erittäin paha tautitilanne eivätkä rokotukset ehdi tätä tilannetta torjumaan, tuumii ministeri Aino-Kaisa Pekonen, joka on osaltaan ollut mukana päättämässä hallituksen tiukemmista koronarajoituksista.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Suomessa ja maailmalla

Koronavirus lukuina

Lue seuraavaksi