1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Donald Trump

New Yorkin syyttäjät ovat saaneet haltuunsa Donald Trumpin verotiedot

Trumpia epäillään muun muassa veronkierrosta ja petoksista.

Donald Trump
Yhdysvaltain ent. presidentti Donald Trump.
Yhdysvaltain korkein oikeus torjui maanantaina Trumpin hakemuksen tietojen luovuttamisen estämiseksi. Kuvassa Trump loppiaisena Washingtonissa.Tasos Katopodis / AFP

Yhdysvalloissa New Yorkin syyttäjät ovat saaneet vihdoin käsiinsä entisen presidentin Donald Trumpin veroilmoitukset, kertoo syyttäjänviraston tiedottaja. Hänen mukaansa virasto sai tiedot maanantaina kuukausien oikeustaistelun päätteeksi.

Maan korkein oikeus hylkäsi maanantaina Trumpin asianajajien yrityksen estää tietojen luovutus.

Trumpin tilejä tutkittiin aluksi sen vuoksi, että hänen epäiltiin maksaneen hiljaiseksi kaksi naista, joiden kanssa hän oli pettänyt vaimoaan. Toinen naisista on pornonäyttelijä Stephanie Clifford, taiteilijanimeltään Stormy Daniels.

Sittemmin tutkinnat ovat laajentuneet koskemaan myös epäiltyä veronkiertoa sekä vakuutus- ja pankkipetosta. Trumpin entisen asianajajan Michael Cohenin todistuksen mukaan Trump vääristeli omaisuutensa arvoa sekä välttääkseen veroja että saadakseen edullisemmat pankkilainat.

Trump on kutsunut tutkintoja maan historian suurimmaksi noitavainoksi. Jos Trump tuomitaan, häntä uhkaa pahimmillaan vankeus.

Trump on piilotellut verotietojaan vuosien ajan, vaikka presidentit ovat 1970-luvulta alkaen julkaisseet ne hyvän tahdon eleenä. Trump oli Richard Nixonin jälkeen ensimmäinen Yhdysvaltojen presidentti, joka ei ole julkistanut verotietojaan.

Lue myös:

Trumpille tyrmäys korkeimmasta oikeudesta: Syyttäjä saa ex-presidentin verotiedot käyttöönsä

Donald Trump ja hänen asianajajansa Rudolf Giuliani haastettiin oikeuteen salaliitosta, perusteluna vuonna 1871 laadittu Ku Klux Klaani -laki

Trump joutuu vääntämään kättä myös asuinpaikastaan: Naapurien mukaan 30 vuotta vanha sopimus estää häntä jäämästä Mar-a-Lagoon

Korjattu 25.2. klo 23.34: New Yorkin syyttäjät ovat saaneet käsiinsä Trumpin veroilmoitukset, ei veronpalautukset, kuten jutussa aiemmin kirjoitettiin.

_Muokattu 26.2. klo 5.31: Poistettu kohta, jossa sanotaan "_armahdukset eivät ole mahdollisia osavaltioiden tuomioistuinten antamissa tuomioissa". Osavaltioiden tuomioistuinten antamissa tuomioissa kuvernöörillä on mahdollisuus armahtaa, presidentillä ei.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi