1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. nuorisotyö

Hämeenlinnan kaupunki sulkee jälleen kaikki nuorisotilansa

Nuorisotoimi siirtää toimintonsa verkkoon.

Kesäpaku ja ohjaajat kiertävät Hämeenlinnaa taas tulevana kesänä. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Myös Hämeenlinnassa suljetaan nuorisotilat maaliskuun 8. päivä. Samalla kaupungin nuorisotoiminta siirtyy verkkoon.

– Ei ole järkeä pitää avoinna nuorisotiloja, joissa voi olla ohjaajan lisäksi viisi nuorta, kertoo kaupungin nuorisotyön Mervi Hiltunen.

Viime keväänä Hämeenlinnan nuorisotoimi palveli verkossa kaksi ja puoli kuukautta maaliskuun puolivälistä toukokuun loppuun. Hiltunen kertoo, että tänä aikana nuorisotoimi kirjasi 15 000 nuorten kontaktia.

Hämeenlinnan valmiusryhmältä odotetaan vielä asiasta päätöksiä.

Viime kesän tapaan, myös tulevaksi kesäksi on luvassa erityisjärjestelyjä lähinnä koronan vuoksi. Toimintaa nuorille järjestetään ulkotiloissa ja kesäpaku kiertää eri puolilla Hämeenlinnaa.

AIMO-koulun ja ARX:n toiminta jatkuu Hämeenlinnassa alakouluikäisten ja nuorempien lasten osalta. Yläkouluikäisille tarjotaan toimintaa mahdollisuuksien mukaan verkossa. Lisäksi alakoulujen osalta Harrastus Ihan lähellä –hankkeen harrastusryhmät jatkavat.