1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Poikkeusolot alkavat vasta 8. päivä, mutta moni paikka sulkeutuu aiemmin ja ihmisten tulisi jo rajoittaa kontaktejaan – Ylilääkäri: "Sitä nopeammin tilanne lähtee paranemaan"

Osa rajoituksista astuu voimaan ennen varsinaista sulkutilaa. Kontakteja pitäisi rajata jo nyt, sanoo HUSin ylilääkäri Asko Järvinen.

koronavirus
Ravintolapäällikkö Esa Kvist tyhjensi Hemingway's-ravintolan alkoholihanat eli valutti tankit tyhjiksi 26. helmikuuta.
Hallitus ehdottaa ensi viikolla, että baarit sulkeutuisivat suuressa osassa maata 8. maaliskuuta. Hemingway's-ravintolat sulkeutuivat jo eilen. Ravintolapäällikkö Esa Kvist tyhjensi ravintolan hanat ämpärin avulla viemäriin Helsingissä tänään.Silja Viitala / Yle

Hallitus kertoi eilen, että Suomi menee kolmen viikon "sulkutilaan". Tämä tarkoittaa sitä, että 8. maaliskuuta lähtien suurin osa Suomesta on suljettu, ainakin kolmen viikon ajan.

Heti perään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salminen totesi, että taudin ilmaantuvuus on noussut ennätyslukemiin. Perjantaina kirjattiin myös suurin päiväkohtainen, uusien tartuntojen määrä: 720 uutta tautitapausta.

Parhaillaan vietetään esimerkiksi pääkaupunkiseudulla hiihtoloman viimeisiä hetkiä, mutta muualla Suomessa hiihtolomat vasta alkavat. Lappiin on matkustanut tällä viikolla moni eteläsuomalainen.

Moni ihmettelikin eilisen tiedotustilaisuuden jälkeen esimerkiksi somessa, miksi niin sanottu sulkutila aloitetaan vasta reilun viikon päästä.

Lainsäädännön takia osa rajoituksista saadaan valmisteltua ja hyväksyttyä vasta 8. päivään mennessä. Kestää noin viikko, että ravintoloiden sulkeminen saadaan eduskunnasta läpi, selitti pääministeri Sanna Marin Ylen Aamussa.

– Sen vuoksi 8. päivä alkaen me ikään kuin suljemme kaikki ne tilat ja paikat, joita meillä on kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla mahdollista sulkea. Haetaan yhteisvaikuttavuutta sille, että saisimme kaikki ne paikat ja tilanteet, jossa on kontakteja, kolmen viikon ajaksi minimiin.

Osa rajoituksista tulee voimaan kuitenkin jo ennen 8. päivän "sulkutilaa".

Tartuntatautilaki sulkee hallit ja salit

Jo tämän viikon maanantaina voimaan astui muutettu tartuntatautilaki, joka antoi paikalliselle viranomaisille enemmän valtuuksia puuttua heikkenevään tautitilanteeseen.

Aiemmin kunnat ovat voineet sulkea omia tilojaan, kuten kirjastoja ja museoita, mutta nyt aluehallintovirastot voivat rajoittaa ja sulkea alueellaan myös yksityisiä liiketiloja.

  • Lue lisää tartuntatautilain muutoksista täältä.

Tartuntatautilain nojalla esimerkiksi pääkaupunkiseudulla suljetaan ensi maanantaista alkaen esimerkiksi kuntosalit, kylpylät ja saunat.

Hallituksen viesti eilisessä tiedotustilaisuudessakin olikin osin myös alueviranomaisten suuntaan: hallitus ohjaa leviämisvaiheen alueilla ottamaan tartuntatautilain valtuudet käyttöön, mikäli niin ei ole vielä tehty.

Ihmisiä Malmin asemalla
Tartuntatautilaki antaa aluehallintovirastoille valtuudet myös joukkoliikenteen asiakasmäärien rajoittamiseen. Petteri Sopanen / Yle

Ravintolat siis ohjataan kiinni hallituksen toimesta, mutta esimerkiksi yksityisten liiketilojen rajoittaminen ja sulkeminen kuuluu alueiden omille viranomaisille. Monilla alueilla mietitäänkin parhaillaan uusia rajoituksia.

Esimerkiksi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto AVI, jonka alueeseen useat eri sairaanhoitopiirit, on luvannut tehdä päätöksiä viimeistään maanantaiksi.

Ylilääkäri: Tauti voi levitä muualla Suomessa hiihtolomien takia

HUSin ylilääkäri Asko Järvisen mukaan tartuntaluvut tulevat nousemaan vielä muutamia viikkoja, todennäköisesti koko maaliskuun.

Järvinen toivoo, että ilmoitus ravintoloiden ja baarien sulkemisesta ei johda siihen, että viimeisiä vapaita iltoja lähdetään juhlimaan.

– Se voi vaikeuttaa tilannetta merkittävästi.

Järvinen vetoaakin, että suomalaiset ryhtyisivät nyt rajaamaaan kontaktejaan.

– Sitä nopeammin tilanne lähtee paranemaan - tai ainakin vältetään sen heikentyminen.

Osa esimerkiksi pääkaupunkiseudun rajoituksista astuu voimaan maanantaina. Järvisen mukaan tilanteen heikkeneminen ei kuitenkaan ole välttämättä päivistä kiinni.

– Jos huono onni on, lyhyilläkin ajoilla voi olla merkitystä, että noustaan korkeammalle tasolle. Ei ole ihan päivistä kiinni, vaan tämä edellyttää pitkää käyttäytymisen muutosta kevään aikana.

Viime vuonna tartunnat ryöpsähtivät osin hiihtolomien vuoksi. Asko Järvinen sanoo, että Helsingissä testimäärät ovat kuitenkin viikon aikana hieman jopa nousseet. Se on hänen mielestään hyvä merkki siitä, että tilannekuva on tällä hetkellä oikea.

– Luulen, että hiihtolomien suurin merkitys on siinä, että sieltä saattaa syntyä epäonnisia tartuntaketjuja ja tauti lähtee leviämään jossakin muualla. Pääkaupunkiseudulla ne vaikuttavat kokonaistilanteeseen aika vähän.

– Tavallaan ollaan aika samassa tilanteessa kuin vuosi sitten, nyt paria viikkoa aikaisemmassa.

Voit keskustella aiheesta alla.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Lue seuraavaksi