1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Etelä-Savon sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Essote)

Kuntayhtymä Essoten koko alue siirtyi koronan kiihtymisvaiheeseen – jälleen seitsemän uutta tartuntaa

Viime viikolla Essoten alueesta ainoastaan Mikkelin todettiin olevan koronaepidemian vakavimmassa, eli leviämisvaiheessa, mutta nyt kaupunki siirtyy muun alueen kanssa kiihtymisvaiheeseen.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Essote)
Mikkelin keskussairaala.
Juho Liukkonen / Yle

Koko Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä siirtyy koronaepidemian suhteen kiihtymisvaiheeseen.

Essoten alueella linjaus tarkoittaa, että Mikkeli siirtyy leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen, mutta rajoitukset jäävät. Muut kuntayhtymän kunnat nousevat kiihtymisvaiheeseen. Epidemian luokittelussa käytetään Suomessa kolmea eri tasoa: vähiten vakava on perustaso, toiseksi vakavin on kiihtymisvaihe ja vakavin on leviämisvaihe.

Päätöksen linjasi perjantaina eri viranomaisista koostuva Essoten alueen "koronanyrkki". Ratkaisua perustellaan kuntayhtymän alueen korkealla koronaviruksen ilmaantuvuusluvulla.

Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun), että altistumisia on tapahtunut Mikkelin lisäksi myös muiden kuntien alueella. Seppälä kertoo myös, että Mikkelin osalta tartuntaketjujen jäljitys on onnistunut hyvin, jonka vuoksi suurista tartuntamääristä huolimatta Mikkelissä palataan kiihtymisvaiheeseen eli samalle tasolle muun alueen kanssa.

Kahden viimeisen viikon aikana on Essoten alueella todettu 124 koronatartuntaa ja ilmaantuvuusluku on noussut 125/100 000 asukasta kohden. Pääosa tartunnoista on Mikkelissä, mutta yksittäisiä tapauksia löytyy myös alueen muissa kunnissa.

Koronakoordinaatioryhmä pyytää Itä-Suomen aluehallintovirastoa tekemään kaikkia kuntiaan koskevat tartuntatautilain 58 d pykälän mukaiset päätökset. Suurin käytännön muutos on, että aikuisten harrastustoiminta suositellaan keskeytettävän kaikissa Essoten alueen kunnissa.

Essote ei ainakaan vielä siirry tason 2 mukaisiin toimenpiteisiin. Tätä kuitenkin arvioidaan koko ajan ja viimeistään ensi tiistaina uudemman kerran.

Uusia tartuntoja löytyi seitsemän

Torstain jälkeen Essoten alueelta on löytynyt yhteensä seitsemän uutta koronatartuntaa.

Karanteeniin on asetettu lähes 800 henkilöä.

Osastohoidossa on kaikkiaan 21 koronapotilasta.

Kuntayhtymän mukaan sekä sen terveydenhuolto että vanhuspalvelujen henkilöstö on nyt kovassa kuormituksessa. Suurien altistuneiden määrän vuoksi odotetaan lähiaikoina tulevan tietoon lisää koronaviruspositiivisia tapauksia ja sitä myötä myös sairaalahoitoon joutuvia sairastuneita.

Kiihtymisvaiheeseen siirtyminen aiheuttaa muutoksia alueelle

Useat toimijat ovat reagoineet uutiseen kuntayhtymän siirtymisestä kiihtymisvaiheeseen.

Juvan kunta (siirryt toiseen palveluun) tiedotti perjantaina uusista sen aluetta koskevista rajoituksista. Perusopetus pysyy alueella toistaiseksi lähiopetuksena, mutta lukio siirtyy 8.3. alkaen etäopetukseen. Myös esimerkiksi Sampolan uimahalli, kuntosali ja nuorisotilat suljetaan. Myös yli 18-vuotiaiden harrastustoiminta kunnan tiloissa tauotetaan valtaosaksi maaliskuuta.

Etelä-Savon ammattiopisto Esedu kertoo siirtyvänsä etäopetukseen sekä Mikkelin että Pieksämäen kaikissa toimipisteissä maaliskuun 28. päivä saakka ohjeistusten mukaisesti.

Veikkaus tiedottaa sulkevansa Essoten alueella olevat peliautomaattinsa muun muassa kioskeissa, kaupoissa ja liikenneasemilla varhain ensi lauantaina. Mikkelin Pelaamo suljetaan kuluvan perjantaipäivän päätteeksi.

Myös Mikkelin teatteri tiedottaa peruvansa esityksensä 28. maaliskuuta saakka.

Juttua päivitetty 26.2.2021 kello 15:22 Lisätty tietoja Esedun, Juvan kunnan, Veikkauksen ja Mikkelin teatterin toimista Etelä-Savossa.

Lue seuraavaksi