1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Urheiluseurat täysin ymmällään koronarajoituksista: nuoret luistelijat eivät pääse jäähalliin, mutta perhetaekwondo jatkuu

Yksityisissä liikuntatiloissa aikuiset saavat harrastaa, kun paikalla on vain kymmenen ihmistä.

koronavirus
Helsingin Taitoluisteluklubi. Finettettes.
Muodostelmaluistelun Finettes-joukkueen 14-vuotiaat Edith Hamström, Ines Ruohela ja Lara Sundberg nauttivat viimeisistä jäätreeneistä ennen pakollista taukoa.Markku Rantala / Yle

Helsingin jäähallissa kaikuu vauhdikas musiikki, ja luistinten terät kahisevat jäätä vasten.

Helsingin taitoluisteluklubin Finettes-joukkueen 12–15-vuotiaat tytöt saavat vielä tänä viikonloppuna treenata jäällä ennen kuin kaupunki sulkee hallinsa yli 12-vuotiailta harrastajilta.

Nuoret muodostelmaluistelijat pääsivät juuri tammikuun lopussa palaamaan jäälle edellisen koronasta johtuneen tauon jälkeen, mutta sitä iloa ei kestänyt kauan.

– On se vähän inhottavaa, mutta eletään tilanteen mukaan, pohtii Edith Hamström.

Ensi viikosta lähtien tytöt harjoittelevat kotioloissa etäyhteyksin.

– Periaatteessa ymmärrän tämän päätöksen, kun koronatilanne ei ole hyvä Suomessa, mutta on erikoista, kun jotkut saavat treenata, ja jotkut eivät, sanoo Ines Ruohela.

Urheiluseurat ovat ymmällään hallitukselta ja Etelä-Suomen aluehallintovirastolta tulleista ristiriitaisista koronarajoituksista, jotka koskevat harrastajamääriä ja liikuntatiloja. Harrastajat ovat nyt eriarvoisessa asemassa.

– Se asettaa valmentajille haastetta, kun kuulee erilaista informaatiota. Sen pohjalta suunnitellaan seuraava treenijakso, joten aiheuttaa hämmennystä, miten tästä pitää jatkaa eteenpäin, sanoo joukkueen vastuuvalmentaja Laura Spiridovitsh.

Helsingin Taitoluisteluklubi. Finettettes.
Helsingin taitoluisteluklubin Finettes-jokkueen vastuuvalmentaja Laura Spiridovitsh toivoo viranomaisilta selkeitä ohjeita seuroille.Markku Rantala / Yle

Hallitus linjasi torstaina 25.2. niin sanotun "sulkutilan" käyttöönotosta 8.–28. maaliskuuta. Sen mukaan leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta keskeytetään.

Pääkaupunkiseudun kunnat päättivät sulkea (siirryt toiseen palveluun) julkiset liikuntatilat maaliskuun ajaksi ennen vuotta 2009 syntyneiltä.

Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren mukaan 12-vuotiaat saavat vielä harrastaa tiloissa, kun turvavälit huomioidaan.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kuitenkin päätti perjantaina 26.2., että samassa tilassa saa harrastaa enintään kymmenen ihmistä ikään katsomatta. Yksityisten liikuntapaikkojen ei siis ole pakko sulkea tilojaan kokonaan. Tästä päätöksestä sosiaali- ja terveysministeriössä närkästyttiin.

Lauantaina 27.2. aluehallintovirasto kertoi, että se pysyy päätöksessään ministeriön kritiikistä huolimatta. Pääministeri Sanna Marin (sd.) puolestaan on tuonut esiin valmiuslain keinojen käyttöönoton epidemian hillitsemiseksi.

Maanantaina 1.3. asiaan tuli jälleen uusi käänne, kun aluehallintovirasto muutti omaa päätöstään koskemaan vuonna 2008 ja sitä ennen syntyneitä. Näin 12–vuotiaat saavat jatkaa ohjattua harrastustoimintaa ryhmän kokoon katsomatta. Uusi päätös koskee Espoon, Helsingin, Järvenpään, Kauniaisten, Keravan, Kirkkonummen, Sipoon, Tuusulan ja Vantaan kuntia.

Taekwondotreeneissä on sekä lapsia että aikuisia

Epäselvä tilanne hämmästyttää myös Itä-Helsingissä toimivan Herttoniemen taekwondoseuran pääopettajaa Inkwon Hwangia.

– Meidän ohjaajilta on mennyt monta tuntia viime päivinä, kun olemme yrittäneet ymmärtää ohjeita. Tämä kuormittaa valtavasti kaikkia toimijoita, myös yrittäjiä, mutta meillä monet tekevät työtä vapaaehtoisesti. Nyt joudutaan tekemään paljon ylimääräistä työtä sekavan tilanteen takia.

Taekwondo pääopetaja  Inkwon Hwang.
Herttoniemen taekwondoseuran pääopettaja Inkwon Hwang uskoo, että pian ohjeet muuttuvat taas ja seura joutuu miettimään uudestaan toimintaansa.Markku Rantala / Yle

Herttoniemen taekwondoseura käyttää yksityistä vuokratilaa.

Aluehallintoviraston päätöksen mukaan kaikki seuran jäsenet voivat siis jatkaa harjoittelua, kun turvaväleistä huolehditaan, ja yhdessä salissa on enintään kymmenen henkilöä. Seuran kahteen saliin mahtuu yhteensä kaksikymmentä harrastajaa samaan aikaan.

Toisin kuin Helsingin taitoluisteluklubin 14-vuotiaat tytöt, saman ikäinen Sengül Böluk saa pitää kiinni harrastuksestaan.

Se tuo virkistävää vaihtelua hänen arkeensa.

– Kotona on tylsää. Täällä voin kehittyä ja oppia lisää liikkeitä. Rakastan tätä lajia.

Sengul Böluk teakwondo treenaaja.
Sengul Böluk, 14, saa jatkaa taekwondotreenejään.Markku Rantala / Yle

Myös aikuisten treenit voivat jatkua Herttoniemen salilla nykyisten sääntöjen mukaan.

Laura Koskinen treenaa yhdessä 9-vuotiaan poikansa Jasse Upmalin kanssa perhetaekwondoryhmässä. Harjoittelu on turvallista, kun parit tulevat samasta perheestä, eivätkä parit vaihdu harjoituksissa.

Muiden kuin perheenjäsenten kesken ei kontaktia harjoituksissa nykyisin oteta, vaikka taekwondo on kontaktilaji.

Laura koskinen ja Jasse Upmal.
Laura Koskiselle taekwondo on henkireikä etätyön ja opiskelun ohella. Jasse Upmal aloitti harrastuksen äidin esimerkistä.Markku Rantala / Yle

Harrastamisen ikäraja linjassa alakoulujen lähiopetuksen kanssa

Mistä sitten johtuu harrastamisen rajaaminen juuri 12 ikävuoteen julkisissa tiloissa?

Sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Tuija Kumpulainen kertoo Ylelle sähköpostitse, että ikäraja noudattaa samaa logiikkaa koulujen lähiopetuksen suhteen. Hallitus haluaa, että yläkoulut siirtyvät etäopetukseen leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla, mutta alakoululaiset saavat jatkaa sekä lähiopetuksessa että harrastusryhmissä.

Juuri 12 vuoden ikärajalle ei kuitenkaan ole tieteellisesti perusteltua syytä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen THL:n ylilääkäri Otto Helve Ylelle sähköpostitse.

– Ikärajaa sille, milloin lapsen tai nuoren tartuttavuus tai oireen vakavuus alkaa muistuttaa aikuista, ei ole määritetty. Raja on yksilöllinen. Tämän hetken arvioiden mukaan riski kuitenkin kasvaa teini-iässä.

Helven mukaan peruskouluista alkunsa saaneita tartuntaketjuja on kuitenkin todettu hyvin vähän. Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on tietoinen tästä.

Siitä huolimatta HUSin hallinnollinen ylilääkäri Veli-Matti Ulander ymmärtää hallituksen tahtoa nykyisessä koronatilanteessa.

– Epidemian pahentumista on jo yritetty estää monin keinoin, eikä siinä selvästi ole onnistuttu. Tämän vuoksi on nähty tarpeelliseksi tehdä isompia linjauksia ja rajoitustoimia.

HUS ei kuitenkaan ollut mukana tekemässä päätöstä.

Juttua on täsmennetty 28.2.2021 klo 16.05: Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren mukaan 12-vuotiaat saavat vielä harrastaa tiloissa, kun turvavälit huomioidaan.

Juttua on täsmennetty 1.3. klo 13.44: Maanantaina 1.3. asiaan tuli jälleen uusi käänne, kun aluehallintovirasto muutti omaa päätöstään koskemaan vuonna 2008 ja sitä ennen syntyneitä. Näin 12–vuotiaat saavat jatkaa ohjattua harrastustoimintaa ryhmän kokoon katsomatta. Uusi päätös koskee Espoon, Helsingin, Järvenpään, Kauniaisten, Kervaan, Kirkkonummen, Sipoon, Tuusulan ja Vantaan kuntia.

Lisää aiheesta:

12-vuotiaat saavat sittenkin harrastaa kaupunkien tiloissa – Etelä-Suomen avi muutti päätöstään, jossa kuudesluokkalaiset jäivät väliinputoajiksi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto pysyy toistaiseksi päätöksessään ministeriön kritiikistä huolimatta – yrittäjien tilat voi avata enimmillään 10 hengelle maanantaista lähtien

Hallitus päätti sulkutilasta – mitä oikein tapahtuu? Lue tästä lyhyt kertaus uusista suosituksista ja määräyksistä

Koronaryhmä sitä, tartuntatautilaki tätä ja avi tuota – Jos putosit kärryiltä, kertaa pääkaupunkiseudun rajoitukset tästä jutusta

Lue seuraavaksi