1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. keskussairaalat

Kesko ei rakenna kauppaa Hämeenlinnan uuden sairaalan yhteyteen – vainajien siirtoliikenne kulkisi liian läheltä

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri kartoittaakin nyt muita mahdollisia kaupasta kiinnostuneita tahoja.

Havainnekuva uudesta Assi-sairaalasta. Kuva: Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri

Hämeenlinnaan suunnitellun uuden Ahveniston sairaalan kupeeseen ei nouse Keskon ruokakauppaa. Syynä ovat Assi-hankkeen konseptiin viime keväänä ja kesällä tehdyt muutokset.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta kertoo tiedotteessa, että tehdyt muutokset mahdollistivat tulevaisuuden keskussairaalan toteuttamisen ja paransivat sairaalan toiminnallista kokonaisuutta, mutta heikensivät kaupan liiketaloudellista yhtälöä. Tämän johdosta Kesko on ilmoittautunut vetäytyvänsä hankkeesta.

Keskon vetäytymisen taustalla ovat seuraavat teemat:

  • Liiketilan saavutettavuuden heikentyminen.
  • Assin nykyisen suunnittelukonseptin aiheuttamat muutokset sairaalan asiakas- ja henkilöstövirroissa suhteessa kaupallisten tilojen ajateltuun sijaintiin.
  • Liiketilan koon muodostuminen Keskon tavoitteita pienemmäksi.
  • Tilat saattavat rajoittaa myös muiden kaupallisten palveluiden sijoittumista kaupan lähistölle.
  • Vainajien siirtoliikenteen läheisyys.

Kaupallisten palvelujen tiloja on suunniteltu uuden sairaalan viereen tulevan pysäköintilaitoksen yhteyteen omana erillisenä hankkeenaan yhdessä pysäköintilaitoksen kanssa.

Sairaala-arjen ja normiarjen kohtauspaikka

Assi-sairaalan yhteyteen on suunniteltu palvelukokonaisuutta, jossa sairaalan lisäksi olisi myös kaupallisia palveluja. Sairaanhoitopiirin johtajan Seppo Rannan mukaan tavoitteena on ollut muodostaa kokonaisuus, jossa vaikeat sairaudet ja normaalit askareet kohtaavat ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin visio maailman inhimillisimmästä sairaalasta toteutuisi.

Keskon vetäytymistä on käsitelty sairaanhoitopiirin hallituksen kokouksessa 23.2.2021 ylimääräisenä ilmoitusasiana. Hallitus ohjeisti toteuttamaan markkinakartoituksen mahdollisten muiden kaupallisten toimijoiden ottamisesta mukaan hankkeeseen.

– Tavoitteesta rakentaa uudenlainen, myös muista kuin puhtaista terveydenhuollon palveluista koostuva, inhimillisyyttä lisäävä palvelukokonaisuus sairaalan yhteyteen ei olla valmiita luopumaan vielä tässä vaiheessa, Ranta muistuttaa tiedotteessa.