1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lounais-Suomi

Yli kuuden hengen yleisötilaisuudet ovat lauantaista lähtien Lounais-Suomessa kiellettyjä

Lounais-Suomen aluehallintovirasto tiukensi perjantaina kokoontumisrajoituksia.

Lounais-Suomi
Koronatestiä ottava sairaanhoitaja
Mari Kahila / Yle

Lounais-Suomen aluehallintovirasto (avi) kiristää kokoontumisrajoituksia Varsinais-Suomen ja Satakunnan kuntien alueella. Lauantaista 27. helmikuuta alkaen on kiellettyä järjestää yli kuuden hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia.

Varsinais-Suomi ja Satakunta ovat molemmat leviämisvaiheessa.

Avin perjantaina antaman määräyksen mukaan korkeintaan kuuden henkilön yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäminen on sallittua, kun niissä noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi.

Määräys koskee sekä sisätiloissa että rajatuissa ulkotiloissa järjestettäviä tapahtumia. Määräys on voimassa ajalla 27.2.–26.3.2021.

Aluehallintovirasto muistuttaa tiedottessaan. että koronatesteihin tulee hakeutua vähäistenkin oireiden perusteella. Vaikka rokottaminen on saatu käyntiin, se ei poista tarvetta noudattaa annettuja hygienia- ja turvallisuusohjeita.

Lue seuraavaksi