1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

FBI etsintäkuulutti Putinin kokin

Jevgeni Prigožinia epäillään sotkeutumisesta USA:n vuoden 2016 presidentinvaaleihin. 

Ulkomaat
Jevgeni Prigožin
Prigožin omistaa niin kutsutun Pietarin trollitehtaan, jonka valeuutis- ja verkkohuijauskampanjan uskotaan edesauttaneen Trumpin vaalivoittoa.AOP

Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI on etsintäkuuluttanut Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvan oligarkin Jevgeni Prigožinin, kertoo muun muassa Moscow Times (siirryt toiseen palveluun).

Hänen pidättämiseensä johtavasta vihjeestä annetaan 250 000 dollarin (yli 205 000 euron) palkkio.

FBI epäilee Putinin kokki -nimityksellä tunnettua Prigožinia sotkeutumisesta Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin, jotka voitti Donald Trump.

Prigožin omistaa niin kutsutun Pietarin trollitehtaan, jonka valeuutis- ja verkkohuijauskampanjan uskotaan edesauttaneen Trumpin vaalivoittoa.

Prigožinin mukaan FBI yrittää tehdä hänestä syntipukin Yhdysvaltain sisäisille kriiseille.

Prigožin on luonut massiivisen omaisuutensa Putinin avulla. Hänen yrityksensä ovat muun muassa saaneet valtiolta mittavia sopimuksia esimerkiksi armeijan ja koulujen ruokahuollon järjestämisessä.

Lisäksi häntä pidetään Venäjän likaisia operaatioita ulkomailla suorittaneen Wagner-palkkasoturiyhtiön omistajana. FBI antoi Prigožinista pidätysmääräyksen jo vuonna 2018.

Lue myös:

Ebola-laboratorio Guinean savannilla, palkkasotureita timanttikaivoksilla ja ydinvoimayhteistyötä Sambiassa – Venäjä ottaa uusia askelia Afrikkaan

NBC: Venäläiset toimijat vielä viime vuonnakin juonivat sisäisen levottomuuden lietsomista Yhdysvalloissa – esillä rotuvihan nostatus

Uusi mysteerien vyyhti Venäjällä – Kytkeytyykö Pussy Riotin aktivistin epäilty myrkytys venäläistoimittajien murhiin Keski-Afrikan tasavallassa?

Trumpin ja Putinin tapaamista varjostaa iso mörkö: Tämän tiedämme nyt Trumpin Venäjä-yhteyksien tutkinnasta, jossa nostettiin taas uusia syytteitä

USA asetti uusia pakotteita Venäjälle, Pietarin trollitehdas ja ”Putinin kokki” pakotelistalla

Lue seuraavaksi