1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yölintu

IL: Yölintu-yhtyeen perustajajäsen Matti Silmu on kuollut

Iltalehden mukaan Silmu kuoli kotonaan.

Yölintu
Yölintu -yhtye Sodankylän Luostolla
Yölintu esiintyi Sodankylän Luostolla vuonna 2012. Matti Silmu kuvassa vasemmalla.Jorma Korhonen / Yle

Yölintu-yhtyeen perustajiin kuulunut Matti Silmu, 42, on kuollut, uutisoi Iltalehti (siirryt toiseen palveluun). Kuoleman vahvisti Iltalehdelle Matin vaimo Salla Silmu.

Iltalehden mukaan Matti Silmu oli kuollessaan kotona.

Yölinnun perustivat vuonna 1992 veljekset Matti ja Simo Silmu. Matti Silmu ei ollut yhtyeessä mukana enää viime vuosina.

Lue seuraavaksi