1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Aleksei Navalnyi

Venäläismediat: Navalnyi viedään Pokrovissa sijaitsevalle vankileirille

Leiri numero kaksi sijaitsee Vladimirin alueella noin 100 kilometriä itään Moskovasta.

Aleksei Navalnyi
Aleksej Navalnyj i rättssalen i Moskva
Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi siirrettiin pois Matrosskaja tišinan esitutkintavankilasta tällä viikolla.EPA

Venäläismedioiden mukaan oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi viedään vankileirille numero kaksi, joka sijaitsee Pokrovin kaupungissa.

Vankileiri sijaitsee Vladimirin alueella noin 100 kilometriä Moskovasta itään.

Asiasta kirjoittivat lauantaina Meduza-sivusto (siirryt toiseen palveluun) sekä valtiollinen uutistoimisto Tass (siirryt toiseen palveluun).

Kumpikin viittasi Jarnovosti (siirryt toiseen palveluun)-sivuston uutiseen, jonka mukaan vankilaviranomaislähde oli kertonut Navalnyin olevan ensin Jaroslavlin alueella, jonka jälkeen hänet siirretään Vladimirin alueelle Pokrovissa sijaitsevalle vankileirille.

Pokrovin leiri on sama, jolla tuomiotaan on kärsinyt myös aktivisti Kontantin Kotov. Hän sai vankilatuomion mielenosoituksen järjestämisestä. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty (siirryt toiseen palveluun) on arvostellut Kotovin saamaa tuomiota epäoikeudenmukaiseksi.

Kotov ja hänen asianajajansa ovat kuvailleet Meduzan mukaan (siirryt toiseen palveluun)vankileiriä paikaksi, jossa on tiukat säännöt. Leirillä on Kotovin mukaan satoja vankeja, mutta väkivaltaa ei esimerkiksi juurikaan esiinny.

Kotovin asianajaja puolestaan kuvailee leiriä vaikeapääsyiseksi, ja kertoi joutuneensa odottamaan asiakkaansa tapaamista jopa kuusi tuntia.

Leirillä vangit tekevät muun muassa rakennustöitä, puutöitä, ompelutöitä tai maalaavat. Kotovin mukaan saunaan pääsee kerran viikossa ja televisiota on pakko katsoa muiden vankien kanssa.

Navalnyin asianajaja ja omaiset eivät perjantaina tienneet, mihin hänet on kuljetettu.

Torstaina julkisuuteen tuli tieto, että vankeuteen tuomittu oppositiopoliitikko Navalnyi on siirretty pois Matrosskaja tišinan esitutkintavankilasta.

Navalnyin ehdollinen tuomio muutettiin helmikuun alussa ehdottomaksi yli 2,5 vuoden vankeustuomioksi. Perusteena olivat ehdonalaisrikkomukset.

Navalnyi kannattajineen pitää hänelle annettua tuomiota poliittisena ajojahtina. Hänet pidätettiin tammikuussa lentokentällä Venäjällä, jonne hän palasi toivuttuaan Saksassa novitšok-myrkytyksestä.

Muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vaatinut Venäjää välittömästi vapauttamaan vankeuteen tuomitun oppositiovaikuttajan. EU-maat myös sopivat tällä viikolla pakotteista Navalnyin vangitsemiseen liittyen.

Lue myös:

Oppositiopoliitikko Navalnyi lähetettiin rangaistussiirtolaan Venäjällä – Ihmisoikeusaktivisti: Siirto on vaarallisin vaihe

Oppositiopoliitikko Navalnyi on siirretty pois Moskovan esitutkintavankilasta, kertoo asianajaja

Amnesty vaatii Aleksei Navalnyin vapauttamista mutta ei enää pidä häntä mielipidevankina

Oppositiojohtaja Navalnyi kahdessa oikeudenkäynnissä Venäjällä: Vankeustuomio pysyi voimassa, veteraanin herjaamisesta sakkotuomio

Lue seuraavaksi