1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Laboratorioyhtiö Fimlab alkoi tutkia virusmuunnoksia Tampereella

Virusvarianttien tutkimista pidetään tärkeänä, koska brittimuunnoksesta on tulossa valtavirus Suomessa.

koronavirus
Fimlabin koronanäytteenottopisteen opaste.
Tähän saakka esimerkiksi Pirkanmaalta koronanäytteet on lähetetty pääkaupunkiseudulle virusmuunnosten tutkimiseksi.Antti Eintola / Yle

Tampereella on alettu tutkia koronaviruksen muunnoksia. Laboratorioyhtiö Fimlab tiedottaa, että Tampereen keskuslaboratoriossa on käynnistetty koronavirusmuunnosten tunnistaminen sekvensoinnilla.

Sekvensointia käytetään virusvarianttien seurantaan nopeasti kehittyvässä pandemiassa. Mutaatioita seuraamalla voidaan tarkimmillaan selvittää yksittäisten tartuntaketjujen kulkua.

Maailmalla kiertää tällä hetkellä useita eri koronaviruksen muunnoksia. Osa näistä muunnoksista leviää aiempia muunnoksia nopeammin.

Fimlab on pystyttänyt sekvensoinnin yhteistyössä mikrobiologian ja genetiikan erikoisalojen sekä Tampereen yliopiston kanssa.

Genetiikan laboratoriolla vakiintuneessa käytössä olleet menetelmät ja kokemus sekvensoinnista osana muun muassa syöpädiagnostiikkaa ovat edesauttaneet menetelmän käyttöönottoa myös virusvarianttien tunnistamiseen.

Brittimuunnoksesta tulossa valtavirus

Sekvensoinnin merkitys osana koronadiagnostiikkaa heräsi tarpeesta seurata maailmalla leviämään lähteneiden virusvarianttien kulkua. Variantit levivävät nopeasti, ja brittimuunnoksesta on tulossa valtavirus myös Suomessa.

– Tarvitsemme systemaattista sekvensointia tietääksemme, minkälaisia viruskantoja Suomessa on liikkeellä. Näin voimme varmistaa myös PCR-diagnostiikan toimivuuden, sanoo mikrobiologian erikoisalajohtaja, ylilääkäri Tapio Seiskari.

Liikkeellä on myös esimerkiksi Etelä-Afrikan ja Brasilian virusmuunnos.

– Vallitsevassa tilanteessa on tarkoituksenmukaista pysytellä nimenomaan epidemiologisen tilannekuvan rakentamisen tasolla, koska tällä on merkitystä arvioitaessa esimerkiksi rokotteiden tehoa kiertäviin viruskantoihin, sanoo mikrobiologian erikoislääkäri Minna Paloniemi.

Sekvensointimenetelmiin kohdistuvat vaatimukset kasvavat, kun genomia määritetään tarkemmin, eikä vain seurata tiettyjen, yksittäisten varianttien leviämistä.

– Yhden sekvenssinäyte-erän kattava analysointi koko virusgenomin osalta on vaativaa ja kestää kaikkine vaiheineen useamman päivän. Siksi sekvensointi ei varsinaisesti palvele taudin diagnostiikkaa, vaan enemmänkin juuri epidemian seurantaa, sanoo genetiikan erikoisalajohtaja Mauri Keinänen.

Fimlab on Suomen suurin laboratorioalan yritys, joka tuottaa laboratoriopalveluita sekä laboratorioalan koulutusta ja tutkimusta Pirkanmaan, Keski-Suomen, Kanta-Hämeen, Vaasan sairaanhoitopiirien sekä Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän julkisen terveydenhuollon tarpeisiin.

Fimlabin omistavat Pirkanmaan, Keski-Suomen, Kanta-Hämeen, Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymät ja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä.

Fimlabilla on yli 110 toimipistettä ja asiakkaina noin 1,3 miljoonaa suomalaista.

Lue lisää:

Eteläafrikkalaista virusmuunnosta löytyi ensimmäisen kerran Päijät-Hämeestä

Kaikki maahantulijat koronatestiin maaliskuun alusta alkaen – kunnat ovat vastuussa testauksen järjestämisestä

Suomalainen koronamuunnos löydetty toiselta potilaalta – koko genomi on nyt selvitetty, mutta tietoa ominaisuuksista ei ole vielä paljoa

10 kysymystä ja vastausta koronan pelätyistä virusmuunnoksista: Solubiologi kertoo, mitä niistä tiedetään ja miksi ne voivat olla katalia

Lue seuraavaksi