1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronarokote

Koronarokotteiden tuotanto-ongelmat piinaavat edelleen Eurooppaa – Tšekki ja Unkari paikkaavat rokotepulaa venäläisellä Sputnik-rokotteella

Koronarokotukset etenevät hitaasti, ja paineet prosessin vauhdittamiseksi kasvavat. Jopa huijarifirmat ovat lähestyneet EU-maita.

koronarokote
Israelilainen pariskunta esitteli viime keskiviikkona Tel Avivissa koronarokotustodistustaan, "vihreää tunnusta", jonka kanssa he pääsivät konserttiin. Israel löyhensi koronarajoituksia viime viikolla.
Israelilainen pariskunta esitteli viime keskiviikkona Tel Avivissa koronarokotustodistustaan, "vihreää tunnusta", jonka kanssa he pääsivät konserttiin. Israel löyhensi rajoituksia viime viikolla niiden osalta, joilla on todiste rokotuksesta.Abir Sultan / EPA

Vuodenvaihteen toiveet rokotusten nopeasta etenemisestä ja pandemian lopun häämöttämisestä ovat osoittautuneet ylimitoitetuiksi. Etenkin rikkaissa länsimaissa kansalaisten kärsivällisyys rakoilee ja poliitikkoihin kohdistuu paineita.

Koronarokotukset on saatu pitkälle vain joko väkiluvultaan tai alueeltaan pienissä valtioissa, kuten Israelissa, Intian valtameressä sijaitsevilla Seychelleillä tai Persianlahden öljyvaltio Arabiemiirikunnissa. Luvut käyvät ilmi ourworldindata.org:n eri maiden terveysviranomaisilta keräämistä tiedoista. (siirryt toiseen palveluun)

Luvuissa on kyse rokoteannoksista, osa rokotteista vaatii kaksi annosta, joten prosenttiluku ei suoraan kerro niiden ihmisten osuutta, joilla on täydellinen rokotesuoja.

Suomi etenee rokotuksissa EU:n keskivauhtia, noin kahdeksan prosenttia suomalaisista on rokotettu ainakin yhdellä rokoteannoksella. EU:ssa keskiarvo on 7,3 prosenttia. Nopeimmin EU-maista on rokottanut pieni Malta (yli 17 prosenttia kansalaisista) sekä Tanska (yli 10 prosenttia).

Esimerkiksi Venäjältä on vertailussa tiedot 10. helmikuuta, tämänhetkinen prosentti lienee jo isompi.

Koronarokotusten suurin este on rokotteiden heikko saatavuus.

Hyväksyttyjen rokotteiden valikoima on vielä verrattain pieni, tuotantoa on liian vähän ja hinta on korkea.

EU:ssa Euroopan lääkevirasto EMA on tässä vaiheessa hyväksynyt myyntiin kolme rokotetta: Astra Zenecan ja Oxfordin yliopiston, Biontechin ja Pfizerin sekä Modernan rokotteet.

Lupaa on haettu (siirryt toiseen palveluun) amerikkalaisen Johnson & Johnsonin, amerikkalaisen Novavaxin sekä saksalaisen Curevacin rokotteille, ja lääkevirasto ratkaisee niiden hakemukset lähiviikkoina.

Sen sijaan venäläisten Sputnik V -rokotteelle ei ole EMA:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) haettu myyntilupaa, vaikka venäläisviranomaiset tammikuussa (siirryt toiseen palveluun)niin väittivät.

Potilas sai rokotteen Epsomin laukkaradalle pystytetyssä rokoteasemassa, Surreyssa, Iso-Britanniassa 11. tammikuuta.
Potilas sai rokotteen Epsomin laukkaradalle pystytetyssä rokoteasemassa, Surreyssa, Iso-Britanniassa 11. tammikuuta.Dominic Lipinski / EPA

Rokotetuotantoa kasvatetaan

EU päätti viime vuoden kesäkuussa tilata yhteisesti rokotteita, jotta niiden saanti ja jakelu sekä hinnan pysyminen kohtuullisena voidaan varmistaa. Kaikki 27 jäsenmaata ovat mukana yhteishankinnoissa, mutta sen lisäksi jäsenmaat voivat halutessaan hankkia muita, rokotehankinnan ulkopuolisia rokotteita.

Kolmelta jo myyntiluvan saaneelta valmistajalta (siirryt toiseen palveluun) EU on ostanut yli miljardi rokoteannosta, ja kolmen muun, myyntilupaa odottavan valmistajan kanssa on sovittu myös toimituksista.

Rokotteet jaetaan jäsenmaihin väestömäärän mukaan. Suomen osuus olisi siten enemmän kuin riittävä, runsas prosentti rokotteista.

Rokotevalmistajat ilmoittivat alkuvuonna toimitusvaikeuksista, kaikkien kolmen EU:ssa myyntiluvan saaneen rokotteen toimitukset ovat laahanneet perässä luvatusta.

Nyt lääkeyhtiöiden tuotantotilanne on korjaantumassa. Esimeriksi kaksi suurta valmistajaa, Biontech ja Pfizer sekä Moderna ilmoittivat viime viikolla Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen valiokunnan kuulemisessa (siirryt toiseen palveluun), että alun tuotanto-ongelmat aiheuttivat toimitusten viivästyksiä, mutta tuotanto aiotaan vähintäänkin kaksinkertaistaa maaliskuussa.

Myös EU:lle toimitusten luvataan lisääntyvän. Muun muassa Astra Zeneca ilmoitti viime viikolla (siirryt toiseen palveluun) kykenevänsä toimittamaan vain alle puolet ensimmäisen vuosineljänneksen 90 miljoonan rokoteannoksen kiintiöstä. Toisen vuosineljänneksen 180 miljoonan annoksen tavoitteeseen yhtiö kuitenkin pyrkii pääsemään, osin lisäämällä toimituksia EU:n ulkopuolisilta tehtailta.

Unkari ja Tšekki omilla teillään

EU:ssa kaksi maata on päättänyt kompensoida kolmen EMA:n hyväksymän rokotteen toimitusongelmia ostamalla rokotetta Kiinasta ja Venäjältä.

Unkarin ilmoitti viime keskiviikkona ostavansa viisi miljoonaa annosta Sinopharm-rokotetta Kiinasta. Pääministeri Viktor Orbán sai Sinopharmin rokotteen sunnuntaina (siirryt toiseen palveluun).

Unkari oli myös ensimmäinen EU-maa (siirryt toiseen palveluun), joka tilasi Venäjältä Sputnik V -rokotetta. Maahan on ostettu kaksi miljoonaa rokoteannosta ja ensimmäiset erät saapuivat jo helmikuun alussa.

Unkarilaisista runsaat kahdeksan prosenttia on rokotettu.

Semmelweis-yliopiston rehtori Bela Merkely esittelee venäläisen Sputnik V -rokotteen pulloa sen jälkeen, kun hänet oli rokotettu Budapestissa, 18. helmikuuta.
Semmelweis-yliopiston rehtori Bela Merkely esittelee venäläisen Sputnik V -rokotteen pulloa sen jälkeen, kun hänet oli rokotettu Budapestissa, 18. helmikuuta.Szilard Koszticsak / EPA

Myös toinen EU-maa Tšekki ilmoitti sunnuntaina (siirryt toiseen palveluun) tilaavansa venäläisrokotetta. Pääministeri Andrej Babiš sanoi, että maan oman lääkeviranomaisen myöntämä lupa riittää.

– Emme voi odottaa EMA:n lupaa, koska Venäjä ei ole hakenut sieltä lupaa, sanoi Babiš CNN Prima Newsille.

Tšekissä vasta kuutisen prosenttia kansalaisista on saanut koronarokotteen.

Molemmissa maissa koronatilanne on heikentynyt viime viikkoina. Kymmenmiljoonaisessa Unkarissa on tilastoitu (siirryt toiseen palveluun) runsaat neljä sataa tuhatta tartuntaa ja yli 15 tuhatta koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

Vajaan 11 miljoonan asukkaan Tšekissä tilanne on (siirryt toiseen palveluun)vielä sitäkin pahempi: 1,24 miljoonaa tartuntaa ja 20,5 tuhatta koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

Huijaritkin ovat haistaneet tilaisuuden

New York Times uutisoi sunnuntaina (siirryt toiseen palveluun), että EU-maiden hallituksille on tullut kymmeniä epämääräisiä rokotemyyntitarjouksia. Vain harva myyjistä vaikuttaa laillisilta.

Petostentorjuntaviraston OLAF:n virkamiehet ovat saaneet haaviinsa EU-maille rokotteita kaupittelevien yritysten tarjouksia kaikkiaan 460 miljoonan rokoteannoksen edestä. Viraston suomalaisjohtaja Ville Itälä arvioi, että kyse on kaikkiaan noin kolmen miljardin euron myyntitarjouksista.

– Kyse ei ole mistään pikkubisneksestä, vaan isosta liiketoiminnasta ja se kasvaa koko ajan, sanoi Itälä New York Timesille.

Enimmäkseen epämääräisissä tarjouksissa on Itälän mukaan kaupattu Astra Zenecan ja Oxfordin yliopiston rokotetta, jota valmistaja ei ainakaan oman ilmoituksensa mukaan myy kuin valtioille tai WHO:n rokotehankintaohjelma COVAX:n kaltaisille toimijoille.

Jotkut EU-maat ovat New York Timesin mukaan myös tehneet kauppaa keskenään EU:n osto-ohjelman kiintiöistä. Ainakin Puola on myynyt omia Moderna-rokotteen osuuksiaan.

Saksa on puolestaan hankkinut Moderna-rokotteita lisää ja lisäksi ostanut arvostelua herättäneellä erillissopimuksella 30 miljoonaa lisäannosta Biontechin ja Pfizerin rokotetta. Komission kanta on, etteivät jäsenmaat saa tehdä erillissopimuksia samojen rokotevalmistajien kanssa, joiden kanssa unionilla on yhteissopimus.

COVAX ei ole saanut tarpeeksi rahaa

Köyhissä maissa suurin rokotuksia hidastava tekijä on rokotteiden kova hinta.

WHO:n rokotehankintaohjelman, COVAX:n ensimmäiset rokotteet toimitettiin viime keskiviikkona Ghanaan.
WHO:n rokotehankintaohjelman, COVAX:n ensimmäiset rokotteet toimitettiin viime keskiviikkona Ghanaan.EPA

Kehitysmaissa rokotukset eivät ole edes alkaneet vielä, koska niiden rokotteiden saanti on kiinni YK:n terveysjärjestön WHO:n alaisesta rokotehankintaohjelmasta, COVAX:sta. 92 köyhimmälle maalle rokotteet toimitetaan kerätyillä lahjoitusvaroilla.

Tavoitteena on ollut, että kaikissa maailman maissa aloitettaisiin viimeistään huhtikuussa rokotukset, mutta kaikkien maiden asukkaiden rokottamiseksi tarvittaisiin tänä vuonna (siirryt toiseen palveluun) lisärahoitusta vielä 22,2 miljardia dollaria eli 18,4 miljardia euroa.

Ensimmäiset rokoteohjelman rokotteet– 600 000 annosta Astra Zenecan ja Oxfordin yliopiston rokotetta – toimitettiin vasta viime viikon keskiviikkona (siirryt toiseen palveluun) Ghanaan.

Voit lukea COVAX-ohjelmasta lisää täältä.

Täsmennetty klo 18.10: rokoteprosentti kertoo vähintään yhden rokoteannoksen saaneiden osuuden.

Voit keskustella rokotusten etenemisestä tiistaihin klo 23 saakka.

Lue lisää:

EU-johtajat sopivat yhteisen rokotetodistuksen luomisesta – liittokansleri Merkel arvioi, että todistus voisi olla käytössä jo ennen kesää

Missä koronarokotteiden valmistuksessa mennään ja keitä maailmalla on rokotettu? Lue vastaukset kuuteen kysymykseen

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Brasilia kehottaa naisia lykkäämään raskauksiaan, Afrikan rokotusohjelma laahaa perässä

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi