1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tartuntataudit

Riihimäen koronatilanne koko Kanta-Hämeen kehnoin – kaupungissa keskusteltu jo asiakas- ja toimitilojen sulkemisesta

Väliaikainen sulkeminen edellyttää kuitenkin Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin lausuntoa toimenpiteen tarpeellisuudesta.

tartuntataudit
Ihmisiä juna-asemalla Espoon keskuksessa.
Kantahämäläiset ovat saaneet tartuntoja muun muassa Uudeltamaalta.Henrietta Hassinen / Yle

Riihimäen seudulla on viimeisen kahden viikon aikana todettu 71 uutta koronatartuntaa. Tartuntamäärät ovat suurimmat, mitä seudulla on todettu koko epidemia-aikana. Riihimäen seudun päiväkohtainen ennätys tehtiin viime perjantaina, jolloin seudulla todettiin kaikkiaan 16 tartuntaa.

Koronatilanteen kehittymistä seurataan eri mittareilla, joista yksi on ilmaantuvuusluku. Riihimäen seudun ilmaantuvuusluku on noussut viime päivinä huolestuttavasti. Se on nyt korkeampi kuin kertaakaan epidemian aikana: 198 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahden viikon periodilla. Vastaavasti koko maakunnan ilmaantuvuusluku on noin 52 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden kahden viikon periodilla.

Riihimäen vt. kaupunginjohtaja Mika Herpiö kertoo kaupungin tiedotteessa keskustelleensa viikonloppuna Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston kanssa siitä, pitäisikö Riihimäen osalta ottaa käyttöön tartuntatautilain uusi pykälä.

– Se mahdollistaisi alueen asiakas- ja toimitilojen väliaikaisen sulkemisen enintään kahdeksi viikoksi epidemiatilanteen vuoksi. Käyttöönotto edellyttäisi kuitenkin sairaanhoitopiirin lausuntoa toimenpiteen välttämättömyydestä. Toistaiseksi sairaanhoitopiiri ei ole antanut tällaista lausuntoa Riihimäenkään osalta. Tilannetta tarkkaillaan päivittäin, Herpiö sanoo.

Koko maakunnassa 12 koronapotilasta sairaalassa

Sunnuntaina maakunnassa todettiin yhdeksän uutta koronavirustartuntaa. Tapauksista seitsemän on Hämeenlinnan seudulta ja kaksi Riihimäen alueelta.

Potilaista kuuden tartunnat liittyvät tunnettuihin tartuntaketjuihin. Kaksi tartuntaa on saatu toisen maakunnan alueelta ja yksi on epäselvä paikallinen tartunta.

Sijaintinsa vuoksi Riihimäen seudulla on huomattavan paljon tartuntoja Uudeltamaalta. Näistä moni on jäljitetty rakennusalan työpaikoille.

Kaupunginjohtaja kannustaa maskien käyttöön myös kaveriporukassa

Riihimäen vt. kaupunginjohtaja Mika Herpiö kannustaa kuntalaisia suosimaan etätöitä ja käyttämään maskia tuttujenkin kesken.

– Yli 90 prosenttia tartunnoista on sairaanhoitopiirin mukaan peräisin saman talouden sisältä, ystävien ja sukulaisten tapaamisista sekä työpaikoilta. Tässä tilanteessa fyysisten tapaamisten minimointi on äärimmäisen tärkeää, muistuttaa Herpiö.

Kanta-Hämeessä kaksitoista koronapotilasta tarvitsee sairaalahoitoa. Keskussairaalassa on tällä hetkellä hoidossa kymmenen potilasta, joista yksi on tehohoidossa. Lisäksi maakunnan terveyskeskusten vuodeosastoilla on hoidossa kaksi koronapotilasta.

Tähän mennessä Kanta-Hämeessä on todettu yhteensä 1 065 COVID-19-tartuntaa.

Lue seuraavaksi