1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rajavalvonta

Rajakunnissa alkanut koronapakkotestaus ei tuo muutoksia rajan yli työssä käyville

Testistä kieltäytyvä voidaan tuomita terveydensuojelurikkomuksesta sakkoihin tai enintään kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen.

rajavalvonta
Rajavartiolaitos suorittaa rajatarkastuksia Torniossa viides helmikuuta. Taustalla liikenneruuhka.
Rajan ylitse työssä käyvät eivät jatkossa joudu jonottamaan, vaan he pääsevät tarkastuspisteen ohi jos voivat näyttää tarvittavat todistukset.Juuso Stoor / Yle

Maaliskuun alussa Lapin rajoilla alkanut niin sanottu pakkotestaus ei juurikaan vaikuta rajan ylitse työssä käyvien elämään. Lapin aluehallintovirasto päätti perjantaina velvoittaa kunnat järjestämään terveystarkastukset kaikille rajan ylittäjille.

Maaliskuun loppuun asti voimassa olevan päätöksen mukaan testistä kieltäytyjä voi syyllistyä terveydensuojelurikkomukseen, josta voidaan tuomita sakkorangaistus tai enintään kolme kuukautta vankeutta. Testistä kieltäytyjä voidaan myös määrätä karanteeniin, jos hänen epäillään sairastavan koronaa.

Terveystarkastukseen ohjaaminen, eli ns. koronan pakkotestit, eivät muuta rajan yli töissä käyvien arkea. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila kertoo, että työssä käyvät pääsevät ohittamaan terveystarkastuspisteen esittämällä todistuksen negatiivisesta koronatestistä.

– Nyt heidän kohdallaan tilanne selkeytyy ja he pääsevät ylittämään rajan yhtä joustavasti kuin aikaisemminkin.

Koronatesti on tarkastuksen keskeinen osa

Taskilan mukaan suurin osa rajan ylittäjistä on juuri töissä käyviä. Mahdolliseen terveystarkastukseen määrättävien määrää on vaikea arvioida vielä tässä vaiheessa.

Muut rajanylittäjät ohjataan terveystarkastukseen, jos heillä ei ole korkeintaan 72 tuntia vanhaa negatiivista testiä tai todistusta puolen vuoden sisällä sairastetusta koronasta.

– Terveystarkastuksen keskeinen osa on koronanäytteen otto, sanoo Taskila.

Lisää työntekijöitä mahdollisesti tarvitaan

Torniossa rajanylityspaikalla on ollut helmikuun puolivälistä asti testipaikalla ollut ympärivuorokautinen miehitys. Tällä hetkellä testauspisteen kokonaisvahvuus on 27 työntekijää, joista 20 on näytteitä ottavia hoitohenkilöitä. Lisäksi toimistossa työskentelee neljä ja testattavia ohjaamassa kolme ihmistä.

Osastonhoitaja Marianne Junes-Leinonen Tornion kaupungilla kertoo, että terveystarkastukseen ohjaamiseen siirrytään asteittain ja samalla selviää mahdollinen lisätyövoiman tarve.

Ruotsista tullut henkilö on menossa koronatestiin
Torniossa koronatestejä on parin viikon ajan otettu ympärivuorokautisesti.Juuso Stoor / Yle

– Tarvitsemme ehkä vielä kolme työntekijää lisää, jotta kaikki sujuu mahdollisimman sujuvasti, kertoo Junes-Leinonen.

Länsirajalla Tornion kohta on selkeästi vilkkain rajan ylityspaikka, vaikka määrät ovat vähäisiä koronaa edeltäneeseen aikaan. Viime aikoina vuorokauden aikana rajan ylittäjiä on ollut noin 6000–7000.

Kapteeniluutnantti Tapio Kulmala Länsi-Suomen merivartiostosta kertoo, että ainoa poikkeus on ollut hiihtolomien aikaan, kun moni suksiboksilla varustettu ja kauempaa tullut auto on käynyt kokeilemassa pääseekö Ruotsiin.

Terveyskeskukseen testattavaksi

Myös Torniota pienemmät länsirajan ylityspaikat ovat valmistautuneet ohjaamaan rajanylittäjiä terveystarkastukseen ja koronatestiin. Pohjoisempana Ruotsin vastainen raja on Pellon, Kolarin, Muonion ja Karesuvannon kohdalla on avoinna kello 7–21. Aukiolojen rajoituksilla ei ole vaikutusta tavaraliikenteeseen.

Esimerkiksi Kolarin kohdalla vuorokauden aikana rajan ylityksiä on niin vähän, että ei ole mielekästä laittaa testin ottajia paikan päälle päivystämään.

Kolarin johtava lääkäri Ulla Ylläsjärvi kertoo, rajavartijat kirjaavat ylös tulijoiden yhteystiedot ja heidät ohjataan koronatestiin terveyskeskukseen joko heti tai myöhemmin sovittavana aikana.

Tarkkaa tietoa Kolarin kohdalla testattavien määrästä ei ole, mutta Ylläsjärven mukaan heitä on ehkä muutama kymmen päivässä.

Ylitornion terveyskeskuksen johtava lääkäri Kari Askonen kertoo, että Ylitorniolla toimitaan aluehallintoviraston ja rajavartioston ohjeiden mukaisesti. Rajalla jaetaan ylittäjille tiedote, jossa suositellaan käymään testissä terveyskeskuksessa.

– Valtiovallan ohjeistuksen mukaan testauspaikan ei tarvitse olla rajalla, läheisyys riittää. Teemme testejä kello 7–21, kertoo Askonen.

Tuoreimmat uutiset Lapin koronatilanteesta voit lukea tästä artikkelista.

Lue seuraavaksi