1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Koronalingoksi muodostuneella Rauman telakalla 24 uutta tartuntaa – yksi telakkatyöntekijä sairaalahoidossa

Telakalla on nyt todettu yhteensä 270 koronatartuntaa.

koronavirus
Rauman telakka aidan takaa helmikuussa 2021.
Rauman telakan työntekijöiden parista on löytynyt lisää koronatartuntoja.Lassi Lähteenmäki / Yle

Rauman telakalla on todettu 24 uutta koronatartuntaa viikonlopun aikana. Tartuntojen määrä telakalla nousee 270 tartuntaan. Telakalla on yhteensä noin tuhat työntekijää.

Kaikki todetut uudet tartuntatapaukset ovat henkilöiltä, jotka ovat olleet valmiiksi karanteenissa.

Telakkaväki karanteenissa

Telakan työntekijät, jotka eivät olleet vielä saaneet tartuntaa, ohjattiin yli viikko sitten karanteeniin telakan vaikean koronatilanteen takia. Telakka avautui uudelleen torstaina, mutta alueelle palasi ensi vaiheessa vain seitsemän työntekijää.

Viikonloppuna Raumalla todettiin myös 13 uutta koronatapausta, jotka eivät ainakaan suoraan liity telakan tapauksiin.

Ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä sanoo odottavansa, että lisää telakkaan liittyviä tartuntoja todetaan ensi viikolla, kun karanteenissa olleita työntekijöitä aletaan testata ennen heidän paluutaan töihin telakalle.

Taudin odotetaan leviävän edelleen vierastyövoiman keskuudessa. Telakalla ja sen alihankkijoilla on noin 800 ulkomaista työntekijää, joista useimmat asuvat ahtaissa yhteismajoitustiloissa.

Satakunta koronan ykkösleviämisalueita

Satakunta kohosi Rauman tartuntojen takia Suomen toiseksi pahimmaksi koronan leviämisalueeksi Uudenmaan jälkeen. Tällä hetkellä Satakunta on kolmantena Uudenmaan ja Ahvenanmaan jälkeen, ilmaantuvuusluvulla 198,6 tapausta/100 000 asukasta.

Satakunnassa myös Huittisten koronailmaantuvuus on korkea, mutta tilanne vaikuttaa kuitenkin olevan rauhoittumassa. Myös Porissa koronan ilmaantuvuus on laskusuuntainen.

– Viikonlopun aikana ei ole ilmennyt merkittäviä uusia joukkoaltistumisia, mutta hiihtolomien jälkeinen tilanne voi tuoda nopeasti muutoksen, sillä koko Suomen ja etenkin pääkaupunkiseudun tilanne on virusmuunnosten yleistymisen vuoksi selvästi huononeva. Siksi on tärkeää, että koko Satakunnassa noudatetaan varotoimia ja hakeudutaan testiin matalalla kynnyksellä, Uusitalo-Seppälä sanoo.

Uusia virusmuunnostapauksia ei ole Satakunnassa todettu, mutta ylilääkäri arvioi, että muunnosten leviäminen Satakuntaan on vain ajan kysymys.

Seitsemän hoidossa, yksi Rauman telakalta

Satasairaalassa on tällä hetkellä hoidossa kolme koronapotilasta, perusterveydenhuollon vuodeosastoilla neljä. Yksi potilaista on Rauman telakalta.

Satasairaala arvioi, että Rauman telakkatartuntojen takia sairaalaan voi joutua noin 15 potilasta, joista 2–3 tehohoitoon.

– Sairaalahoidon kantokyky voi ylittyä, jos epidemiaa ei saada kuriin, ja siksi varotoiminen noudattaminen ja kontaktien vähentäminen on nyt erityisen tärkää, ylilääkäri Uusitalo-Seppälä sanoo.

Kahdeksan kuolemantapausta Satakunnassa

Koronaan on viime keväänä alkaneen epidemian aikana kuollut kaikkiaan kahdeksan satakuntalaista.

Kaikkiaan Satakunnassa on nyt todettu 1 108 koronatapausta. Tämä on isompi luku kuin THL:n rekistereissä.

THL rekisteröi myös useat Raumalla tapahtuneet koronatartunnat Poriin, koska ulkomaalaisella työvoimalla ei ole Suomessa vakituista osoitetta ja testit tehdään Porissa.

Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.

Lue seuraavaksi