1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Jamal Khashoggi

USA asetti 76 saudia matkustuskieltoon Khashoggin murhan vuoksi, mutta ei suostu kertomaan, onko kruununprinssi heidän joukossaan

Bidenin hallinto on joutunut jyrkän arvostelun kohteeksi, koska se ei ole kohdistanut rankaisutoimenpiteitä Saudi-Arabian kruununprinssiin, vaikka maan omien tiedusteluraporttien mukaan nimenomaan tämä tilasi Khashoggin murhan.

Jamal Khashoggi
Mohammed bin Salman perinteisessä saudiasussa.
Kruununprinssi Mohammed bin Salman, 35, on käytännössä johtanut Saudi-Arabiaa jo muutaman vuoden ajan.Kevin Dietsch / EPA

Yhdysvaltain ulkoministeriö kieltäytyy kertomasta, onko Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman niiden henkilöiden joukossa, jotka on asetettu matkustuskieltoon Yhdysvaltoihin.

Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset julkaisivat perjantaina raportin, jossa todetaan, että Saudi-Arabian kruununprinssi hyväksyi Washington Postin kolumnistin Jamal Khashoggin murhan vuonna 2018.

Presidentti Joe Bidenin hallinto kertoi, että vastatoimenpiteenä Yhdysvallat asetti 76 saudiarabialaiselle matkustusrajoituksia.

Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Ned Price ei kuitenkaan maanantaina halunnut kertoa, koskevat matkustusrajoitukset myös kruununprinssiä, kertoo The Guardian (siirryt toiseen palveluun).

Pricen mukaan ulkoministeriö ei tule julkaisemaan listalla nyt tai tulevaisuudessa olevien henkilöiden nimiä. Kun Price hiillostettiin kertomaan asiasta lisää, hän totesi:

– Minulle ei todellakaan ole tietoja sellaisista suunnitelmista, että kruununprinssi olisi lähiaikoina matkustamassa Yhdysvaltoihin, hän sanoi.

"Rankaisemattomuus äärimmäisen vaarallista"

Bidenin hallinto on joutunut jyrkän arvostelun kohteeksi sen vuoksi, ettei se ole kohdistanut rankaisutoimenpiteitä saudiprinssiin, vaikka maan omien tiedusteluraporttien mukaan nimenomaan hän tilasi Khashoggin murhan.

Esimerkiksi YK:n ihmisoikeusasiantuntija Callamard Agnès luonnehti "äärimmäisen vaaralliseksi tilannetta", jossa kruununprinssin syyllisyys on todettu, mutta tätä ei päätetä rankaista.

Agnès on vaatinut, että Yhdysvaltojen tulee kohdistaa pakotteita muun muassa kruununprinssin henkilökohtaista omaisuutta vastaan. Hänen mukaansa kruununprinssille ei tulisi sallia suojaa siviilikanteilta ja Yhdysvaltojen tulee varmistaa, että kaikki tieto on julkaistu tapaukseen liittyen. Myös Khashoggin kihlattu Hatice Cengiz on vaatinut, että prinssiä tulisi rangaista viipymättä.

Bidenin hallinto on vakuuttanut puuttuvansa Saudi-Arabian ihmisoikeusrikkomuksiin. Presidentti Biden puolestaan totesi hiljattain haluavansa "uudelleenkalibroida" maiden väliset suhteet.

Tiistain vastaisena yönä Yhdysvallat kehotti Saudi-Arabiaa lakkauttamaan kruununprinssin johtaman eliittiyksikön, joka oli Khashoggin murhan takana.

Kruununprinssi Mohammed bin Salman, 35, on käytännössä johtanut Saudi-Arabiaa jo muutaman vuoden ajan, vaikka nimellisesti maata hallitsee yhä kuningas Salman. Kruununprinssi on hiljentänyt oppositiota kovin ottein ja vanginnut kuningasperheen sisäisiä kilpailijoitaan.

Lue myös:

Saudi-Arabia kiistää Yhdysvaltojen tiedot siitä, että kruununprinssi hyväksyi toimittaja Jamal Khashoggin murhan

Biden: Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian suhteisiin tulossa "merkittäviä muutoksia" – Tiedusteluraportin mukaan kruununprinssi hyväksyi toimittajan murhan

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden puhui Saudi-Arabian kuninkaan kanssa

Lähteet: AFP, STT, Reuters

Lue seuraavaksi