1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. pormestarit

Urbaani Vartiainen lähtee pormestarikisaan: arvostaa Helsingin luontoa ja jugendkeskustaa – "Nyt tarvitaan rautaista talousosaamista", sanoo piirihallituksen johtaja

Kokoomus pyrkii valitsemaan uuden pormestariehdokkaan vauhdilla, koska aiempi ehdokas Kirsi Piha luopui yllättäen ehdokkuudesta.

pormestarit
Juhana Vartiainen
Juhana Vartiainen pohti ratkaisunsa huolella, koska päätös on merkittävä myös koko hänen uransa kannalta.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Kansanedustaja Juhana Vartiainen on valmis kokoomuksen pormestariehdokkaaksi Helsingissä. Vartiainen ilmoitti valmiudestaan ehdokkaaksi Helsingin Sanomien haastattelussa.

Helsingin piirihallituksen varapuheenjohtaja Risto Rautava iloitsee Vartiaisen päätöksestä.

– Juhana Vartiainen on erinomainen pormestariehdokas. On selvää, että nyt tarvitaan rautaista talousosaamista, Rautava sanoo Ylelle.

Rautavan mukaan Vartiainen on pormestariehdokas, jonka avulla on hyvä suunnata kuntavaaleissa kärkipaikalle.

– Nyt on hyvä hetki aloittaa kampanjat, Rautava sanoo.

Hänen mukaansa kokoomus ei ole mitenkään myöhässä vaalijunasta, vaikka muut isot puolueet ovat jo ehtineet valita pormestariehdokkaansa aiemmin.

– Uskon, että Vartiainen on ehdokas, joka yhdistää eri näkemyksiä puolueessa, Rautava sanoo.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Vartiainen kertoi Ylen haastattelussa eilen, että hän pohtii asian huolellisesti, koska päätös on merkittävä myös koko hänen uransa kannalta. Nykyisellään eduskunnassa istuvan Vartiaisen mielestä sekä valtakunnalliset että Helsingin asiat ovat tärkeitä.

Lopullisen päätöksen pormestariehdokkaasta tekee kovalla kiireellä ensi maanantaiksi kokoonkutsuttu ylimääräinen kokoomuksen Helsingin piirin piirikokous.

Piirihallituksen varapuheenjohtaja Risto Rautava kertoi Ylelle eilen, että piirihallituksella on kokous ensi maanantaina ja asialistalla ovat pormestariasiat. Piirihallituksen kokous, jossa ehdokasvalinta valmistellaan, on ennen ylimääräistä piirikokousta.

Kokoomus aikoo nyt siis valita pormestariehdokkaansa ja käynnistää kampanjansa yhtään enää vitkastelematta.

Lauantaina Helsingin kokoomus joutui varsin poikkeukselliseen tilanteeseen, jossa vain muutamia viikkoja ennen vaaleja puolue on ilman pormestariehdokasta, koska ehdokkaaksi nimitetty yrittäjä Kirsi Piha ilmoitti yllättäen luopuvansa ehdokkuudesta.

Piha nimitettiin kokoomuksen pormestariehdokkaaksi helmikuun puolivälissä. Hän on entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko. Vuonna 2003 Piha jättäytyi pois eduskunnasta ja valtakunnan politiikasta. Helsingin kaupunginvaltuustossa hän istui vielä kauden 2004–2008. Piha on yksi viestintätoimisto Ellun kanojen perustajista ja omistajista.

Kuka Juhana Vartiainen?

Helsingin pormestariksi pyrkivä Juhana Vartiainen on syntyperäinen helsinkiläinen. Hän täyttää toukokuussa 63 vuotta.

Vartiainen kertoo CV:ssään (siirryt toiseen palveluun)kasvaneensa Helsingissä ja opiskelleensa Helsingissä ja ulkomailla. Valtiotieteiden tohtoriksi hän väitteli Helsingin yliopistossa vuonna 1992. Tämän jälkeen Vartiainen on työskennellyt ekonomistina, sekä tutkijana että tutkimusorganisaatioiden johdossa Suomessa ja Ruotsissa.

Vartiainen on Helsingin kaupunginvaltuutettu ja toisen kauden kansanedustaja. Hän ponnisti eduskuntaan vuonna 2015, jolloin hän oli vaihtanut puoluetta SDP:stä kokoomukseen. Viime eduskuntavaaleissa vuonna 2019 häntä äänesti yli 8 000 helsinkiläistä.

Vartiainen oli vuoden 2015 vaalien jälkeen mukana luomassa Juha Sipilän luotsaaman hallituksen talouslinjaa, erityisesti työllisyyskasvun tavoitetta.

Helsingin kaupunginvaltuustossa Juhana Vartiainen ei ole tehnyt kaupungin ylläpitämän rekisterin mukaan (siirryt toiseen palveluun) yhtään aloitetta. Helsingin Uutisten selvityksen mukaan (siirryt toiseen palveluun)Vartiainen oli viime vuonna yksi eniten poissaoloillaan loistaneista helsinkiläisvaltuutetuista. Kaupunginvaltuustosta eniten poissaoloja vuonna 2020 oli Tuula Haataisella (sd.), Maria Ohisalolla (vihr.), Juhana Vartiaisella (kok.) ja Paavo Väyrysellä (kesk).

Vartiainen: Helsinki on tärkeä koko maan kannalta

Juhana Vartiainen ilmoittaa itse olevansa käytettävissä tehtävään, koska kokee Helsingin merkitykselliseksi koko maalle.

– Koko Suomen kannalta on kriittisen tärkeää, että Helsinki pärjää hyvin, kasvaa ja kehittyy. Nykyaikainen talouskasvu on kaupunkien kasvua. Helsinki on kehittynyt ja kasvanut hyvin, hän sanoo Ylelle.

Vartiainen pitää tärkeänä, että Helsinki pystyy jatkamaan nopeaa kasvua ja kehittymistä ja samalla sekä helsinkiläisten kotitalouksien että kaupungin talous säilyisi hyvänä.

– Talous ei ole tärkeä vain talouden vuoksi vaan siksi, että Helsinki on asukkaille hyvä ja toimiva kaupunki. Kun talous on kunnossa, kaduissa ei ole reikiä, koulut toimivat ja lapselle saa päiväkotipaikan. Kaupunki voi myös tehdä uusia investointeja, rakentaa teitä ja pyöräteitä.

Uhkina Vartiainen näkee koronapandemiasta selviämisen ja sote-uudistuksen.

– Tämä sote-uudistus tulee olemaan aikamoinen mullistus, joka voi olla Helsingin ja helsinkiläisten kannalta huono diili. Jos se toteutuu, täytyy ajatella Helsingin taloutta ja strategiaa uudelta pohjalta.

Vartiainen pitää itseään läpikotaisin kaupunkien ystävänä. Hän on viettänyt elämänsä suurissa kaupungeissa.

– Olen asunut Lontoossa, Pariisissa, Tukholmassa ja Helsingissä.

Vartiainen pitää pormestarin tehtävää vaativana ja myöntää, että siihen lupautumista piti harkita aika kauan.

– Siinä pitää panna parastaan ja rasittaa itseä monella tapaa. Ei tällaista tehtävää pidä ottaa kevyin perustein, jos sellaisen saa.

Omiksi vahvuuksikseen Vartianen nostaa kokemuksen johtamisessa, kansantalouden koulutuksen, osallistumisen Helsingin valtuustotyöhön sekä asumisen monissa isoissa, hyvin toimivissa kaupungeissa. Vartiainen on johtanut Helsingin juhlaviikkojen säätiötä ja sen perillistä Helsingin tapahtumasäätiötä.

Suhdettaan nykyiseen pormestariin Jan Vapaavuoreen Vartiainen kuvaa ihan kaverilliseksi keskustelusuhteeksi.

Urbaani Vartiainen arvostaa Helsingin luontoa. Hän kertoo pitävänsä laajoista Keskuspuiston ja Paloheinän alueista.

– Minusta on mukava vaellella sauvakävelyllä Vantaanjoen rannalla. Usein kuuntelen äänikirjaa tai vain vaellan. Koko reitti Pitkäkosken majalta Vanhankaupungin lahdelle on minulle mieluinen.

Vartiainen arvostaa myös Helsingin vanhaa arkkitehtuuria.

– Pidän myös kovasti Helsingin jugendkeskustasta. Todella kauniita taloja Etelä-Helsingissä, kuten Kaartinkaupungissa ja Kruununhaassa, jossa nyt asun.

Sazonovkaan ei lähde ehdokkaaksi

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Daniel Sazonov kertoi eilen Ylelle, ettei hän lähde tavoittelemaan Helsingin pormestarin paikkaa. Sazonov on kuitenkin kuntavaaleissa ehdolla ja toivoo voivansa jatkaa muissa merkittävissä rooleissa puolueessa.

Sazonov vetoaa kaikkiin pormestariehdokaspohdinnoissa mukana olleisiin, että nämä muuttuneessa tilanteessa pohtisivat asian omalta kohdaltaan uudelleen.

– Suunta on oikea, vauhti kasvaa ja kohti kärkipaikkaa mennään. Nyt kääritään hihat, aloitetaan kampanjat ja siirretään katse henkilöistä Helsinkiin, Sazonov sanoo.

Sazonov kertoo pitävänsä Vartiaista hyvänä ehdokkaana puolueelle.

Pihan haastanut Rydman ei tavoittele ehdokkuutta

Kokoomuksen pormestariehdokkuudesta Pihan kanssa kilpaili helmikuussa kansanedustaja Wille Rydman. Piirikokouksen äänestäessä pormestariehdokkaasta Piha voitti Rydmanin äänin 67–34.

Rydman kertoi Verkkouutisille (siirryt toiseen palveluun)sunnuntai-iltana, ettei tavoittele ehdokkuutta. Hän vahvisti maanataina Ylelle, että mieli ei ole muuttunut. Hän ei asetu pormestariehdokkaaksi.

– En ole enää tässä muuttuneessa tilanteessa asettumassa ehdolle, Rydman sanoi.

Rydman kertoo liputtavansa ehdokkaaksi asettuneen Juhana Vartiaisen puolesta.

Piha kertoi lauantai-iltana luopuvansa ehdokkuudesta, koska kokoomuksessa on nyt arvojen kirjo, jota voisi olla vaikea edustaa pormestariehdokkaana.

Pihan on katsottu saavan kannatusta puolueen liberaalisiiveltä, kun taas Wille Rydmania on kannatettu konservatiivisempien jäsenten keskuudessa.

Kokoomuksen sisäiseen pormestarikisaan ilmoittautui eilen maanantaina myös toimitusjohtaja ja rauhanneuvottelija Juha Christensen. Pitkään Kaakkois-Aasiassa toiminut Christensen oli esimerkiksi vuonna 2005 alkaneiden Acehin rauhanneuvotteluiden valmistelijana ja neuvottelijana yhdessä presidentti Martti Ahtisaaren kanssa.

Vapaavuori ei kommentoi vieläkään millään tavalla

Kokoomuksen entinen kansanedustaja Kimmo Sasi on arvioinut, että Helsingin kokoomus on kovan haasteen edessä.

– Tällä hetkellä meillä on populistinen oikeisto ja populistinen vihervasemmisto. Kokoomus hautautuu siinä välissä. Se ei ole oikein löytänyt selkeää sanomaa äänestäjille tässä tilanteessa, Sasi sanoo.

Sasi arvioi viikonloppuna Ylelle, että Helsingin nykyistä pormestaria Jan Vapaavuortakin saatetaan huutaa apuun nyt tämän aiemmasta kieltäytymisestä huolimatta.

Vapaavuori ei halunnut kommentoida asiaa millään tavalla.

Juttua täydennetty kello 16 Risto Rautavan kommenteilla.

Juttua täydennetty kello 17 jälkeen Juhana Vartiaisen kommenteilla.

Päivitetty otsikkoa ja korjattu kirjoitusvirheitä kello 23.15.

Lue myös:

Kokoomus pui Pihan lähtöä: Orpo vakuuttaa, että Pihalla oli puoluejohdon täysi tuki – Lepomäki ehdolle Helsingissä

Analyysi: Kirsi Pihan ilmoitus pudotti Helsingin kokoomuksen jääkylmään veteen ja teki jälleen näkyviksi puoluetta repivät ristiriidat

Lue seuraavaksi