1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pohjois-Karjala

Etäopetukseen siirtyminen ei uhkaa yhteishakua, koulut kiirehtivät aikataulua

Pohjois-Karjala
Käsidesiä ja kasvomaskeja preliminäärikoetilan ovella.
Opinto-ohjaajien mukaan yhteishaku aiheuttaa aina kiirettä, mutta paniikiksi tilanne ei näytä yltyvän edes koronan vuoksi. Silja Viitala / Yle

Moni Pohjois-Karjalan yläkoulu kiirehtii opiskelijoiden yhteishakua tällä viikolla.

Kouluilla valmistaudutaan poikkeusolojen takia mahdollisesti koittavaan kolmen viikon etäopetukseen, joka alkaisi talviloman jälkeen 8. maaliskuuta.

– Teimme aika paljon jo eilen tiistaina ja hoidamme tällä viikolla yhteishaun mahdollisimman pitkälle, kertoo Arto Pääkkönen, joka on Joensuun lyseon peruskoulun opinto-ohjaaja.

Kouluilla ei vaikuta olevan paniikkia yhteishaun suhteen vaan vahva usko siihen, että asia hoituu tänäkin vuonna mallikkaasti koronasta huolimatta.

Yhteishaku tehdään pääasiassa sähköisesti eikä se vaadi läsnäoloa koulussa.

– Aikaistimme aikatalua niin, että haku ja mahdollisesti tarvittavat paperit täytyy toimittaa koululle tämän viikon perjantaihin mennessä, kertoo Kontiolahden yläkoulun opinto-ohjaaja Jouni Oinonen.

Opetushallituksen yhteishaun asiantuntijaSatu Hornborg vahvistaa kouluilta kiirivät tiedot.

– Meillä ei ole tiedossa mitään uusia vaikutuksia tai muutoksia yhteishakuun.

Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen alkoi 23. helmikuuta. Yhteishaku on suunnattu kaikille peruskoulun, lukion tai valmentavan koulutuksen päättäville.

Haku on avoinna 23. maaliskuuta kello 15 saakka osoitteessa opintopolku.fi (siirryt toiseen palveluun)