1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rullalautailu

Kuopion toriparkkiin pääsee skeittaamaan ja skuuttaamaan hiihtolomaviikolla

Keskustasta puuttuu luvallinen skeittialue nuorille. Nyt testataan, miten skeittailu toimisi toriparkissa.

Kuopion keskustasta puuttuu skeittipaikka. Kuvituskuva. Kuva: Päivi Meritähti / Yle

Kuopion toriparkkiin järjestetään alue vapaata skeittaamista varten savolaisten hiihtolomaviikoksi. Skeitti- ja skuuttialue tulee toriparkin alimpaan K3-kerrokseen.

Parkkihalliin tuodaan katuskeittauksen mahdollistavia bokseja, pieniä heittohyppyreitä ja kaide.

Taustalla on ajatus tarjota nuorille ja muille lajin harrastajille luvallinen alue skeittaamiseen ja skuuttaamiseen. Kuopion keskustasta puuttuu luvallinen skeittipaikka.

– Jalkautuva nuorisotyö on huomannut, että keskustaan kaivattaisiin skeittialueita. Kesällä on muutama hyväksi havaittu spotti, missä harrastajat käyvät, mutta talvikaudella on tilaongelma, Aseman lapset ry:n yhteisökehittäjä Tuomo Kantele sanoo.

Lippumäen uusi skeittiparkki peittyy talveksi lumeen, eikä Kelloniemen skeittihalli riitä tai vedä kaikkia harrastajia talvella.

– Ensimmäisten pakkasten aikaan pojat skeittasivat Kauppakadun lämmitetyllä katuosuudella, koska ei ollut muuta paikkaa.

Luvaton skeittaus työllistää vartijoita

Kantele sanoo, että tilojen puutteessa osa skeittaajista siirtyy luvatta esimerkiksi parkkihalleihin. Tämä on teettänyt töitä tilojen vartioinnille.

Oli itse asiassa turvallisuuspalveluiden henkilökunnan idea lähteä testaamaan luvallista skeittialuetta toriparkkiin.

– Liikuntaharrastus on kuitenkin itsessään arvostettava ja hyvä asia, Kantele sanoo.

Skeittialuetta kokeillaan ensin pop up -hengessä 6.–14.3. Sen jälkeen Kuopion pysäköinti Oy, Kuopion nuorisopalvelut ja Aseman Lapset ry pohtivat, olisiko toimintaa tarpeellista ja mahdollista jatkaa.

Skeittaamaan pääsee Apajan ollessa auki

Skeittialue on rajattu liukuesteellä ja merkkinauhalla. Alue mahdollistaa omatoimiharrastamisen keskustassa ja tilaa käytetään omalla vastuulla.

Nuorisonohjaajat käyvät viikon aikana usempaan otteeseen paikalla kohtaamassa nuoria. Skeittiaue on käytössä Apajan aukiolojen mukaan.

Jotta skeittialueella mahtuu liikkumaan, on alueelle annettu suuntaa antavat käyttövuorot skuuttaukseen ja skeittaukseen. Näistä tiedotettaan tarkemmin Kuopion nuorisopalveluiden ja Kuopion rullalautailijoiden Instagramissa.