Ylen kuntavaalimittaus: Kisa kärjessä kiristyy – SDP:n kannatus tipahti alle 20 prosentin, vasemmistoliitto pomppasi

Suurimmat puolueet ovat menettäneet suosiotaan ja SDP:n etumatka perussuomalaisiin ja kokoomukseen on kaventunut.

Kuva: Ilkka Kemppinen / Yle

Kuntavaaleihin on aikaa puolitoista kuukautta ja kolme suurinta puoluetta lähtee vaalitaistelun loppusuoralle jännittävistä asetelmista.

Ylen toisessa kuntavaalimittauksessa kolmen suurimman puolueen kannatus on hieman pudonnut. Eniten kannatustaan on menettänyt pääministeripuolue SDP ja parhaiten asemansa on säilyttänyt oppositiopuolue perussuomalaiset.

Kärkikaksikon takana toinen oppositiopuolue kokoomus kadotti vähän suosiotaan, mutta samalla ero demareihin kaventui.

Kokoomus kärkkyy kuntavaalien kärkipaikkaa

Kokoomus on ollut kuntavaaleissa suurin puolue kolme kertaa peräkkäin vuosina 2008, 2012 ja 2017 eikä kärkipaikka ole uusien kannatuslukujen valossa mahdoton ajatus tulevissa huhtikuun vaaleissakaan.

Kokoomuksen kuntavaalivoitot ovat perustuneet puolueen vahvaan asemaan suurissa kaupungeissa.

Kokoomus on saanut suurimmissa kaupungeissa vahvat ehdokaslistat ja kokoomuksen kannattajat ovat olleet hyvin liikkeellä kuntavaaleissa, joissa äänestysinto on ollut yleisesti laiskempaa kuin eduskuntavaaleissa.

Kokoomus vaikeuksissa Uudellamaalla ja Helsingissä

Taloustutkimuksen Ylelle tekemän kuntavaalimittauksen viimeiset haastattelut tehtiin tämän viikon alussa, kun kokoomus oli joutunut vaikeuksiin Helsingissä. Pääkaupunki on ollut kokoomuksen kuntamahdin kruununjalokivi.

Kirsi Pihan luopuminen pormestariehdokkuuudesta nosti esille kokoomuksen sisäisen eripuran. Helmikuun alussa Piha valokuvattiin Helsingissä Kirjailijanpuistossa. Kuva: Silja Viitala / Yle

Kokoomus menetti ehdokasasettelun loppumetreillä Helsingissä pormestariehdokkaansa Kirsi Pihan ja Pihan luopuminen aiheutti kiivasta keskustelua kokoomuksen sisäisestä eripurasta.

Pormestariehdokkaaksi tarjoutunut kansanedustaja Juhana Vartiainen yrittää nyt pelastaa Helsingin kokoomuksen kasvot.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja kertoo, että Helsingin kokoomuksen tuore kriisi ei tässä mittauksessa vielä näy.

Turjan mukaan kokoomus näyttäisi kuitenkin menettäneen kannatustaan Helsingissä ja Uudellamaalla.

– Viikonlopun tapahtumat eivät tässä mittauksessa näy. Saa nähdä, näkyykö seuraavassa, mutta jossain määrin kokoomuksen kannatus on laskusuunnassa täällä ruuhka-Suomessa, Turja tulkitsee kuntavaalimittauksen tausta-aineistoa.

SDP:n suosion kasvu taittumassa

Kärjessä SDP:n kuntavaalikannatus tipahti nyt alle 20 prosentin. Pääministeri Sanna Marin (sd.) on onnistunut nostamaan demareiden kannatusta, mutta suurin huuma näyttää hiipuvan juuri kuntavaalien kynnyksellä.

Tutkimusjohtaja Turjan mukaan sosiaalidemokraatit ovat menettäneet erityisesti naisten ja työikäisten äänestäjien kannatusta.

– Pohjois- ja Itä-Suomi sekä maalaiskunnat ovat alueita, missä SDP kannatus on hieman laskenut, Turja kertoo.

Vasemmistoliitto on tukkinut vuodot

Hallituspuolueista vasemmistoliitto on onnistunut nostamaan kannatustaan merkittävästi.

Vasemmistoliitto on nostanut kannatustaan kuntavaalien kynnyksellä. Kuva: Mari Kahila / Yle

Tutkimusjohtaja Turja sanoo, että vasemmistoliitto on onnistunut pysäyttämään puolueen kannatusta vaivanneet vuodot muihin puolueisiin.

– Vasemmistoliitto on perinteisesti menettänyt kannatustaan SDP:lle ja vihreille, mutta nyt tämä tilanne on tasaantunut. Vasemmistoliitto on aiemmin menettänyt kannatustaan myös perussuomalaisille, ja nyt vuoto perussuomalaisiin näyttäisi pysähtyneen, Turja selittää vasemmistoliiton harppausta.

Perussuomalaiset haastaa keskustan tukialueita

Perussuomalaiset on onnistunut säilyttämään vahvan kannatuksensa myös Ylen kuntavaalimittauksessa.

– Perussuomalaiset on etenemässä kaikilla alueilla, mutta erityisesti pienissä kaupungeissa ja maalaiskunnissa, Turja toteaa.

Perussuomalaisten äänisaalis jäi viime kuntavaaleissa alle yhdeksän prosentin, joten suurin oppositiopuolue on menossa kohti kuntavaalijytkyä.

Keskustan kannatus näyttää juuttuneen vajaan kolmentoista prosentin lukemiin.

– Vaikka keskustan kannatus junnaa nyt paikallaan, niin pienissä maalaiskunnissa keskustan kannatus näyttäisi olevan hieman nousussa, Turja kuvailee keskustan tilannetta.

Pienistä hallituspuolueista RKP menetti hieman kannatustaan, opposition kristillisdemokraatit nousi keskitalven kannatuskuopastaan ja nyt-liikkeen asemat säilyivät lähes ennallaan.

Voit keskustella aiheesta 5.3.2021 kello 23 asti.

Lisää aiheesta: