1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ravintolat

Viranomaiset sulkivat lappeenrantalaisen ravintolan anniskelurikkeen takia: asiakkailla alkoholia kello 23:n jälkeen

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen mukaan lappeenrantalainen ravintola pitää sulkea keskiviikosta eteenpäin ja pitää suljettuna 17. maaliskuuta asti.

ravintolat
Tarjoilija alkamassa laskemaan olutta tuoppiin.
Avi on kieltänyt myös ravintolan take away -myynnin ja kotiinkuljetuksen kahdeksi viikoksi. Kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt lappeenrantalaisen ravintolan suljettavaksi kahdeksi viikoksi. Aluehallintoviraston mukaan ravintolassa on rikottu tartuntatautilain mukaisia anniskeluaikarajoituksia.

Ravintolassa oli käynyt helmikuun lopulla paikalla poliisipartio. Poliisin mukaan ravintolan asiakkailla oli ollut anniskeltuja alkoholijuomia hallussaan kello 23:n jälkeen.

Etelä-Karjalassa tuolloin voimassa olleiden koronarajoitusten mukaan anniskelun tulee loppua kello 22 eikä alkoholijuomia saa olla asiakkailla hallussa enää kello 23:n jälkeen.

Avin päätöksen mukaan ravintola pitää sulkea keskiviikosta eteenpäin ja pitää suljettuna 17. maaliskuuta asti. Myös take away -myynti ja kotiinkuljetuspalvelu on kielletty.

Aluehallintovirasto valvoo tartuntatautilain mukaisesti sitä, että ravintolat noudattavat voimassa olevia koronatilanteesta johtuvia velvoitteita ja rajoituksia. Valvonnan perusteella aluehallintovirasto voi määrätä ravintoloitsijan korjaamaan toimintaansa tietyn määräajan kuluessa ja vakavimmissa rikkomuksissa jopa määrätä ravintolan suljettavaksi enintään kuukauden ajaksi.

Lue seuraavaksi