1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. työllisyys

Työllisyyden kuntakokeilu alkaa Kannuksessa, kun Mari Kurikkala ryhtyy etsimään alueelta piilotyöpaikkoja – kokeilun piirissä kunnan 200 työtöntä työnhakijaa

On varmaa, että työllisyys nousee tämän projektin kuluessa, sanoo Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö

Työllisyys
ovella hymyilevä nainen
Kannuksen oma työllisyyskoordinaattori Mari Kurikkala tapaa sidosryhmiään omassa työhuoneessa kaupungintalolla.Kaje Komulainen / Yle

Uusi työllisyyskoordinaattori Mari Kurikkala istuu huoneessaan ja tutkii lakitekstiä työllisyyden kuntakokeilusta. Työllisyyskoordinaattori on keskeisessä asemassa uudessa työllisyyden kuntakokeilussa seuraavan kahden vuoden aikana.

Kokeilun piirissä olevissa 25 suomalaisessa kunnassa työttömien palveluista vastaavat TE-toimistojen sijaan kunnat itse. Esimerkiksi Kannuksessa noin 200 TE-palvelujen asiakasta ohjataan ensi maanantaista alkaen Kurikkalan luukulle.

Kokeilun piirissä on koko maassa mukana noin 230 000 asiakasta.

Keski-Pohjanmaalta kokeilussa on mukana kahdeksan kuntaa: Kannus, Perho, Kaustinen, Veteli, Halsua, Toholampi, Lestijärvi ja Kokkola.

Lue lisää: Kokkola lähtee parantamaan työttömien palveluita – kuntakokeilu käynnistyy keväällä

– Näen tärkeäksi sen, että yhdellä ihmisellä on kaikki työllisyys asiat hallussa. Silloin on helppo auttaa kun tietää millaista työtä yritykset tarvitsevat ja millaista työntekijää on saatavilla, sanoo Kurikkala.

Työllisyyskoordinaattori luo verkostoja

Kannuksessa työllisyyskoordinaattori jalkautuu ja luo verkostoja moneen suuntaan. Työpaikkoja etsitään pitämällä yhteyttä TE-toimistoon, Soiten aikuis- ja sosiaalityöhön, etsivään nuorisotyön, nuorten työpajatoimintaan ja KP Edun Kannuksen yksikköön sekä paikallisiin yrityksiin.

– Tarkoitus on koota yhteistyöverkostot yhteen ja pitää palaveri. Näin saadaan selville työnantajien tarpeet ja löydetään piilossa olevat työpaikat. Se on keskeinen ja tärkeä asia, kertoo Kurikkala.

"Työllisyys nousee varmasti"

Kokeilulla haetaan helpotusta mm. pitkäaikais- ja nuoristyöttömyyteen sekä maahamuttajien kotoutumiseen. Vaikka kokeilu on vasta alussa,uskoa työllisyysasteen nousuun löytyy.

Jussi Niinistö.
Kannuksen kaupungin johtaja Jussi Niinistö on hyvillään kokeilusta. Hän on varma, että työllisyysaste kohenee kokeilun myötä..Kalle Niskala / Yle

–On varmaa, että työllisyys nousee tämän projektin kuluessa, sillä tässä yritetään keksiä parhaita käytäntöjä murtamaan hallinnon rajoja, kertoo Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö.

Jo tässä vaiheessa kehuja tulee myös siitä, että kokeilu kannustaa verkostoitumaan sosiaalipalvelujen kanssa.

Kokeilussa haetaan virtaviivaisempaa työllistymistä työelämään.

– Valtio ja kunta laittavat hynttyyt yhteen. Elinkeinoelämää hoidetaan työllisyydellä, kertoo Kokkolan kaupungin työllisyyspäällikkö Sanna-Mari Levijoki.

Lue myös: Työllisyyden kuntakokeilu käynnistyy – Keski-Pohjanmaalta mukana kahdeksan kuntaa

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta perjantaihin kello 23 saakka.