1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Räyskälä

Suomen Urheiluilmailuopisto palaa Lopen Räyskälään

Viimeksi Suomen Urheiluilmailuopiston kotipaikka on ollut Helsingissä Malmin lentoasemalla.

Räyskälä
Purjekoneita Räyskälssä
Purjekoneita Räyskälän kentällä heinäkuussa 2014.Timo Leponiemi / Yle

Vuonna 1996 perustettu Suomen Urheiluilmailuopiston kotipaikka oli aiemmin Lopella. Kotipaikka vaihtui Helsingin Malmille 2010-luvulla. Nyt Urheiluilmailuopiston hallitus on päättänyt siirtää kotipaikan takaisin Räyskälään.

Opistolla on Lopella parempi mahdollisuus päästä käsiksi aluekehitysrahoihin, joita Helsingissä on tarjolla vähemmän, sanoo hallituksen puheenjohtaja Janne Vasama Ylelle. Räyskälässä opistolla on myös tiloja jo valmiina.

Koronan vuoksi Suomen Urheiluilmailuopiston väki on tehnyt paljon etätöitä. Etätyöt jatkuvat myös koronan jälkeen. Opiston tarkoituksena on kehittää toimintaansa, mikä tulee jatkossa näkymään myös Räyskälässä.

Urheiluilmailuopisto järjestää ilmailuun liittyviä teoriakursseja, lentokoulutusta, opettajakoulutusta sekä tekniikan kursseja.

Suomen Urheiluilmailuopiston paluusta Lopelle kertoi ensin Aamuposti.

Lisää kantahämäläisiä uutisia, audioita ja videoita täältä.