1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kaupunkisuunnittelu

Harva on huomannut Helsingin keskustan kummallisen näköiset rautanupit kaiteissa – niillä ohjataan ihmisiä toimimaan halutulla tavalla

Kaupunkisuunnittelulla ohjataan ihmisten käyttäytymistä. Helsingin pysäkkikatosten nojatuet ovat esimerkki tästä.

kaupunkisuunnittelu
Kamppi
Miksi Kampin rappusten käsikaiteessa on metallisia nyppylöitä? Miksi bussipysäkkien penkit on vaihdettu nojailutukiin? Toimittaja Veikko Eromäki selvittää asiat minuutissa yllä olevalla videolla.

Puistoilla ja kaduilla on Helsingissä noin 8 100 penkkiä. Penkkien sijoittelu eri puolille kaupunkia on yksi esimerkki siitä, miten suunnittellulla ohjataan meidän jokapäiväistä liikkumistamme kaupungilla.

Penkit herättävät myös tunteita. Viime vuonna Helsingin kaupunki sai 144 penkkeihin liittyvää palautetta, noin joka toinen päivä siis.

Otetaan esimerkiksi Hakaniemen raitiovaunu- ja bussipysäkit. Parikymmentä vuotta takaperin katoksien penkit olivat niin isossa suosiossa päihdeongelmaisten ja kodittomien ajanviettopaikkana, että asiaan piti puuttua.

– Oli tullut paljon palautetta, että siellä ne puliukot nukkuu ja ärhentelee. Otettiin tuolit pois ja vaihdettiin nojatuet tilalle, kertoo tuolloin HKL:n rata- ja pysäkkisuunnittelijana toiminut Mikko Metsola.

Kun penkit vaihtuivat nojatukiin, palautevirta häiriöistä loppui kuin seinään. Suo siellä, vetelä täällä: Metsolan mukaan penkit olisivat tärkeitä vanhemmalle väelle, eivät pelkästään istumiseen vaan painavan kauppakassin säilyttämiseen. Tänä päivänä penkit ovat palanneet Hakaniemeen, vain parissa katoksessa on nojatuet.

Bussipysäkki Helsingin Hakaniemessä.
Arkkitehti Juha Leiviskä suunnitteli Helsingin vaivattoman tyylikkäät pysäkkikatokset vuonna 1991 ja kymmenisen vuotta myöhemmin niihin vielä nojatuet vaihtoehdoksi penkeille. Kuva Hakaniemen pysäkiltä, jossa niitä nähtiin ensimmäistä kertaa.Ronnie Holmberg / Yle

1991 Helsinkiin rakennetut pysäkkikatokset on suunnitellut Suomen merkittävimpiin nykyarkkitehteihin kuuluva Juha Leiviskä. Leiviskä suunnitteli myös uudet nojatuet varta vasten Hakaniemeen, kertoo pysäkkien töistä vastaavan JCDecauxin kehitys- ja tekninen johtaja Matti Viitala. Pysäkkikatoksia on Helsingissä noin 1 500. Osassa on penkit ja osassa nojatuet.

– Kaikkein ahtaimmilla kujilla, esimerkiksi Ullanlinnassa penkit on pitänyt vaihtaa nojatukiin, jotta katua voidaan siivota ja huoltaa, Viitala kertoo.

Osassa paikkoja on nojatuet, koska palautetta häiriökäyttäytymisestä on sadellut riittävästi.

– Jos joku osasi tarpeeksi nätisti pyytää, niin haettiin penkit pois, nykyään HKL:n rakennusmestarina työskentelevä Mikko Metsola muistelee.

Metsolan mukaan palautetta tuli puolesta ja vastaan. Joitain penkeillä nukkuminen ei haitannut yhtään ja joitain taas todella paljon.

– Minä päätin, mistä penkit haettiin tämän takia pois. Tällaisia tapauksia muistan alle kymmenen, Metsola sanoo.

Esimerkiksi kodittomien tai päihdeongelmaisten oleskelupaikkoinaan käyttämien julkisten tilojen muutokset ovat siis palautteenantajista kiinni. Metsola ei silti näe, että hyvämaineisten asuinalueiden aktiiviset yhteisöt ajaisivat muiden yli oman ympäristönsä muokkaamisessa. Penkkejä poistettiin harvoin.

– En tehnyt mitään eroa sen välillä kuka soitti ja millä koulutuksella, samalla lailla kaikki odottavat bussia tai ratikkaa. Ei tästä mitään taidetta tehty, Metsola sanoo.

Kaupunkisuunnittelulle tarjolla porkkanaa tai keppiä

Teorioita kaupunkisuunnittelusta on kuitenkin tehty yllin kyllin. Nykyään kaupunkisuunnittelun avainsana on placemaking. Ajatuksen tasolla tämä tarkoittaa kaikkien tiloja käyttävien osapuolien kanssa yhteistyössä tehtyjä ympäristöjä, jotka tuottavat hyötyä ja iloa.

Toinen tärkeä tavoite on inklusiivisuus: kaikenlaisia ihmisiä rohkaistaan liikkumaan ja viihtymään julkisissa tiloissa. Esteettömyys on tärkeä asia. Pyörätuolilla pitää päästä liikkumaan julkisissa tiloissa ja puistoissa olisi hyvä olla sopivin välein levähdyspenkkejä.

Toisaalta kuten Hakaniemestä huomasimme, siellä missä penkki, siellä mahdollinen ongelma. Pohjois-Haagan Runar Schildtin puistoon ilmestyi keväällä 2020 uudistustöiden ohessa uudet penkit, jotka on jaettu keskeltä kahtia käsinojan näköisellä osalla. Osa mahdollistaa käden lepuuttamisen, mutta samalla poissulkee penkillä nukkumisen. Puiston penkit olivat aiemmin olleet arkisen päihteidenkäytön keskipisteitä alueella.

 Penkki Runar Schildtin puistossa
Makoilu kielletty vai rollaattoriväen elämää helpotettu? Pohjois-Haagan Runar Schildtin puiston penkeistä on moneksi.Simo Kymäläinen / Yle

Lopputulos on erikoisen näköinen. Kuten nykyään on tapana, asiaa voi tulkita poliittisesti latautuneen amerikkalaisen puoliakateemisen käsitteen kautta: puhutaan hostile architecturesta. Termi tarkoittaa kaupunkisuunnittelua, jossa julkisten tilojen käyttöä pyritään ohjaamaan. Ei-toivottua käyttäytymistä estetään käytännön ratkaisuilla.

Helsingin kaupungin kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkö Jussi Luomasen mukaan Pohjois-Haagassa ei kuitenkaan ole kyse tästä.

– Käsinojat puuttuvat penkin päistä sen takia, että rollaattorilla liikkuvat pääsevät helpommin istumaan. Nyt rollaattorin kanssa voi istua kumpaan päähän tahansa ja keskikahvasta voi ottaa tukea ylös noustessa.

Helsingin kaupunki sai viime vuonna 144 penkkeihin liittyvää palautetta, joista suurin osa liittyi penkkien huonoon kuntoon.

Kaksi palautetta liittyi häiriökäyttäytymiseen, jonka takia penkkiä suositeltiin poistettavaksi.

– Yleensä liian hurja meno johtaa siihen, että penkit otetaan yksinkertaisesti pois, Luomanen kertoo.

Hostile architecturessa penkit rakennetaan sellaisiksi, ettei niillä voi loikoilla. Skeittaajien suosimiin kaiteisiin kiinnitetään rautaisia palkkeja estämään niitä pitkin liukuminen. Äärimmäisessä muodossa ovien edustat tai sillanaluset päällystetään pienillä nyppylöillä, jotta niissä istuskelu tai makailu olisi epämiellyttävää.

Käsinoja Helsingin Kampissa.
Kampissa yksi kaide eroaa muista: rautanypyillä on estetty skeittaajien liukuhimot.Ronnie Holmberg / Yle

Sillanaluspiikkejä ei Suomesta löydy, mutta muunlaista termin määritelmän täyttävää kokeilua kylläkin. Lahden kauppakeskus Trio Lahdessa kokeiltiin viime vuosikymmenen vaihteessa teinilaumojen karkottamista pelkästään nuorten kuulemaa yliääntä päästävällä laitteella. Kokeilu lopetettiin asiasta nousseen kohun takia (siirryt toiseen palveluun). Oikeusoppineet näkivät asiassa perustuslakiin ja tasa-arvoon liittyviä ongelmia.

Munkkivuoren ostoskeskuksen R-kioskin edusta oli esillä Helsingin Sanomissa (siirryt toiseen palveluun) viime vuonna. "Norkoilua" pyrittiin estämään asentamalla ajanviettopaikkana käytetyn istutuksen aidan päälle terävä metallilevy. Tätä oli edeltänyt penkkien poistaminen ostoskeskuksen edustalta, joka tehtiin isännöitsijän mukaan näkyvän häiriökäyttäytymisen takia.

Metallinen teräväkulmainen istumaeste Munkkivuoren ostoskeskuksella
Munkkivuoren ostoskeskuksella on asennettu istutuksen reunan päälle terävä metallilevy, ettei siinä voisi istua. Muut ostoskeskuksen istutukset on jätetty pellittämättä.Simo Kymäläinen / Yle

Eniten tällainen suunnittelu haittaa kodittomia, joilla ei välttämättä ole julkisia tiloja parempaa paikkaa yöpyä tai oleskella.

– Joissain maissa aika tehokkaasti yhteiskunta puuttuu asioihin, Suomessa ja muissa Pohjoismaissa yhteiskunta tulee vastaan. Esimerkiksi asunto ensin -malli ja kodittomien asian pitäminen esillä uutisissa, JussiLuomanen sanoo.

Suomi on maailman tasolla mallimaa kodittomuuden hoitamisessa. Asunto ensin -periaate on toiminut todella hyvin ihmisten auttamisessa ja asunnottomuus on laskenut vuosi vuodelta. Tämän seurauksena suomalainen kodittomuus on nappikauppaa esimerkiksi Keski-Euroopan suurkaupunkeihin verrattuna.

Ympäristösuunnittelu, laki ja järjestys

Suomessa kuitenkin on edelleen kodittomia, ja Helsinkiä pyritään suunnittelemaan myös heidät huomioon ottaen.

– En koe, että esimerkiksi asunnottomuutta voitaisiin ratkaista kieltämällä asioita, Luomanen paaluttaa.

Hostile architecture juontaa juurensa 1960-luvulla Yhdysvalloissa kehitetystä CPTED-ajattelusta: rikostenehkäisy ympäristösuunnittelun kautta.

Tällainen rikostenehkäisy tapahtuu enemmän tai vähemmän hienovaraisesti lisäämällä kaupunkilaisten keskinäistä huolenpitoa. Siihen pyritään huolehtimalla kaupungin valaistuksesta, välttämällä lukuisten sisään- tai ulospääsyjen rakentamista julkisiin tiloihin ja huolehtimalla, että rakennusten sisäpihoille ei pääse katutasolta.

– Me emme tee sellaisia alueita, jotka olisivat jollain tapaa suljettuja tai puhtaasti katselemista varten. Sen kaltaisetkin alueet ovat kaikkia varten, niin kuin Suomessa on tapana. Kaupunkialueemme ovat avoinna kaikille toisin kuin vaikka Lontoossa, Luomanen kertoo.

Luomanen näkee, että Pohjoismaissa jokamiehenoikeudet ovat olleet iso vaikuttaja. Ihmisten liikkumista ei ole totuttu rajoittamaan ja päämäärätöntä vapaata käyskentelyä pidetään suuressa arvossa.

CPTED-ajattelun kulmakivi on rikkinäiset ikkunat -teoria: mitä huonommassa kunnossa ja pahemmassa epäjärjestyksen tilassa asuinalue on, sitä enemmän se rohkaisee ihmisiä tällaiseen käytökseen. Hieman kuin tilanne tekee varkaan -sanonta sovellettuna urbaanin alueen suunnitteluun.

Jos reunakiveyksellä istuskelee ryyppyporukka, porukoita tulee lisää. Jos autiotalosta on yksi ikkuna rikki, loputkin rikotaan. Jos yksi hyppää metron porttien yli maksamatta, muut seuraavat perässä.

Sanomattakin on selvää, että teorian 1980-luvulla kehittäneet yhdysvaltalaiset sosiaalitieteilijä James Q. Wilson ja kriminologi George L. Kelling eivät juurikaan luottaneet ihmisten reiluuteen tai hyväntahtoisuuteen.

Luonnollisesti Suomessa pätevät erilaiset lainalaisuudet ja tavat. Kaupungistuminen on niin uusi juttu, että oikeita slummeja ei pohjolasta löydy.

Päihdeongelmia ja kodittomuutta kuitenkin on, ja tämä tekee puistonpenkistä visaisen pähkinän. Miksei tuolilla saisi nukkua? Onko oikeus julkisissa tiloissa nukkumiseen varattu vain työssä käyville ihmisille?

maisema-arkkitehti
– Jos jossain on ongelmia, mietitään että mitä emme ole aikaisemmin huomanneet ja laitamme sen kuntoon, kertoo Helsingin kaupungin kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkö Jussi Luomanen.Ronnie Holmberg / Yle

Helsingin noin 8 100 penkkiä on ripoteltu tasaisesti eri alueille.

– Tähän pyritään jatkossakin, Luomanen kertoo.

Jos penkit päätetään poistaa toistuvan rajun elämöinnin vuoksi, ryyppyremmit vain vaihtavat sijaintia. Tämä saattaa johtaa uudentyyppisiin ongelmiin.

– Kaksikymmentä vuotta sitten alettiin laittamaan kuntoon erästä puistoa, jossa vietti aikaansa vanhan ajan herrasmiespuliukkoja. He siirtyivät uusimisen takia eri puistoon, jossa oli ärhäkämpi nuorempi jengi, jolta he saivat turpiinsa. Puistonhoitajat olivat jo ystäviä tämän vanhan kaartin kanssa, jotka alkoivat ilmiantamaan heille nuoremman porukan virtsailua ja roskaamista, kun olivat itse tarkempia käyttäytymisessään, Luomanen kertoo.

Moni lähiö päältä kaunis

Parikymmentä vuotta sitten Ruotsissa SLU:ssa maisema-arkkitehdiksi opiskelleen Luomasen mieleen jäi ruotsalaisten tapa puuttua ongelmalähiöiden kehitykseen: ulkopinnan koristelu.

– Huonoille asuinalueille laitettiin istutuksia ja kukkia. Nätti ympäristö luo arvostetun olon ja sillä on merkitystä, mutta ei se yksinään pahaa oloa ja muuten hylätyksi tulemisen tunnetta paranna.

Kukaan tuskin toivoo vähäosaisille vielä rankempia oloja. Toisaalta, jos yksittäisen henkilön päihdeongelmista johtuva aggressiivinen käytös pelottaa muita bussipysäkillä odottajia, kai asialle pitää voida tehdä jotain ilman syyllisyydentunnetta.

Joskus penkki on vain penkki, mahdollisesti käytännön toteutuksessa epäonnistunut tuote, eikä ihmisiä arvottava vallankäytön väline. Helsingin kasvaessa hyvässä ja pahassa kaupunkisuunnittelijat ovat luomassa yhteistä ilmapiiriä tilojen lähettämillä sanattomilla viesteillä.

– Aika käytännönläheisesti näitä asioita lähestytään. On penkkejä tai ei ole penkkejä, Jussi Luomanen sanoo.

Voit keskustella aiheesta maanantaihin kello 23 asti.

Lue lisää:

Joukko arkkitehteja syyttää Helsinkiä rakentamisen salamyhkäisyydestä ja “uuskorporatismista” – tuore kirja: tulevaan jättiareenaan liittyy kytkykaupat

Lue seuraavaksi