Hyppää sisältöön

"Tuoko talouskasvu halutunlaisen hyvinvoinnin automaattisesti kaikille?" Pääekonomisti: Hyvinvointitalous haastaa ajattelemaan taloutta eri näkökulmasta

Talous on toimintaa. Hyvinvointitalous on hyvinvointiin pyrkivää toimintaa, sanoo Jussi Ahokas.

SOSTEn pääekonomisti Jussi Ahokas on toimittanut artikkelikirjan Hyvinvointitaloudessa eteenpäin. Ahokas kuvattiin toukokuun 2020 lopulla. Kuva: Hilma Toivonen / Yle

Pitääkö talouskasvun ohella mitata hyvinvointia? Hyvinvointitalous oli Suomen syksyn 2019 EU-puheenjohtajakauden teema sosiaali- ja terveyssektorilla. Tänään julkaistava sosiaali- ja terveysalan valtakunnallisen kattojärjestö SOSTEn artikkelikirja Hyvinvointitaloudessa eteenpäin -pureutuu käsitteeseen (siirryt toiseen palveluun) ja hyvinvointitalousajatteluun. Kirjan toimittanut SOSTEn pääekonomisti Jussi Ahokas vastasi kysymyksiin.

Mitä on hyvinvointitalous?

Siitä on useita erilaisia käsitemäärittelyjä, mutta me sosiaali- ja terveysjärjestöissä määrittelemme sen niin, että se on jo yhteiskunnassa olemassa oleva asia – yhteiskunnan alue: hyvinvointitaloudessa toiminnan motiivina on hyvinvoinnin tuottaminen, sen jakaminen ja hyvinvointiin investoiminen.

Esimerkiksi sote-järjestöjen toiminta on hyvinvointitaloutta. Sote-järjestöt syntyvät yleensä silloin, kun nähdään jokin hyvinvointivaje ja sitä lähdetään paikkaamaan. Ja siihen hankitaan resurssit ja ryhdytään toimimaan.

Talous on toimintaa. Hyvinvointitalous on hyvinvointiin pyrkivää toimintaa.

Laajemmissa yhteiskuntapoliittisissa visioissa, esimerkiksi STM:n edistämässä ja EU:n tasolla, ajatus on, että tulevaisuudessa hyvinvointitaloutta pitäisi olla enemmän ja yhteiskuntapolitiikan pitäisi muuttua silloin tiettyyn suuntaan.

Onko kyseessä jokin taloustieteen uusi haara?

Ei. Kyse on enemmänkin uudenlaisesta jäsennys- ja tarkastelukehyksestä yhteiskunnalle. Siinä korostuu laaja-alainen hyvinvointinäkemys.

Siinä ajatellaan, että hyvinvoinnin syntymiseksi tiettyjen edellytysten täytyy toteutua. Kun ihmisillä on tiettyjä voimavaroja ja tietynlaista osallisuutta, voidaan yksilötasolla puhua hyvinvoinnista.

Kun yritetään laajasti katsoa sitä, mitä ovat yksilön ja yhteiskunnan kollektiivisen hyvinvoinnin tekijät, päästään hyvinvointitalouteen. Eli kyse ei ole taloustieteen alalajista, vaan ehkäpä laaja-alaisesta yhteiskuntatieteellisestä viitekehyksestä.

Miten hyvinvointia tai hyvinvointitaloutta mitataan?

Hyvinvoinnin mittaamisesta on viimeiset vuosikymmenet puhuttu paljon. Siinäkin tullaan hyvinvoinnin määritelmään. On oikeastaan kaksi lähestymistapaa. Toinen on objektiivinen hyvinvoinnin mittaaminen, jossa mitataan taustatekijöitä. Toinen on subjektiivinen hyvinvoinnin mittaaminen, jossa katsotaan sitä, ovatko ihmiset tyytyväisiä elämäänsä. Siis kysytään ja mitataan koettua hyvinvointia.

Näitä kahta voidaan yhdistellä. Miten esimerkiksi tulotaso, koettu terveys, terveys- ja sosiaalipalveluiden saatavuus, koulutusmahdollisuudet, sosiaalinen luottamus ja niin edelleen menevät yhteen koetun hyvinvoinnin kanssa?

Jos objektiiviset tekijät parantuvat, seuraako niistä subjektiivinen koettu muutos myös, vai onko niissä jotain eroa?

Yksi paljon puhuttu asia viime aikoina on ollut se, miten bruttokansantuote mittarina kuvaa hyvinvointia. Ja miten BKT:n kasvu tietyssä valtiossa tai kansantaloudessa vaikuttaa hyvinvoinnin mittareihin. Onko niiden välillä yhteyttä? Onko yhteys katkennut ja katkeaako se väistämättä, kun tietty elintaso ja taloudellisen hyvinvoinnin taso saavutetaan?

Maailmassa on yksi maa, jossa bruttokansantuotteen eli BKT:n tilalla on ykkösmittarina onnellisuus. Valtion perusmittari Bhutanissa on käytössä onnellisuusindeksi GNH (Gross National Happiness), jolla mitataan ihmisten yleistä hyvinvointia ja onnellisuutta. BKT on Bhutanissa toisella sijalla. Tähänkö hyvinvointitalous tähtää?

Jossain määrin varmaan. Mutta ei hyvinvointitaloudessa tarvitse pyrkiä mittaamisessa BKT:lle vaihtoehtoiseen indeksiin. Ajatus on, että kun on päätetty, millaista hyvinvointia halutaan, voidaan valita mittareita, joita seurataan. Tavoitteet ja politiikka ohjaavat mittaristoa.

Siihen ei uskota, että vaihtamalla mittaria yhteiskunnallinen kehitys varmasti muuttuu haluttuun suuntaan. Mittarit antavat todistusaineistoa muutoksista, mutta mittarin muuttaminen ei automaattisesti muuta tavoitteita tai määritä niitä.

Hyvinvointitalous nostettiin Suomen EU-puheenjohtajuuskauden sosiaali- ja terveyspoliittiseksi prioriteettiteemaksi. Se nousi teemaksi, mutta mitä merkitystä sillä oli?

Se toimi siinä tilanteessa Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella uutta komissiota muodostettaessa hyvänä keskustelunavauksena. Hyvinvointitalous on tapa katsoa yhteiskuntaa, sen tarpeita ja tulevaisuuden haasteita. Ne keskustelut, joita käytiin hyvinvointitalouden ympärillä Euroopassa, joita pääsin todistamaan, olivat rakentavia ja eteenpäinkatsovia. Euroopan komission työohjelmaan tuli paljon hyvinvointitalouden ydinasioita. Niitä alettiin myös ennen koronakriisiä viedä eteenpäin.

Esimerkiksi oikeudenmukainen vihreä siirtymä sekä eriarvoisuuden vähentämiseen pyrkivä eetos, yhdenvertaisuuden lisääminen ja investoiminen tulevaisuuden kestäviin rakenteisiin.

Paljon hyvinvointitalouden perusasioita nousi Euroopan politiikan agendalle. Siinä mielessä teeman nostaminen EU-valtioiden keskusteluun Euroopan neuvostossa oli STM:ltä onnistunut teko.

Kriitikkojen mukaan hyvinvointitalous on vain hyvä nimitys verojen ja sosiaalimenojen lisäämiseksi. Mitä sanot tähän?

Ajatus, että tämä olisi viestinnällinen sumutus, jolla pyrittäisiin hämärtämään vanhoja rajalinjoja ja ajamaan vasemmistolaista politiikka, ei ole yllättävä väite.

Lähtökohtana on uusi termi, johon liittyy oleellisesti hyvinvointiin investoiminen. Se on lähellä vanhaa hyvinvointivaltioajattelua. Silloin tullaan tietysti keskusteluun veroista ja julkisesta vallasta sekä valtion roolista.

Alusta saakka hyvinvointitalousajattelussa on pyritty katsomaan hyvinvointivaltion yli sitä, miten kaikki sektorit ja toimijat, yksilöt, yritykset, yhteisöt, järjestöt, seurakunnat ja julkinen sektori eri rooleissaan voivat luoda hyvinvointia ja tehdä hyvinvointi-investointeja. Se on lähtökohta, joka pyrkii ylittämään monia poliittisia vastakkainasetteluja.

Toki voi esittää kysymyksen, että onko tämä haihattelua, eli ovatko kovat ideologiset rajat, eli esimerkiksi marxilaisittain pääoman ja työvoiman kamppailu, ohittamattomia. Mutta tässä pyritään ne ylittämään.

Kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa pitäisi pyrkiä lisäämään hyvinvointia. Jos joku kokee sen päämäärän huonona ja sumutuksena, se on varsin outoa.

Niin, perinteinen kritiikki kuuluu: talouskasvu tuo automaattisesti hyvinvoinnin eli muu talous on haihattelua. Mitä tähän sanot?

Tässä tullaan takaisin niihin hyvinvoinnin määritelmiin. Tuoko talouskasvu halutunlaisen hyvinvoinnin automaattisesti kaikille?

Lue myös: