1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuriseteli

Pitäisikö kulttuurisetelillä pystyä maksamaan myös livestriimi? Valtiovarainministeriö pohtii mahdollista lakimuutosta

Tapahtuma-alan yritykset toivovat, että lakimuutosta kiirehditään. Verottajalta kaivataan nykylain väljää tulkintaa.

kulttuuriseteli
Näyttelijä Esa latva-Äijö
Esimerkiksi Tampereen teatteri livestriimaa Mihail Bulgakovin romaaniin perustuvan Saatana saapuu Moskovaan -näytelmän kolme kertaa tämän kevään aikana.Tampereen Teatteri / Heikki Järvinen

Valtiovarainministeriö pohtii, pitäisikö kulttuurisetelin käyttö ulottaa tulevaisuudessa myös suoriin verkkolähetyksiin eli niin kutsuttuihin livestriimeihin.

Ministeriöstä kerrotaan Ylelle, että asia on ollut esillä ja lainmuutosta pohditaan parhaillaan. Päätöksiä ei ole tehty.

Verottaja katsoo, että nykylain perusteella verkkolähetyksiä ei voi hyväksyä veroedun piiriin. Kulttuurisetelillä voi siis maksaa vain sellaisista tilaisuuksista, joissa ollaan paikan päällä.

Työnantajan tarjoamasta työntekijän omaehtoisesta liikunta- ja kulttuuritoiminnasta ei mene veroa, jos etu on enintään 400 euroa vuodessa. Perinteisesti kulttuurisetelit ovat olleet paperisia, mutta nykyään on yleistynyt kulttuuriedun käyttö sovellusten avulla.

Tuloverolaissa sanotaan, että kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan käyntiä museossa, teatterissa, oopperassa, elokuvateatterissa, konsertissa, taidenäyttelyssä tai muussa vastaavassa eri taiteenaloihin liittyvässä tapahtumassa tai tilaisuudessa. Kulttuuritoimintana pidetään myös käyntiä tiedekeskuksessa tai urheilutapahtumassa sekä osallistumista ohjatulle toiminnalliselle taidekurssille.

Yritykset toivovat pikaista muutosta

Tapahtuma-alan toimijat julkaisivat vetoomuksen livestriimien hyväksymisestä kulttuuriedun piiriin viime joulukuussa.

Vetoomuksessa olivat mukana esimerkiksi työsuhde-etuja tarjoava Smartum, tapahtumaelinkeinon keskusjärjestö Tapahtumateollisuus ja tapahtumajärjestäjiä palveleva Tiketti. Tiketillä on myös oma palvelu kulttuuritapahtumien striimaamiseen.

Tiketin toimitusjohtaja Mirva Merimaa toivoo, että verottaja voisi tulkita lakia nykyistä väljemmin ja hyväksyisi myös verkkolähetysten maksamisen kulttuuriseteleillä.

– Laki on vanhentunut ja tuntuu hullulta, että verottaja tähän edes puuttui. Tämä on väärä aika tulkita lakia tiukasti, kun koko tapahtuma-ala on polvillaan.

Viime keväänä Tiketti aluksi salli livestriimien maksamisen kulttuurisetelillä. Ennen kuin Tiketti alkoi myydä virtuaalisia kulttuuritapahtumia, yritys selvitti kulttuurietuja tarjoavista yhtiöistä, voiko kohdennetuilla maksuvälineillä eli kulttuuriseteleillä maksaa myös näitä tapahtumia. Tiketti sai jokaisesta yhtiöstä myöntävän vastauksen.

Merimaa uskoo, että maksuja otettiin vastaan muissakin yrityksissä. Myöhemmin Tiketti sai tiedon Smartumilta, että verottaja oli puuttunut kulttuurisetelien käyttöön.

Tulkinta ei ole muuttumassa

Smartumin toimitusjohtaja Kristiina Lindh kertoo, että verottajan linjaus on edelleen sama, eli kulttuuriedun hyödyntäminen vaatii fyysistä käyntiä.

– Verottaja on moneen kertaan sanonut yksiselitteisesti, että he eivät voi tätä tulkintaa muuttaa.

Lindhin mukaan Smartumille tulee jonkin verran kyselyjä asiasta etujen käyttäjilä.

Yle kysyi asiaa myös verohallinnosta, mutta sieltä kysymys ohjattiin valtiovarainministeriöön.

Lindh katsoo, että ministeriön kannattaisi kiirehtiä lakimuutosta. Lindhin mielestä kulttuuri lisää ihmisten hyvinvointia ja kaikki keinot korona-apatian poistamiseksi pitäisi ottaa käyttöön.

Livestriimaukset myös tuovat ahdingossa olevalle kulttuurialalle tuloja, jotka paikkaavat fyysisten tapahtumien menetystä.

Myös Tiketin toimitusjohtaja Mirva Merimaa pitää lakimuutosta tärkeänä.

– Suotavaa se olisi, koska tämä on tällä hetkellä ainut tapa harrastaa tapahtumia suurimmassa osassa maata.

Lakimuutos tarvittaisiin Merimaan mielestä pandemiasta riippumatta.

– Lainsäädännön pitäisi pysyä teknologian kehityksen perässä. Kulttuurista on nautittu virtuaalisissa ympäristöissä ennen pandemiaa ja varmasti nautitaan pandemian jälkeenkin.

Myös Lindh arvioi, että kaikki verkon yli tapahtuva toiminta joka tapauksessa lisääntyy.

– Oli pandemia tai ei, lakimuutos tarvitaan.

Oletko osallistunut keikka- tai teatteristriimeihin? Helpottaisiko veroetu niihin osallistumista? Voit keskustella uutisesta 6.3. klo 23 asti.

Lue lisää:

Yle selvitti: Kunnat säästivät miljoonia euroja kulttuurirahoista samalla kun korona vei taiteilijoiden työt – katso kotikuntasi tilanne

Ensi-ilta vain kymmenelle teatterikriitikolle – Tampereen Teatteri päätti toteuttaa kevään suursatsauksen koronasta huolimatta

Lavarunoilija Samppa Varis ikävöi livetapahtumia – mitä sinä odotat eniten? Kerro meille, miten korona muutti kulttuuritottumuksiasi

“Ihmiset pyörittelivät päätään, että ei me sellaisia määriä myydä” – tamperelainen teatteristriimi keräsi yllättäen lähes 10 000 katsojaa

Lue seuraavaksi