1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Jussi Hakulinen

Jussi Hakulinen juhlistaa 40-vuotiaan Yö-yhtyeen taivalta – konserttikiertueella kuullaan hänen omia kappaleitaan

Konsertit järjestetään syksyllä Tampereella, Rovaniemellä ja Helsingissä.

Jussi Hakulinen
Jussi Hakulinen Porin Bepopissa 12.2.2019.
Jussi Hakulinen on tehnyt lukuisan määrän Yö-yhtyeen suurimpia hittejä. Karri Laihonen / Yle

Porissa perustetun Yö-yhtyeen 40-vuotista taivalta juhlistetaan myös toisella konserttikiertueella.

Yön viimeinen varietee -kiertue keskittyy Jussi Hakulisen säveltämiin ja sanoittamiin kappaleisiin. Hakulisen mukana lavalla nähdään Yön 40-vuotisen historian aikana vaikuttaneita muusikoita ja vierailija-artisteja. Konsertit järjestetään syyskuussa Tampereella ja Rovaniemellä sekä lokakuussa Helsingissä.

Hakulisen konserttien järjestäjä korostaa, että kyse ei ole kilpailevasta tapahtumasta nykyisen Yö-yhtyeen kesäkiertueelle, vaan että yhtyeen taivalta voidaan juhlia eri näkökulmista. Yö-yhtye palaa kesällä keikkalavoille solistinaan Suvi Teräsniska neljälle festivaalikeikalle, joista yksi on Porissa.

Yön keulahahmo ja laulaja Olli Lindholm kuoli kaksi vuotta sitten. Ennen kuolemaansa Lindholm suunnitteli Yölle tälle vuodelle isoa 40-vuotisjuhlakonserttia Porin Kirjurinluotoon.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.

Lue seuraavaksi