1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. COVID-19

Soiten alueella kolme uutta koronatartuntaa

Alueella jatketaan leviämisen perustasolla.

COVID-19
Koronatestiä ottava sairaanhoitaja
Alueella jatketaan koronaviruksen leviämisen perustasolla.Mari Kahila / Yle

Keski-Pohjanmaalla on todettu torstaina kolme uutta koronatartuntaa. Tartunnan saaneet olivat jo ennestään karanteenissa, joten uusia altistumisia ei ole tullut.

Yhtään koronapotilasta ei ole tällä hetkellä sairaalahoidossa Kokkolassa.

Tartuntaketjuista valtaosa on saatu jäljitettyä. Koronatartuntojen ilmaantuvuus on hieman laskenut: se on tällä hetkellä 25,6 tartuntaa 100 000 asukasta kohden.

Koronatestaustahti jatkuu edelleen kiivaana: viime viikolla Soiten alueella otettiin 1760 koronatestiä.

Koko pandemian aikana Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu 225 koronavirustartuntaa. Alueella jatketaan koronaviruksen leviämisen perustasolla.

Lue seuraavaksi