1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rakennusperintö

Riihimäellä kotikaupunkiin voi tutustua helposti karttapalvelun kautta – palvelussa on nyt myös tietoja rakennusperintökohteista

Jokaisesta kohteesta on tiivis selostus rakennuksen historiasta, ulkoasusta sekä perustelut kohteen arvotukselle rakennetussa kulttuuriympäristössä.

rakennusperintö
Hämäläinen maalaismaisema loppukesällä.
Riihimäen rakennetut kulttuuriympäristöt esittelee kohteita myös muun muassa Arolammilta. Kristian Tuomainen, Riihimäen kaupunki

Riihimäki on nuori kaupunki, kun sitä vertaa naapurikaupunkeihin ja- kuntiin, mutta Riihimäelläkin on omalta ajaltaan edustavia rakennetun kulttuuriympäristön kohteita. Näin sanoo kaupungin yleiskaava-arkkitehti Niina Matkala. Hän mainitsee muun muassa atrium-tyyppisen Ilomäen korttelin.

Nyt Riihimäen rakennusperintökohteisiin voi tutustua myös kaupungin karttapalvelussa, missä on nähtävissä kaikkiaan 271 rakennuskohdetta.

– Mukana karttapalvelussa on myös Riihimäen maaseutukohteita, jotka ovat osa kaupungin kulttuuriperintöä. Palvelussa voi tutustua esimerkiksi Paalijärven ja Vähäjärven rakentamiseen ja siihen miten se sopeutuu ympäristöön.

Nina Matkala mainitsee kaupungin rakennusperintökohteiksi myös muun muassa varuskunta-alueen sekä Rautatienpuiston.

– Kohde 133. on Temppelikadun katunäkymä kokonaisuutena. Minusta on tärkeää, että tuodaan esille kokonaisuuksia, jotka koostuvat useista eri aikakausien kerroksista.

Riihimäen Temppelikadun rakennuksia.
Valtion virastotalo valmistui Temppelikatu 8:aan vuonna 1963. Kristian Tuomainen, Riihimäen kaupunki

Riihimäen karttapalvelun kautta voi tehdä nojatuolimatkan eri puolille kaupunkia ja erilaisten rakennusten ja kortteleiden luo. Palvelua voi käyttää myös mobiilisti ja tehdä vaikka oikeankin tutustumisretken kohteelta toiselle. Matkala tosin muistuttaa, että kohteissa pitää kunnioittaa kotirauhaa.

Rakennusperintökohteista kuvia ja selostuksia

Karttapalvelun kohteet on esitelty aluekokonaisuuksittain sekä teemoittain. Osa näistä kohteista muodostaa valtakunnallisissa ja maakunnallisissa inventoinneissa nimettyjä arvokkaita aluekokonaisuuksia.

Lisäksi mukana on Riihimäen paikallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt. Jokaisesta kohteesta esitetään tiivis selostus rakennuksen historiasta, ulkoasusta sekä perustelut kohteen arvotukselle rakennetussa kulttuuriympäristössä. Selvityksessä on laaja aineisto valokuvia, ja kohteiden sijaintia kaupungissa on havainnollistettu karttakuvin.

– Kohteet eivät ole suojeltuja vaan tarkoituksena on esitellä niiden arvoa kulttuuriperinnön ja kaupunkilaisten kannalta.

Riihimäen rakennetut kulttuuriympäristöt -selvitys on saatavilla myös kaupungin verkkosivuilta.

Lue seuraavaksi