1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lapin matkailu

Lapin kauppakamari: Matkailijoiden maahantulovaatimusten valmistelu aloitettava viipymättä

Maahantulovaatimusten selkeä määrittely antaa matkailuvaliokunnan mukaan positiivisen signaalin matkailu- ja palvelualan yrityksille, sekä kansainvälisille asiakkaille ja matkailijoille, mutta myös rahoitusalalle.

Lapin matkailu
Charter-koneita talvisella Rovaniemen lentoasemalla.
Lapin kauppakamarin matkailuvaliokunnan mukaan tarvitaan selkeitä päätöksiä ja pitkäjänteinen suunnitelma koronan jälkeiselle ajalle. Kaisa Siren / AOP

Lapin kauppakamarin matkailuvaliokunta vaatii, että kansallisten maahantulovaatimusten valmistelu on aloitettava viipymättä. Matkailuvaliokunnan kannanotossa todetaan, että matkailu- ja palveluelinkeinon elpymisen kannalta on tärkeää, että maahantulovaatimukset pandemian jälkeiselle ajalle määritellään ja niistä päätetään.

– Muut Euroopan maat valmistelevat tai ovat jo tehneet omia kansallisia maahantulo- ja matkustussääntöjä ja tästä syystä Suomenkaan ei pidä jäädä odottamaan EU:n yhteistä linjaa. Vaarana on, että Suomi ja Lappi menettävät kansainvälisen talvimatkailukohteen markkinajohtajan aseman, jos odotetaan EU:n linjaa tai jos valmistelu aloitetaan pandemian jo ollessa rauhoittumassa, tiedotteessa painotetaan.

Lapin kauppakamarin matkailuvaliokunnan mukaan tarvitaan selkeitä päätöksiä ja pitkäjänteinen suunnitelma koronan jälkeiselle ajalle. Matkailuvaliokunta katsoo, että tuleva joulu- ja talvikausi vaarantuu, mikäli suunnitelmat puuttuvat.

Matkailuvaliokunta vaatii päätöksiä muun muassa siihen, millainen Suomen rokotustilanteen tulee olla, jotta maan rajoja voidaan avata ja mitä muita vaatimuksia asetetaan maahan saapumiselle, esimerkkinä rokotuspassit, sairastustodistus ja testauskäytännöt.

Maahantulovaatimusten selkeä määrittely antaa matkailuvaliokunnan mukaan positiivisen signaalin matkailu- ja palvelualan yrityksille, sekä kansainvälisille asiakkaille ja matkailijoille, mutta myös rahoitusalalle.

– Päätösten avulla yritykset pystyvät ennakoimaan ja suunnittelemaan liiketoiminnan hallittua ylösajoa, työllistämään lomautettuja työntekijöitä valmisteluihin sekä perimään mahdollisia ennakko- ja varausmaksuja. Tämä luo myös luottoa ja ennustettavuutta rahoittajille sekä pankeille, kannanotossa todetaan.

Lue seuraavaksi