1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pohjois-Pohjanmaa

Kokoontumisrajoitukset jatkuvat Pohjois-Pohjanmaalla maaliskuun loppuun asti

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt ensi maanantaina voimaan astuvista rajoituksista.

Oulun yliopistollinen sairaala on toistaiseksi toiminut ilman suuria vaikeuksia koronaepidemian takia. Kuvituskuva. Kuva: Risto Degerman / Yle

Aluehallintoviraston päätöksen perusteella sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa voidaan järjestää vain välttämättömiä kokouksia, joissa saa kuitenkin olla mukana enintään kuusi henkeä.

Viraston päätös noudattaa maakunnan alueellisen koordinaatiotyöryhmän arviota pandemiatilanteesta.

Pohjois-Pohjanmaa on epidemian kiihtymisvaiheessa. Kahden viimeisen viikon aikana COVID-19 -tapausten ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden on ollut 49,8 Pohjois-Pohjanmaalla. Tautitilanne muuttuu päivittäin.

Suomessa ollaan ottamassa käyttöön myös muita rajoituksia, jotka liittyvät valmiuslain käyttöönottoon.

Oulussa todetusta ensimmäisestä koronavirustartunnasta tulee lauantaina kuluneeksi tasan vuosi.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.