1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Iisalmi

Iisalmelaisen joogayrittäjän lakimies: "Yrittäjän ei ollut tarkoitus toimia väärin"

Iisalmelainen joogayrittäjä harkitsee aloittavansa oikeustoimet, sillä näkee viranomaisten tehneen ylilyöntejä hänen tapauksessaan.

Poliisi haki iisalmelaisen yrittäjän koronatestiin, kun yrittäjä ei mennyt omaehtoisesti testattavaksi. Kuvituskuva. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Iisalmelainen joogayrittäjä harkitsee aloittavansa oikeustoimet viranomaisten toiminnasta.

Yrittäjän lakimies Lauri Saarela kertoo, että yrittäjän mielestä viranomaiset ovat tehneet monia ylilyöntejä esimerkiksi käyttäessään pakkokeinoja hänen viemisekseen koronatestiin.

– Mietimme tarkkaan, kuka viranomainen on tehnyt mitäkin ja missä on menty pieleen. Yrittäjän mukaan hän ei tarkoittanut toimia väärin. Onko tässä tapahtunut erehdyksiä, kun häntä on kohdeltu niin rajusti, Saarela sanoo.

Saarelan mukaan yrittäjä kiistää rikosepäilyt. Poliisi tutkii tapausta sekä terveyden vaarantamisena että virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.

Poliisi haki iisalmelaisen yrittäjän koronatestiin, kun yrittäjä ei mennyt omaehtoisesti testattavaksi tiloissaan tapahtuneen joukkoaltistumisen jälkeen.

Lakimiehen mukaan tapahtumien taustalla on väärinymmärryksiä ja viranomaistoiminta tullaan kyseenalaistamaan. Saarela kertoo valmistautuvansa päämiehensä kanssa esimerkiksi tekemään tutkintapyynnön asiassa.

Lue lisää:

Poliisi vei yläsavolaisen yrittäjän koronatestiin, koska muut keinot eivät auttaneet – epäillään terveyden vaarantamisesta

Poliiseja joutunut karanteeniin – saattaneet altistua koronalle iisalmelaisen joogayrittäjän kiinniotossa

Poliisi saa viedä vastentahtoisia ihmisiä koronatestiin, mutta se on harvinaista – viruksen tahallisesta levittämisestä voi jopa joutua vankilaan