1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Latifa bint Mohammed Al Maktoum (II)

YK odottaa edelleen vastausta Dubain vangitun prinsessa Latifan tilanteesta

Dubain ja Arabiemiraattien viimekuisen lausunnon mukaan Latifa on turvassa perheensä huomassa.

Latifa bint Mohammed Al Maktoum (II)
Kultahäkki, jonka sisällä prinsessa Latifa Al Maktoumin kuva.
YK:n ihmisoikeuskomissaarin toimisto alkoi selvittää prinsessa Latifan kohtaloa viime kuussa.Sini Järnström/ YLE

Todisteita Dubain vangitun prinsessa Latifan elossa olemisesta odotetaan edelleen, kertoi YK perjantaina.

YK:n ihmisoikeuskomissaarin toimisto on kysynyt todisteita prinsessa Latifasta sen jälkeen, kun BBC esitti naisen kuvaamat videot. Videoilla hän muun muassa kertoo olevansa isänsä vankina ja pelkäävänsä henkensä puolesta.

Viime kuussa Dubai ja Arabiemiraatit väittivät, että prinsessa Latifa olisi turvassa perheensä huomassa.

Dubain hallitsijan ja Arabiemiraattien varapresidentin, Rashid al Maktoumin 35-vuotiasta tytärtä ei ole nähty julkisuudessa sen jälkeen, kun nainen yritti paeta isäänsä Arabiemiraateista maaliskuussa 2018.

YK:n ihmisoikeuskomissaarin toimisto on puhunut Latifan tapauksesta Yhdistyneiden arabiemiirikuntien edustuston kanssa Genevessä.

– Keskustelimme Arabiemiraattien hallinnon edustajien kanssa täällä Genevessä, mutta asiasta ei ole mitään uutta kerrottavaa, kertoi ihmisoikeuskomissaarin toimiston tiedottaja Rupert Colville perjantaina.

Kysymykseen todisteista Colville vastasi, että niitä ei ole vielä esitetty.

YK:n ihmisoikeuskomissaarin toimisto alkoi selvittää prinsessa Latifan kohtaloa viime kuussa.

BBC:n mukaan sen esittämät videot on kuvattu noin vuosi sen jälkeen, kun Latifan pako estettiin ja hänet vietiin takaisin Arabiemiraatteihin.

Prinsessa Latifa yritti ensimmäisen kerran paeta itsevaltaisen isänsä kynsistä jo 16-vuotiaana, mutta epäonnistui.

Lue lisää aiheesta:

Dubain panttivankina pidettävä prinsessa Latifa vaatii brittipoliisia tutkimaan uudelleen hänen isosiskonsa sieppauksen

Dubain hallitsijaperhe väittää, että prinsessa Latifasta "pidetään huolta hänen kodissaan"

Dubain vangitun prinsessa Latifan piinasta on tullut uusia tietoja – katso mitä Latifa kertoo salaa kuvaamallaan kännykkävideolla: "Poliisi uhkaa, etten näe aurinkoa enää koskaan"

Kadonneen prinsessan tapaus – kuinka kaapatun Latifan kohtalo voi vaikuttaa naisten elämään Persianlahden maissa

Suomalainen yritti auttaa viime vuonna Dubain prinsessaa pakenemaan – nyt prinsessan äitipuolen kerrotaan paenneen Saksaan

YK:n entisen ihmisoikeusvaltuutetun tapaaminen Dubain prinsessan kanssa nosti kohun – "myötäilee Arabiemiraatteja"

"He uhkasivat ampua aivoni pellolle" - Dubaista paennut suomalaisnainen kertoo karkumatkastaan ja kommandojen suorittamasta sieppauksesta

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi