1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hyökkäys USA:n kongressiin

Jo yli 300:lle syytteet kongressin hyökkäyksestä – Pelosin toimistossa istunut mies suuttui ja huusi tuomarille

Kongressin hyökkäyksessä karvalakkiin ja sarviin sonnustautunut Jacob Chansley kertoi halunneensa laulaa positiivista väreilyä pyhään kammioon.

Hyökkäys USA:n kongressiin
Donald Trumpin kannattaja poseerasi edustajainhuoneen puhemies, demokraatti Nancy Pelosin työpöydän ääressä.
Arkansasilainen aseaktivisti Richard "Bigo" Barnett poseerasi puhemies Nancy Pelosin toimistossa. Hän anasti Pelosin pöydältä kirjekuoren. Washington Postin mukaan Barnett oli päiviä aiemmin antanut Facebookissa ymmärtää olevansa valmis väkivaltaiseen kuolemaankin. Jim Lo Scalzo / EPA

Yhdysvalloissa loppiaisen kongressin hyökkäyksen jälkeen on nostettu syytteet yli 300 ihmistä vastaan ja yli 280 ihmistä on pidätetty, kertovat esimerkiksi New York Times (siirryt toiseen palveluun) ja CBS News (siirryt toiseen palveluun). Oikeusministeriön mukaan tutkittavina on yli 540 epäiltyä.

Timesin mukaan liittovaltion poliisi FBI kertoi torstaina, että yksi syytetyistä on ulkoministeriön entinen työntekijä. Hän työskenteli Donald Trumpin presidentinvaalikampanjassa vuonna 2016 ja sai töitä ulkoministeriöstä vähän Trumpin virkaanastujaisten jälkeen.

280 pidätetyn joukossa ovat myös paljon medianäkyvyyttä saaneet Richard Barnett, joka istui jalat pöydällä puhemies Nancy Pelosin toimistossa sekä Jacob Chansley, joka tunnetaan myös nimellä Jake Angeli tai Qanon-shamaanina. Chansley kuvattiin loppiaisena karjumassa eri puolilla kongressia. Hän oli hyökkäyspäivänä sonnustautunut karvalakkiin ja sarviin, mutta ei paitaan. Kasvonsa Chansley oli maalannut Yhdysvaltain lipun väreillä.

Barnett sai kuulla torstain virtuaalisessa oikeuden istunnossa, että hän pysyy telkien takana ainakin seuraavaan kuulemiseen saakka, joka on toukokuussa.

Washington Postin (siirryt toiseen palveluun) mukaan itseään valkoiseksi nationalistiksi kuvaileva Barnett äityi huutamaan tuomarille kuultuaan jatkostaan telkien takana.

– Se ei ole reilua! Kaikki muut, jotka tekivät pahempia asioita kuin minä, ovat jo kotonaan. Olen ollut täällä jo kuukauden ja nyt minun pitää olla täällä vielä toinenkin kuukausi. Ja kaikki muut pääsevät pois, Barnett oli huutanut tuomarille The Guardianin (siirryt toiseen palveluun) mukaan.

Barnettia syytetään muun muassa väkivaltaisesta tunkeutumisesta, virallisten menettelyjen häiritsemisestä sekä järjestysrikkomuksesta.

Mielenosoittajat Yhdysvaltain kongressissa 6.1.2021
Mielenosoittajat tunkeutuvat Yhdysvaltain kongressirakennukseen 6.1.2021

"Positiivista väreilyä pyhään kammioon"

Sarvilla varustetusta karvalakistaan tunnettu Chansley kertoi CBS-kanavan 60 minutes (siirryt toiseen palveluun) -ohjelmassa olevansa pettynyt siihen, että kongressin hyökkäyksen aikaan vielä presidenttinä toiminut Donald Trump ei armahtanut häntä ja muita tunkeutujia.

– Uskon, että hän välittää perustuslaista ja amerikkalaisista. Ja siksi olen syvästi loukkaantunut ja pettynyt, että hän ei armahtanut minua ja muita, Chansley sanoi.

Häntä vastaan on nostettu yhteensä kuusi syytettä, esimerkiksi virkavallan vastustamisesta ja väkivaltaisesta tunkeutumisesta.

Chansley kertoi CBS:n haastattelussa, että hänen tarkoituksensa oli tuoda jumaluus takaisin senaattiin rukoilemalla ja laulamalla.

– Se on osa shamanismia. Tarkoitukseni oli tuottaa posiitiivsta väreilyä pyhään kammioon. Lisäksi estin ihmisiä varastamasta ja vandalisoimasta pyhää kammiota, senaattia. Estin erästä ihmistä varastamasta muffineja taukohuoneesta, Chansley sanoi.

Toimittaja Laurie Segall huomautti Chansleylle, että tällä ei ollut laillista oikeutta olla "pyhässä kammiossa".

– Kadun sitä syvästi. Luulin, että kun poliisi viittoi meidät sisälle, se oli hyväksyttävää, Chansley totesi.

Loppiaisen kongressin hyökkäyksessä kuoli viisi ihmistä ja yli 130 poliisia loukkaantui, monet vakavasti.

Kongressiin tunkeutuneet seisoivat ryhmäpotretissa. Jacob Chansley keskimmäisenä.
Jacob Chansley tunkeutui kongressiin sarvilla varustettuun karvalakkiin sonnustautuneena.Jim Lo Scalzo / EPA

Lue myös:

Yhdysvalloissa FBI:n johtaja kutsui loppiaisen kongressihyökkäystä "kotimaiseksi terrorismiksi" ja tyrmäsi teoriat Antifan-osuudesta(3.3.)

Yhdysvaltain kongressitaloon tunkeutuneet saapuivat paikalle "valmistautuneena sotaan", sanoo entinen poliisijohtaja(23.2.)

Demokraattijohtaja Pelosi: Riippumaton komissio tutkimaan kongressihyökkäystä(15.2.)

Donald Trumpin virkarikosoikeudenkäynnissä puitiin entisen presidentin aiheuttamaa harmia kongressille sekä maan maineelle – "Minkä viestin lähetämme muulle maailmalle"(11.2.)

Hyökkääjät pääsivät loppiaisyönä 30 metrin päähän USA:n varapresidentti Pencestä – katso, miten kongressin avainhenkilöt pakenivat tunkeutujia(11.2.)

Lue seuraavaksi