1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kuntavaalit

"Valtavan suuri pettymys" – näin maakunnissa ajatellaan kuntavaalien siirrosta

Yle kysyi puolueiden piiritoimistoista sekä keskusvaalilautakunnista, mitä ajatuksia kuntavaalien siirto kesäkuulle herättää. 

kuntavaalit
Ennakkoäänestystä Helsingin pääpostirakennuksessa vuonna 2017.
Ennakkoäänestystä Helsingin pääpostirakennuksessa 4. huhtikuuta 2017.Mikko Stig / Lehtikuva

– Tämä on valtavan suuri pettymys. Oikeusministeriö on pahemman kerran raskaan sarjan epäonnistumisen tehnyt, luonnehtii Kaakkois-Suomen kokoomuksen piiritoimiston toiminnanjohtaja Pia Rantanen päätöstä siirtää kuntavaaleja kesäkuulle.

Rantasen mukaan puoluesihteerit ovat tuoneet syyskuusta asti erilaisia näkemyksiä esiin siitä, kuinka vaalit voitaisiin järjestää terveysturvallisesti.

– Jostain syystä nätä huomioita ei ole haluttu ottaa huomioon ja järjestää vaaleja oikeassa marssijärjestyksessä ja terveysturvallisesti.

Myös Perussuomalaisten Pirkanmaan piirin hallituksen puheenjohtaja Harri Vuorenpää kertoo, että päätös siirrosta ei miellyttänyt.

– Kyllä me suoraan sanottuna aika pettyneitä Pirkanmaalla olimme päätökseen. Ymmärrämme kyllä, että ihmisten turvallisuus on tärkeä asia, mutta samaan aikaan muualla maailmassa pystytään turvallisesti äänestämään ja Suomessa nähtävästi ei.

Siirto oli yllätys

Kaakkois-Suomen kokoomuksen Pia Rantanen sanoo, että kuntavaalien siirto tuli muutenkin yllätyksenä. Rantasen mukaan töitä jatketaan eli ehdokashankintaa tehdään ja listat jätetään joka tapauksessa tiistaina.

– Jäämme odottamaan eduskunnan käsittelyä siitä, mikä tulee olemaan lopputulos, mistä tällä hetkellä ei tunnu olevan kenelläkään selvää käsitystä.

Myös Pohjanmaan Kokoomus on pettynyt, että tieto vaalien siirrosta tuli viimetipassa ja pitää vaalien siirtämistä suurena epäonnistumisena oikeusministeriöltä ja hallitukselta.

– Valmistautuminen on ollut vaaleihin puutteellista ja tieto siirrosta tuli yllättäen muutama päivä ennen ehdokasasettelun päättymistä, Pohjanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Riikka Varila toteaa.

Pohjanmaan kokoomus vaatii, että oikeusministeriö selvittää toimettomuuden syyt ja varmistaa vaalien toteutumisen kesäkuussa. Toistamiseen vaaleja ei voi siirtää, vaan ne on voitava käydä uuden aikataulun mukaisesti.

– Kokoomuslaiset ovat valmiita käymään vaalit, järjestettiin ne huhti- tai kesäkuussa. Hallituksen on tehtävä selkeät linjaukset ja lopetettava päsmäröinti, Varila vaatii.

Perussuomalaisten Pirkanmaan piirin hallituksen puheenjohtaja Harri Vuorenpään mukaan kuntavaalien siirto on epäonnistuminen hallitukselta, koska ei ole pystytty tekemään kuukausien aikana sellaisia järjestelyjä, että vaalit pystyttäisiin viemään läpi.

– Jos vaalien siirrosta puhutaan, se olisi pitänyt tehdä jo aika päiviä sitten. Se, että vaaleja siirretään muutama päivä ennen ehdokaslistojen jättöä on suorastaan ihan käsittämätöntä.

Hän ei usko, että kuntavaalien siirrolla olisi suurta vaikutusta vaalitulokseen ja vaalityöhön.

– Ehdokkaiden hankinta on ollut ennätysvahvaa. En usko, että tämä tuo ongelmaa käytännön tasolla.

Vaalien siirto perusteltu

Keskustan Oulun piirin toiminnanjohtaja Minna Siira sanoo, että vaalien pitää olla lähtökohtaisesti kaikille terveysturvalliset ja tämän vuoksi päätös vaalien siirtämisestä on oikea.

– Tosin tässä vaiheessa emme tiedä miten käy ehdokasasettelun, että jatkuuko se vaalien siirtymisen myötä. Jos jatkuu niin tavallaan se antaa meille hyvin aikaa täydentää ehdokaslistoja. Meillä on vasta kahdessa kunnassa alueella täydet listat, Siira sanoo.

Hämeen vasemmistoliiton puheenjohtaja Juha Hiltunen kuvailee mahdollista vaalien siirtoa odotetuksi tiedoksi.

– Koronatilanteen ja skenaarioiden vuoksi tässä ei ollut vaihtoehtoja.

Hiltusen mielestä siirtymisessä on hyvät ja huonot puolensa. Jos ehdokashankintaa ei siirretä, saa puolueen tekijät pienen hengädystauon ennen kampanjoiden alkua, ja puolue voi vielä hioa taktiikkaansa. Toisaalta Hiltusella on huoli siitä, että varsinkin nuoret ja uudet ehdokkaat jaksavat pysyä mukana odotusajan.

– Tässä vaaditaan tsemppiä paikallistasolle. Täytyy järjestää jotain aktiviteettiä, kuten webinaari tai vain jotain vapaata tekemistä verkossa, ettei tapahdu lysähdystä.

Kaakkois-Suomen sosialidemokraattien toiminnanjohtaja Mikko Hokkanen pitää kuntavaalien siirtoa tarkoituksenmukaisena.

– Ymmärrän täysin koronatilanteen vakavuuden ja sen, että tartuntamäärät koko ajan kasvavat vauhdilla. Vaikka kuntavaalien siirto on harmillinen, niin terveysturvallisuuden näkökulmasta se on välttämätöntä.

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen Uudenmaan RKP:n vt. toiminnanjohtaja Jenny Vilén sanoo kuntavaalien siirron tuntuneen vähän raskaalta, kun töitä on tehty paljon.

– Mutta tämä on ymmärrettävä ratkaisu, nyt täytyy vaan jatkaa kampanjaa, Vilén sanoo.

Vilénin mukaan tilanteesta ja käytännön järjestelyistä ei ole vielä keskusteltu piirihallituksen kanssa.

Ei yllätyksiä

Kaakkois-Suomen Sosialidemokraattien toiminnanjohtaja Mikko Hokkasen mukaan tieto ei myöskään tullut yllätyksenä.

– Viime päivien tartuntatilastot näyttivät jo suuntaa sille, että vaaleja todennäköisesti joudutaan siirtämään.

Hän toivoo nyt selkeää viestiä siitä, mitä vaalien siirto tarkoittaa käytännössä esimerkiksi ehdokasasettelun ja listojen jättämisen kannalta.

– Toisaalta positiivisiakin asioita tällä voi olla. Jos ehdokasasettelupäivämäärää siirretään tai listoja pystyy täydentämään vielä ensi viikon tiistain jälkeen, niin sehän lisää aikaa vielä vaalityöhön ja myöskin ehdokashankintaan.

Hokkanen toivoo rakentavaa yhteistyötä.

– Toivon, että vaalikeskustelu ei politisoituisi enää enemmän, korona taltutettaisiin ja vaalit pystyttäisiin viemään kunnialla läpi.

Pirkanmaan vihreiden hallituksen puheenjohtaja Sonja Harmaala sanoo, että puolueessa ei yllätytty päätöksestä, mutta ei myöskään osattu odottaa sitä.

– Valitettava tietysti ehdokkaille, jotka ovat kovasti nähneet vaivaa kampanjoiden suhteen, mutta tilanne on tietysti kaikille sama. Terveysturvallisuuden takia tämä on varmasti hyvä päätös ja antaa aikaa tehdä erikoisjärjestelyjä.

Harmaalan mukaan ihmisiä saattaa myös kokea, että vaalityötä on helpompi tehdä kesällä kuin huhtikuussa.

– Varmasti osa saattaa siitä innostua ja rohkaistua lähtemään. Onhan tämä jokaisella uusi ja erilainen tilanne ja varmasti moni on miettinyt, haluaako kampanjoida koronatilanteen keskellä.

Lapin keskustan piirihallituksen puheenjohtaja Petteri Salmijärvi sanoo, että kuntavaaleihin oltiin täysiin valmiita jo nyt.

– En osaa ajatella sitä pettymyksenä kun ollaan jo aiemmin asennoiduttu siihen, että muutoksien tulo voi olla mahdollista. Olemme tehneet täysillä töitä ja olisimme olleet valmiita siihen, että huhtikuussa käydään vaalit. Ei tässä sen ihmeempiä.

Päätös oli yllätys

Hämeen Sosialidemokraattien puheenjohtaja Iisakki Kiemunki kuvailee päätöksen siirtää vaaleja tulleen heille yllätyksenä. Hänestä päätös oli kuitenkin hyvä, sillä vaalien pitäminen olisi ollut ristiriidassa sen kanssa, että samaan aikaan valmistellaan ulkonaliikkumiskieltoa.

– Piirissämme on varmasti monia mielipiteitä, mutta itse olen töissä sairaanhoitopiirissä ja kuunnellu täällä työntekijöitä, joista kukaan ei ole puoltanut vaalien pitämistä huhtikuussa.

Kiemunki kertoo kuitenkin kannattavansa lykkäystä, koska päätökset täytyy tehdä terveys edellä.

Hän uskoo, että ehdokkaat ovat sitoutuneet niin hyvin, ettei vaalien lykkäys karsi ehdokkaita. Jos ehdokaslistojen luovuttamista lykätään, ehdokkaiksi voi ehtiä vielä uusiakin ihmisiä.

Kiemunki pelkää, että äänestysprosentti olisi voinut jäädä koronatilanteen vuoksi alle puoleen, jos ne olisi pidetty huhtikuussa.

Valmisteluja jarrutellaan tässä vaiheessa

Päätös kuntavaalien siirtämisestä kesäkuulle ei sinänsä yllättänyt Turun keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Ilkka Sepposta (sd.)

– Se oli tavallaan odotettu, kun paineita alkoi olla niin paljon siirtoa kohtaan. Ja tietenkin oikeusministeriön virkamiesten esitys loppusuoralla oli varmaan viimeinen pisara, että se pehmitti puoluesihteerit tälle ajatukselle.

Sepposen mukaan Turussa ei kuitenkaan oltu ennakkoon varauduttu vaalien siirtymiseen.

– Ei itse asiassa. Kyllä me olemme lähteneet kaikessa valmistelussa siitä, että vaalit olisivat 18. huhtikuuta, koska muuta ei ollut tiedossa siinä vaiheessa. Nyt sitten tämä on uusi tilanne, että me varmaan jarruttelemme valmisteluja tässä vaiheessa.

Liki kahden kuukauden aikalisä ei sinänsä tarkoita keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan näkökulmasta suuria muutoksia.

– Ei se oikeastaan tarkoita muuta kuin että päivämäärät siirtyvät. Nyt tietenkin päivämäärät ja kaikki muutkin ovat vielä auki.

Sepposen mukaan on mahdollista, että listojen jättäminenkin siirtyy tuonnemmas. Suuria erityisjärjestelyitä vaalien siirto ei tule aiheuttamaan ainakaan, jos koronatilanne ei olennaisesti enää huonone.

Sepponen uskoo, että esimerkiksi ennakkoäänestyspaikkoina toimineiden kauppakeskusten haltijoille sopivat uudet kalenterimerkinnät.

Ennakkoäänestyspaikkoja ja vaalihuoneistoja varten oli suunniteltu tarvittavat turvajärjestelyt ja käytännöt. Suojavälineitäkin oli jo toimitsijoille ja muille tahoille varattu; ne odottavat nyt kesäkuuta.

– Meillä on liki pari tuhatta pulloa käsidesiä ja maskeja yli 20 000, että kyllä meillä on varauduttu hyvinkin tähän hommaan, naurahtaa Ilkka Sepponen.

Yhtenä huolena äänestäjien terveysturvallisuuden ohella on ollut vaalitoimitsijoiden turvallisuus. Kahden kuukauden aikalisä antaa aikaa heidän suojaamiseensa rokotustahdin takkuillessa.

– Luulen, että siitä tehdään päätöksiä, että nämä henkilöt saavat ryhmänä ennakkoon rokotteen, nimenomaan kotiäänestykseen osallistuvat henkilöt. Rokotteiden saatavuus on tällä hetkellä hieman kehnonlaista, ja jos se paranee, tilanne paranee kaikkien osalta, niin äänestäjien kuin virkailijoidenkin.

Sepponen lähtee nyt siitä, että nyt sovittu päivämäärä 13. kesäkuuta on ja pysyy.

– Kun jo kerran on siirretty, niin toisen kerran siirtäminen olisi aika erikoista suomalaisessa demokratiassa ja vaalikäytännössä.

Tampereen keskusvaalilautakunnan sihteeri Juha Perämaa kertoo, ettei kuntavaalien siirto ollut hirvittävän suuri yllätys, vaan oli ilmassa jo jonkun aikaa.

– En mielelläni spekuloi tätä. Jos arvio siitä, että terveystilanne on kesäkuussa parempi, pitää paikkansa, niin siitä näkökulmasta tämä on tosi hyvä.

Hänen mukaansa tähän asti tehty työ ei ole mennyt hukkaan.

– Jos kuntavaalit järjestetään kesäkuussa, pystymme käyttämään tämän hyvinkin hyödyksi.

Lue myös:

Analyysi: THL:n pelottava arvio jopa yli 11 000 päivittäisestä tartunnasta sai puolueet lykkäämään vaaleja vastentahtoisesti

Oikeusministeriö: Kuntavaalit siirtyvät kesäkuulle, ennakkoäänestys pitenee kahteen viikkoon

Lue seuraavaksi