1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vesijohtovesi

Espoon Perusmäessä voi taas käyttää hanavettä tavalliseen tapaan

Perusmäkeen annettiin vedenkeittokehotus eilisiltana.

vesijohtovesi
Vettä vesihanasta lasketaan juomalasiin.
HSY kehottaa tarkistamaan, että hanavesi on kirkasta. Antti Heikinmatti / Yle

Espoossa Perusmäen kaupunginosassa voi jälleen käyttää hanavettä normaalisti, tiedottaa Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY.

Häiriö koski 460 kiinteistöä, joissa oli vedenjakelukatkos perjantaina vesijohdon rikkoontumisen takia.

HSY kertoo, että johdot on varmuuden vuoksi huuhdeltu ja vedestä on otettu näytteet, joilla on varmistettu sen käyttökelpoisuus.

Terveydensuojeluviranomainen on päättänyt, ettei hanavettä tarvitse enää keittää alueella.

HSY kehottaa kuitenkin tarkistamaan, että hanasta tuleva vesi on kirkasta. Jos se on sameaa, poikkeavan väristä tai hajuista, vettä pitää juoksuttaa, kunnes se on kirkasta. Jos vesi ei ole kirkasta kymmenen minuutin juoksutuksen jälkeen, on parasta ottaa yhteyttä huoltoyhtiöön, isännöitsijään tai HSY:n vesihuollon vikailmoitusnumeroon 09 1561 3000.

Vaikka vesi olisi kirkasta, HSY kehottaa asukkaita juoksuttamaan vettä jokaisesta hanasta kaksi minuuttia ennen ensimmäistä käyttöä.

Lisää aiheesta:

Juomavesi keitettävä Espoon Perusmäessä putkirikon takia

Lue seuraavaksi