1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. linnut

Ainakin 70-vuotias lintuemo sai poikasen

Kyseessä on maailman vanhin luonnossa elävä lintu, jonka ikä tiedetään.

linnut
 Havaijin albatrossi,  Phoebastria immutabilis.
Havaijinalbatrossi, Phoebastria immutabilis.Jon Brack / Friends of Midway Atoll National Wildlife Refuge Wisdom

Midwayn atollin luonnonsuojelualueella pesivä havaijinalbatrossi sai poikasen helmikuun 1. päivä, kertovat Yhdysvaltain kala- ja luontopalvelujen USFWS:n tutkijat.

Tutkijoilta Wisdom-nimen saanut lintuemo on iältään ainakin 70-vuotias. Sitä pidetään vanhimpana tunnettuna lintuna, jonka ikä tiedetään. Biologi Charles Robbins rengasti linnun vuonna 1956.

Havaijinalbatrossien (Phoebastria immutabilis) haudonta-aika on yleensä noin 65 vuorokautta, joten Wisdom on muninut munansa marraskuun lopulla, USFWS:n tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun) kerrotaan.

Muninnan jälkeen Wisdomin kumppani Akeakamai otti haudonnan hoitaakseen, kun Wisdom lensi merelle etsimään ravintoa. Albatrossit jakavat poikasten hoitovastuun.

Tutkijat huomasivat tammikuun viimeisinä päivinä, että Wisdomin hautomasta munasta alkoi kuulua ääniä ja poikanen kuoriutui helmikuun alussa. Jos albatrossipari onnistuu hoitamaan sitä hyvin, poikasen uskotaan nousevan ensi kerran siivilleen kesä-heinäkuussa.

Tutkijat uskovat, että Wisdom on saanut vuosikymmenten varrella 30 – 36 poikasta. Havaijinalbatrossit munivat muutaman vuoden välein. Edellisen kerran Wisdomilla oli poikanen vuonna 2018. Pesä oli samassa paikassa kuin uusinkin.

Keskisellä Tyynellämerellä sijaitseva Midwayn atolli on havaijinalbatrossien tärkein pesimäalue. Sinne kerääntyy vuosittain miljoonia albatrosseja.

Vaikka albatrosseja on yhä runsaasti, niiden tulevaisuus on uhattuna. Lintuja jää paljon kiinni kalastajien verkkoihin ja siimoihin. Ilmastonmuutos on nostanut meriveden lämpötilaa ja muuttanut sen virtauksia. Tästä syystä albatrossit joutuvat lentämään entistä kauemmas etsimään ravintoa, kertoo The Guardian -lehdelle (siirryt toiseen palveluun) BirdLife Australian suhdetoimintajohtaja Sean Dooley.

Albatrossit elävät yleensä korkeintaan 40-vuotiaiksi, joten Wisdom on poikkeusyksilö. Linnuista pitkäikäisimpiä ovat papukaijat, varsinkin kakadut, jotka vankeudessa voivat lähennellä sadan vuoden ikää ja elävät luonnossakin usein 40-vuotiaiksi.

Lue seuraavaksi