1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ruokaturva

Kansainvälinen vertailu: Suomen elintarviketurva maailman paras – koronahamstrauskaan ei sitä heiluttanut

Suomi pärjäsi vertailussa etenkin ruoan saatavuudessa ykkössijan arvoisesti.

ruokaturva
Jauhopusseja kaupan hyllyllä.
Koronapandemia näkyi ruokakauppojen hyllyillä satunnaisina puutoksina viime keväänä. Varsinaisesta ruokapulasta ei kuitenkaan ollut kyse.Henrietta Hassinen / Yle

Suomessa on maailman paras elintarviketurva, kertoo kansainvälinen 113 maan vertailu Global Food Security Index 2020. (siirryt toiseen palveluun)

Maat on vertailussa laitettu järjestykseen 59 eri mittarin avulla. Tarkemmin indeksissä tarkkaillaan ruoan kohtuullista hintaa, saatavuutta, laatua ja turvallisuutta, sekä maiden luonnonvaroja ja niiden sietokykyä esimerkiksi ilmastonmuutoksen varalta.

Kuluttaja- ja markkinatilastoja kokoava saksalaisyhtiö Statista (siirryt toiseen palveluun) summaa, kuinka useassa korkeankin ruokaturvallisuuden maassa keväällä alkanut koronapandemia johti kauppojen hyllyt tyhjentäneeseen hamstraukseen. Verkkosivusto muistuttaa kuitenkin, että kyse ei kuitenkaan ollut varsinaisesti siitä, että ruoka olisi ollut loppumassa vaan siitä, että kysyntä ylitti hetkellisesti tarjonnan ruokakauppojen hyllyillä, kun varastoja ei ehditty täydentää yhtä nopeasti kuin ne tyhjenivät.

Paineet markettien hyllyillä ovat nyt vuotta myöhemmin helpottaneet, mutta ruokaturva on silti heikentynyt viime vuoden aikana eri puolilla maailmaa muun muassa tehoviljelyn ja ilmastonmuutoksen seurauksena, ja koronapandemia on pahentanut esimerkiksi viljelijöiden asemaa entisestään.

Suomi kuitenkin pärjäsi vertailussa etenkin ruoan saatavuudessa ykkössijan arvoisesti. Vuotta aiemmin Suomi jakoi Norjan kanssa sijan 5. tuloksella 82,9. Sijoitukset ja luvut eivät ole kuitenkaan vertailukelpoisia keskenään, sillä tänä vuonna mukaan yhdeksi pääkategoriaksi nostettiin maiden luonnonvarojen ja niiden sietokyvyn vertailu.

Global Food Security Index -vertailun on tehnyt The Economist yhteistyössä Cortevan kanssa. Asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Maaseudun tulevaisuus. (siirryt toiseen palveluun)

The Global Food Security Index 2020

Sijoitus

Maa

Tulos

1.

Suomi

85,3

2.

Irlanti

83,8

3.

Alankomaat

79,9

4.

Itävalta

79,4

5.

Tšekki

78,6

6.

Iso-Britannia

78,5

7.

Ruotsi

78,1

8.

Israel

78,0

9.

Japani

77,9

10.

Sveitsi

77,7

...

...

...

110.

Malawi

36,7

111.

Sambia

36,6

112.

Sudan

36,0

113.

Jemen

35,7

Lue seuraavaksi