1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Aurinkoinen sää

Aurinkoisia pakkaspäiviä tiedossa viimeiselle talvilomaviikolle, viikkoon mahtuu myös lumipyryä

Luvassa on rapsakkaa pakkasta, kuvailee Ylen meteorologi Joonas Koskela.

Aurinkoinen sää
Ulkoilija Helsingissä 7.3. 2021.
Sunnuntaina on ulkoiltu pikkupakkasessa. Ensi viikolle on luvassa tavanomaista kylmempää säätä. Sasha Silvala / YLE

Ensi viikolla talvilomailuvuorossa ovat Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi. Luvassa on keskimääräistä kylmempää säätä.

Ylen meteorologi Joonas Koskela kertoo, että Suomeen saapuu korkeapaine, joten ennusteiden mukaan tiedossa on selkeitä, aurinkoisia ja heikkotuulisia päiviä.

Maanantaina lämpötilat vaihtelevat päivällä 5–15 pakkasasteeseen. Länsirannikolla on lauhempaa.

– Yöt ovat kylmiä. Aamulla ennen auringonnousua on luvassa rapsakkaa pakkasta. Lapissa ja Itä-Suomessa on yli 20 astetta pakkasta, paikoin enemmän kuin 25, Koskela kertoo.

Maaliskuun keskilämpötila on esimerkiksi Helsingissä -1,3, Jyväskylässä -3,8 ja Rovaniemellä -6,1 astetta.

Maanantain, tiistain ja keskiviikon sääennustekartat.
Joonas Koskela / Yle Sää

Tiistain lumisade tuo huonon ajokelin osaan maata

Talvinen sää Helsingissä 7.3. 2021.
Sunnuntaina Helsingissä pyöräiltiin lumisateessa. Sasha Silvala / YLE

Matalapaine sateineen saapuu tiistaina. Silloin voi sataa useita senttimetrejä lunta Länsi- ja Etelä-Suomeen. Ilmatieteen laitos on jo antanut varoituksen huonosta ajokelistä Länsi- ja Etelä-Suomeen.

Mutta keskiviikkona on jälleen luvassa korkeapaine: selkeää ja kylmää.

– Etelä-Suomessakin voi olla yöllä 20 astetta pakkasta, Koskela sanoo.

Keskiviikkoaamuna elohopea voi pudota Pohjois-Suomessa -30 asteeseen.

Tuuli voimistuu loppuviikosta ja sää lauhtuu. Ennuste on vielä epävarma, mutta lännestä saapunee perjantaina lumipyry.

– Perjantaina voi tulla Etelä-Suomeen 15 senttiä lunta, Koskela ennustaa.

Tänään sunnuntaina Ilmatieteen laitoksen mukaan syvimmät hanget löytyvät Lapista ja Kainuusta, jossa on mitattu noin 80 senttimetriä lunta.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Lue seuraavaksi